maanantai 27. kesäkuuta 2011

Marjane Satrapi: Persepolis & Persepolis 2

Marjane Satrapi: Persepolis & Persepolis 2
suom. Taina Aarne
sivuja: tarpeeksi, LIKE

Marjane Satrapin taidokkaat sarjakuvat ovat sarjakuvamuotoon tehty omaelämänkerta, joka raottaa ensimmäisessä osassa Marjanen lapsuutta Iranissa (Iranilainen lapsuuteni) ja toisessa osassa arkeaan maahanmuuttajana Itävallassa (Kotiipaluu). 

Ensimmäinen osa sijoittuu Iraniin vuodesta 1980 vuoteen 1984, eli sarjakuva kuvaa Marjanen elämää 10 vuotiaasta 14 vuotiaaksi. Kirja kuvaa Iranilaista arkea noina vuosina. Arkea, jossa politiikka oli tiukasti läsnä joka päivä. Tuolloin mm. hunnukäytöstä tuli pakollista, jotta "naiset olisivat turvassa kaikilta potentiaalisilta raiskaajilta". 

Minusta ensimmäinen osa on hyvä, lämminhenkinen, vaikka avaakin ovet näkemään kaiken väkivallan ja kauheuden, jota Iranissa tuolloin tapahtui. Kirja on mukavan humoristinen ja piirrostyyli yksinkertainen, mutta sitäkin mainiompi ja toimiva. Tosin pakko myöntää, että osa tämän sarjakuvan politikoinnista meni kyllä vähän ohi ja muutamissa kohdissa olin totaalisen pihalla, että kuka nyt olikaan kukin ja miten tuossa nyt noin kävi ja miten tuo nyt kukistetaan ja apua, kuinka tähän päädyttiin. Mutta uskoisin oleellisimman selvinneen. Synkkä tämä on, siitä ei pääse mihinkään.

(mikäli tekstistä ei saa selvää, klikkaa kuvaa!)


Jos ensimmäinen osa käsitteli pitkälti politiikkaa ja esimerkiksi juuri huntua ja sen käyttöä, niin toinen osa kuvaa mielestäni enemmän Marjanen kasvua, kehitystä ja kokemuksia maahanmuuttajana. Toisessa osassa kun Marjane ei enää ole Iranissa, vaan Itävallassa. Elämä Itävallassa ei kuitenkaan suju täysin suunnitelmien mukaan ja Marjane palaa kotiinsa Iraniin mm. opiskellakseen, mutta se, että onko se lopullista, teidän pitää itse ratkaista ja lukea sarjakuvat.

Itse pidin jostain syystä enemmän tästä toisesta osasta. Vähemmän turhan rankkaa politiikkaa ja enemmän yksilön kuvausta. Toisaalta Marjane oli tässä jo saanut vähän tuntumaa sarjakuvantekoon, mikä ehkä näkyi hieman järkevämmässä ja selkeämmässä kokonaisuudessa, piirrustyylissä sekä huumorissa! Toinen osa oli mielestäni hauskempi, tässä tosin kuvattiin vähemmän Iranissa tapahtuneita kauheuksia, joten tämä ei ollut yhtä synkkä kuin ensimmäinen osa.




Suosittelen tutustumaan molempiin!

Persepolis: ♥♥ 
Persepolis 2: ♥♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.