sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Miina Supinen: Liha tottelee kuria
s.336, WSOY


Kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, minulla ei ollut mitään erityisiä odotuksia kirjalta. Kirjan nimi antoi kuitenkin tiettyjä mielikuvia ja minulle sanottiin, että kirja on hykerryttävä. Kirjaa kuvaillaan kirjan takakannessa "inhimilliseksi komediaksi". Useissa blogeissa tästä oltiin pidetty. Kirjan luettuani oma mielipiteeni on vähän sitä, etten oikein tiedä mitä mieltä olen.

Kirja kertoo suomalaisesta perheestä. Perheen vanhemmat ovat molemmat omalla tavallaan tunnettuja, lapset hieman omituisia ja erikoisia. Tarina etenee eri perheenjäsenten näkökulmasta kirjoitettuna, välillä keskiössä on äiti ja hänen sisäinen maailmansa, välillä vanhin tytär ja niin edelleen. Jokainen saa vuorotellen avata omaa maailmaansa.

Kirjan kieli ja kerronta takautumineen on ihan mukavaa luettavaa. Kirjan lukee melko nopeasti ja kieli on selkeä. Supinen on osannut myös kuvata kirjansa hahmoja hyvin osuvasti ja niin, että jokaisesta jää selkeä kuva. Osittain kerronta onkin hyvin huvittavaa ja kuvailuvat hilpeitä.

Mutta tarina itsessään ei mielestäni ole pelkkää komediaa. Itseasiassa pidin kirjaa jopa surullisena ja kuvauksena lähinnä ihmisten hulluudesta, pimeistä puolista ja outouksista. Sitä, miten pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään. Usein mielessäni mietin, että "ihan sairasta". Jotenkin tästä jäi fiilis, että miten pimeä ihmisten sisäinen maailma voi olla. Kirja vähän nauratti ja itketti samaan aikaan.

Luulen kuitenkin, että useimpien lukijoiden mielestä kirja voi olla hyvinkin huvittava ja minunkin mielestäni se sitä paikoitellen oli. Jotenkin kuitenkin tästä jäi myös vähän pettymyksen maku suuhun. Ehkä se on sitten tämä minun turhankin tiukkapipoinen maailmanäkemykseni ja arvomaailmani, johon ei ehkä sovi kirjan henkilöiden käsitys esim ulkonäöstä, seksistä ja perhe-elämästä ylipäänsä. 

Kirja muuten oli hyvä, tarina ei ehkä sellainen, mistä minä eniten nauttisin. Hyvin paljon ällötti ja esimerkiksi tämä ei ollut ihan paras valinta aamupalan seuraksi. Mutta lukekaa ja kokekaa.


 ♥♥


"Hänen hymynsä oli  niin tarkka kopio aidosta, että sellaisia näkee tavallisesti vain psykopaattien kasvoilla."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.