torstai 9. kesäkuuta 2011

Heidi Köngäs: Luvattu

Heidi Köngäs: Luvattu
s. 188, Otava

Lainasin tämän kirjastosta ihan vain siksi, että joku tätä joskus blogissaan oli kehunut. Takakansikin vaikutti ihan lupaavalta "Kuulas ja kiihkeä romaani nuoren naisen luvattomasta rakkaudesta -- ". Odotin siis romanttista tarinaa, joka sijoittuu jonnekin jo historiallisiin aikoihin. No, kirja ei ehkä ollut aivan sellainen kuin kuvittelin, mutta eipä se erityisen huonokaan ollut.

Kirja kertoo nuoresta piikatytöstä, joka on luvattu miehelle eli menossa tämän kanssa naimisiin. Mies kuitenkin tekee töitä kaukana tytöstä, eivätkä he oikeastaan näe toisiaan. Sen sijaan piikatyttö näkee toisen miehen, joka on tullut työskentelemään samalle tilalle kuin missä tyttö on. Matkassa on kuitenkin monta mutkaa ja eräs hyvinkin ällistyttävä tapahtuma, jonka jälkeen mikään ei enää tunnu menevän niin kuin pitäisi. 

Kirjan kieli on paikoitellen kaunista ja ns. vanhahtavaa. Toisaalta mukaan mahtuu myös mm "-- tämän piian pillun päälle --" ja "-- kyrpä viuhkaisee vitussa-- " (näiden jälkeen saan varmaan aivan uuden lukijakunnan, mutta tervetuloa teillekin, täältä ei ehkä löydy sitä mitä etsitte). Kieli on yhtäaikaa hauskaa lukea ja toisaalta taas kieli vie paljon huomiota itse tarinasta, varsinkin ensialkuun kun kieleen vasta totuttelee. 

Tämä ei ehkä minua vakuuttanut ja varsinkin kun mielestäni kirjasta ei voi puhua kovin kiihkeänä romaanina ja rakkaustarinakin on vähän niin ja näin. Kyllähän kirja tiettyä historiallista ajanjaksoa ihan hauskasti kuvaa ja jos on kiinnostunut Suomen historiasta, voi tämä olla ihan mukavaakin luettavaa. Itse pidin eniten siitä, että kirja on ohut läpyskä. Niin ja kyllä se yksi mystinen tapahtumakin ehkä hitusen pilasi minun lukutunnelmaa. En tiedä miksi!
♥♥

Mutta lukekaapa myös Saran mielipide kirjasta; se vähän poikkeaa omastani!

1 kommentti:

  1. Olin tässä hyvin paljon samoilla linjoilla kanssasi, mutta Vieras mies on toista maata.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.