keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
suom. Laura Beck
s.206, Bazar


Luin tämän kirjan juuri loppuun ja olen vielä hieman sanattomassa tilassa, mutta haluan silti kirjoittaa tästä heti. Nimittäin kävelin tänään jokirantaa pitkin kotiin ja manasin tätä kirjaa suureen ääreen poikaystävälleni. Olin siihen mennessä lukenut 60 sivua ja todennut kirjan tylsäksi, typeräksi ja - "mikä kirjan tarkoitus muka on?!" Jos kirjoittaa kirjan, joka sijoittuu toisen maailmansodan synkkiin aikoihin, niin luulisi otteen olevan vähän toinen.

Nyt minun täytyy vähän perua sanojani. Myönnän toki, että kirja oli alkuunsa hyvinkin pitkäveteinen ja että kirjan päähenkilö Bruno ei tuntunut kovin uskottavalta 9 vuotiaalta. Eihän 9 vuotiaat nyt sentään noin typeriä ole, mietin, kun päähenkilön ajatusmaailma tuntui samalta kuin mitä itse totuin päiväkodissa 3-6 vuotiaiden ryhmässä ja vieläpä lapsellisemmalta. (3-6 vuotiaat eivät ole typeriä, mutta jos 9 on samalla tasolla, niin saa sanoa salaa hiljaa vähän typeräksikin, ainakin jos kyse on fiktiivisestä hahmosta.) Kaiken lisäksi ihmettelin kirjan nimeä (seuraa pieni juonipaljastus, mutta uskon, ettei tämä kovinkaan monen lukukokemusta pilaa), sillä poika raidalisessa pyjamassa astuu kuvioihin vasta kirjan puolivälin tienoilla.
Annan kirjalle kiitosta lukujen hauskasta otsikoinnista, mutta muuten kirja tuntui - kuten jo sanoin - hieman pitkäveteiseltä. Onko kirjan ideana oikeasti se, että kuvataan tuon karmean ajanjakson tapahtumia lasten silmin? Varsinkin näin "sokean" lapsen silmin. Lapsen, joka kutsuu Hitleriä Hilleriksi ja Auschwitz vääntyy Aus-vitsiksi ja joka ei "kuule" ilkeää nimitystä juutalaisista. Kirjan juoni kun ei kovin kummoiselta alkuunsa vaikuta: pieni poika Bruno joutuu muuttamaan Berliinistä Puolaan, lähelle Auschwitziä ja jää kaipaamaan mm. ystäviään ja isoäitiään. Päivät hän käyttää samoin, kuten useat 9 vuotiaat aina siihen asti, kunnes tutustuu ikäiseensä poikaan aidan toiselta puolelta. No, vastaukseni aiempaan kysymykseen on että ei. 

Tämän ohuen kirjan idea paljastuu tasan vasta sitten, kun on jo lukenut kirjan. Itselleni oikeastaan valkeni kirjailijan idea vasta luettuani lopusta hänen jälkisanansa. Aivan. Tämä ohut läpyskä sai minut järkyttymään ja ennen kaikkea omasta tavastani ajatella.


(Seuraava pätkä sisältää oleellisia juonipaljastuksia, jotka mahdollisesti pilaavat lukukokemukseksi. Älä siis lue seuraavaa pätkää, mikäli kirjaa et ole vielä lukenut, mutta haluat sen lukea.) 
Keskinkertainen tarina sai todellakin traagisen päätöksen Brunon kohtalon myötä. Minua sieppasi sielusta siitä lähtien, kun Bruno meni aidan ali. Tiesin, ettei tarina voisi kääntyä hyväksi. Kun Brunon kohtalo selvisi, olin järkytyksestä sanaton. Sen jälkeen järkytyin omaa reaktiotani: järkytyin tämän hirvittävän natsiupseerin pojan menehtymistä, vaikka samalla tavalla menehtyi miljoonia ihmisiä. Muidenkin poikia katosi, ja äitejä ja isejä ja setiä ja tätejä ja rakkaita. (Juonipaljastukset päättyvät tähän.)


Tämä on vähän sellainen kirja, joka ihan oikeasti tylsän alun jälkeenkin kannattaa lukea loppuun. Koska tämä on yksi niistä harvoista, jotka paranevat loppua kohden. Tarina on traaginen, mutta mikäpä toiseen maailmansotaan liittyvä kirja ei olisi? Minua tämä kirja ravisteli aivan omalla tavallaan, vaikka syynä ei suoraa olekaan itse kirjan tarina vaan sen herättämät ajatukset. Ja tarina on hyvä, jos se herättää lukijan ajattelemaan. Ainakin näin minä ajattelen.

Mutta kyllä toisesta maailmansodasta on tietysti parempiakin kirjoja kirjoitettu. Ja parasta olisi, jos niitä kirjoja ei koskaan olisi tarvinnut kirjoittaa. Kun niitä kirjoja kuitenkin on, on niitä aina välillä hyvä lukea ja muistaa. Muistaa se, mihin ihminen kykenee ja toivoa, että "Kaikki tämä tapahtui kauan aikaa sitten, eikä mitään sellaista voisi ikinä enää tapahtua. Ei tähän maailman aikaan."

 ♥♥

"Jos minulta kysyt, olemme kaikki samassa veneessä. Ja se vuotaa."

2 kommenttia:

  1. Tervehdys!
    Olen nähnyt tämän elokuvaversiona. Ja totta puhut, loppuratkaisu säilyi mielessä pitkään ja palasi kun luin kirja-arvostelusi. Olen kanssasi samoilla linjoilla siitä, että 9-vuotiaan pojan maailma tuntuu kovin naiivilta, poika on todellakin vasta esikoululaisen tasolla.

    Hyviä lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  2. Heip!
    Itse haluaisin nähdä tästä ehkä myös sen elokuvaversion. Tosin nyt tiedän loppuratkaisun, mutta siitä huolimatta. Bruno on kyllä harvinaisen naiivi 9-vuotias.

    Kiitos ja kumarrus!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.