keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Day 27: The most surprising plot twist or ending

Tämän päivän haaste tuntui aluksi kovin vaikealta. Mieleeni tuli vain Twilightin viimeinen kirja, joka ei ollut niinkään yllätyksellinen vaan huono. Sekä Alan Drewin Vesipuutarhat, jonka lopusta en myöskään pitänyt. Mutta se, että kirjan loppu ei miellytä, ei ole ehkä verrattavissa yllätykselliseen juonenkäänteeseen tai loppuun noin niinku muuten. Sitten välähti!

Siitä on jo aikaa kun luin Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa (luin sen tuolla nimellä, joten en siksi muuta sitä nykyiseen) ja ehkä olin tarpeeksi nuori, kokematon dekkareiden suhteen, mitä lie, mutta tämän kirjan loppu kyllä yllätti minut! Yksi parhaimpia dekkareita, joita olen lukenut. Siksi haluankin mainita sen nyt tähän väliin.


Haasteen lisäksi halusin tulla esittelemään eilisen kirjatosaaliini! Itseasiassa koko kirjastoreissussakin oli oma hauskuutensa. Olin nimittäin lähdössä eilen keskustan pääkirjastoon lainamaan kirjoja. Minulla on tapana katsoa verkkokirjaston kanssa jo kotona, löytyykö haluamani kirjat kyseisestä kirjastosta. No kuinkas ollakaan, yhtäkään haluamaani kirjaa ei löytynyt vapaana pääkirjastolta. Sen sijaan huomasin, että listassa luki jokaisen kirjan kohdalla että ne löytyisivät tuosta pienestä lähikirjastostamme, jonne tosin myös on vähän kävelymatkaa. Niimpä minä sitten otin pyöräni ja lähdin lähikirjastoon ja löysin viidestä kirjasta neljä! Viidennenkin piti olla kirjastossa, mutta en varmaan älynnyt etsiä oikeasta paikasta. Sama se, nyt on neljä uutta yöpöydällä (niiden kolmen lisäksi, joita en ole vielä ehtinyt lukaista). Eli muistakaapa käydä niissä pienemmissäkin kirjastoissa joskus!

Tällä kertaa lainailin mm
Suzanne Collins - Matkijanärhi (Nälkäpeli, #3) ja tässä kohtaa ei mitään mainintaa laatukirjoista. Olen lukenut kaksi aiempaakin ja pakko tietää miten tämä loppuu.
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville.
Sue Monk Kidd - Mehiläisten salaisuudet ja toivottavasti tämä on yhtä hyvä kuin mitä kaikki sanoo!
Nicole Krauss - Rakkauden historia.





3 kommenttia:

  1. Oijoi, minullakin on Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville juuri seuraavana lukuvuorossa, ja Nälkäpelin ykkösosa odottelee yöpöydällä!

    Mehiläisten salaisuudet on kiinnostanut jo pitkään, ja Rakkauden historia löytyy omasta hyllystäni (lukemattomana, kuinkas muuten...), joten odottelen todella innoissani arvioitasi näistä neljästä! :)

    Minäkin olin ajatellut vastata tämän päivän haastekysymykseen Kymmenen pientä neekeripoikaa, joten samoilla linjoilla mennään. :)

    VastaaPoista
  2. Nonni! Samoilla linjoilla näköjään mennään niin jo luettujen kuin luettavienkin kanssa. Minä tosin luen tuon Nälkäpelin viimeisen osan nyt ja sen jälkeen varmaan Kirjallisen piirin.

    On muuten kiva lukea muiden arvioita kirjoista, jotka on juuri itse myöskin lukenut. Kun on kaikki vielä tuoreena mielessä.

    VastaaPoista
  3. Kiva kun kävit kommentoimassa blogissani, löysinkin sitä kautta kivaan blogiisi:) Minä taidan lukeutua ns. Nälkäpeli-faneihin. Ensimmäinen osa oli loistava, jatko-osat ei tietenkään ihan niin mahtavia mutta kyllä heti alusta asti oli selvää, että koko trilogia on luettava. Kuulemma leffaankin on jo kiinnitetty näyttelijät, joten kohtapuolin päästään teatteriversiotakin seuraamaan. Sen suhteen odotukset eivät kyllä ole kovin korkealla.

    Voitin juuri Perunankuoripaistoksen blogiarvonnassa, joten pääsen vihdoin viimein tutustumaan siihenkin. Mehiläisten salaisuudet -kirjasta olen kuullut pelkkää hyvää, joten sekin on luettava tämän vuoden aikana. Ja koska olen osallistunut "lue kirja ja katso elokuva"-haasteeseen, aion katsoa myös kyseisen leffan.

    Niin. Ei ne kirjat lukemalla lopu:)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.