torstai 14. heinäkuuta 2011

Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Jodi Picoult: Sisareni puolesta
suom. Tytti Träff
s.480, Karisto Oy


Sisareni puolesta kertoo perheestä, jossa kahdesta lapsesta toinen sairastuu leukemiaan ja alkaa tarvita rankkoja syöpähoitoja. Hän tarvitsisi myös erilaisia siirteitä ja luovutuksia muilta, mutta kukaan perheenjäsenistä ei sovellu luovuttajaksi. Niimpä perheeseen tehdään - koeputkihedelmöityksellä - lapsi, jonka geenit vastaavat täysin syöpäsairaan lapsen geenejä ja näin ollen saadaan täydellinen luovuttaja. Ensimmäisen kerran hän tekee luovutuksen syntymähetkellään kun istukkaverta siirretään sairaalle lapselle.

Tämä on tarina leukemiaa sairastavasta Katesta, mutta ennen kaikkea tämä on tarina Annasta, joka 13 vuotiaana hankkii itselleen asianajajan ja vetää vanhempansa oikeuteen haluten itselleen itsemääräämisoikeuden mitä lääketieteellisiin toimenpiteisiin tulee. Kate tarvitsisi uuden munuaisen ja muille on itsestäänselvää, että Anna luovuttaa toisen omistaan - kuten kuka tahansa muu tekisi, jos voisi - paitsi Annalle. Tässä on tarinan ydin, jonka ympärille koko monikerroksinen ja - ulotteinen tarina rakentuu.

Kerronta on kirjassa samanlainen kuin Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia - kirjassa. Kertojia on monia: välillä äänessä on Anna, välillä epätoivoiset vanhemmat Sara tai Brian, välillä perheen unohdettu lapsi Jesse, välillä Annan asianajaja ja  toisinaan taas Katen edunvalvoja Julia. Tapahtumat eivät etene aikajärjestyksessä, vaan välillä ollaan tässä hetkessä ja välillä menneessä. Näin tarina aukeaa pikku hiljaa. Kerronta on todella sujuvaa ja toimivaa. Toisaalta pidin kerrontaa Yhdeksäntoista minuutin kohdalla todella onnistuneena, tässä se oli onnistunut mutta ei ehkä välttämättömyys. Tarina olisi toiminut muutenkin.

Minä pidin tästä kirjasta ja sen tarinasta, joka herätti paljon kysymyksiä ja ihmettelyä ja pisti ainakin minut ajattelemaan sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Taas kerran. Picoult on kyllä hyvä heittämään moraalisia kysymyksiä ilmaan ja tekemään selväksi, miten oikeaa vastausta ei välttämättä ole. Toisaalta tarina välillä tuntui hitusen jummaavan ja menevän vieraille vesille, jotkut palat olivat mukavia lisiä mutta eivät tarinan kannalta oleellisia.

Sitten niihin ajatuksiin. En tiedä, tarvitsisiko olla äiti vai mikä, että pystyisi astumaan Katen, Annan ja Jessen äidin Saran rooliin. Minulle se ainakin tuotti vaikeuksia ja pystyin kyllä samastumaan lapsiin, mutta vanhempien näkökulma jäi osittain vieraaksi. Tuntui vain siltä, kuin perheessä olisi ollut yksi lapsi, hyvin sairas lapsi ja kaksi muuta olivat täysin laiminlyötyjä. Annalla oli vielä sija perheessä, koska hän piti hengissä sisartaan mutta Jessellä ei ollut sitäkään vähää. 

Toisaalta ymmärtää, että haluaa tehdä kaikkensa pelastaakseen lapsensa, mutta millä hinnalla? Kirjassa Sara ei selvästikään pystynyt näkemään tekojaan pidemmälle. Hän näki lapsen, joka pystyi luovuttamaan jotain toiselle lapselleen ja piti itsestäänselvyytenä, että näin tapahtuu. Vaikka kyseessä olisi ollut munuainen ja iso leikkaus, jota osa lääkäreistä ei enää edes suositellut sairaalle lapselle saati Annalle. Jos tämän piti kuvata äidin epätoivia, tarttumista mihin tahansa oljenkorteen, niin suurimmaksi osaksi se ei toiminut. Minulle Sara edusti pitkään vain julmuutta - häntä oli vaikea ymmärtää. Oliko se tarkoituskin? Perheen yksi sairas lapsi tuntui sairastuttaneen kaikki. Kirjan lopetus on omaa luokkaansa.

Kaikesta huolimatta pidin tästä kirjasta. Pidän Picoultin tyylistä kirjoittaa ja herätellä ihmistä. Nyt harkitsen katsovani kirjaan perustuvan elokuvan. 

♥♥

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella ravistelevalta kirjalta, kiitos esittelystä! Moni muukin on tätä kehunut.

    VastaaPoista
  2. Tämä on ravisteleva kirja ja voin kyllä suositella. Myös Yhdeksäntoista minuuttia oli todella herättelevä, ja jos sattuu tykkäämään Picoultin tyylistä kirjoittaa, niin kannattaa lukea molemmat!

    VastaaPoista
  3. Minä olen nähnyt tämän elokuvana, mutta en lukenut vielä yhtään Picoultia. Hyllystäni löytyy sen Yhdeksäntoista minuuttia ja tämäkin kiinnostaa.

    VastaaPoista
  4. Sanna, oliko elokuva minkään arvoinen? Suosittelen kyllä tutustumaan kirjailijaan, ainakin itse olen kovasti pitänyt!

    VastaaPoista
  5. Etsiskelin äsken blogeja ja kauhistuksekseni huomasin, etten ole blogisi lukija, vaikka luulin olevani! Nyt on sitten liitytty varmasti lukijaksi. :)

    VastaaPoista
  6. Minä pidin tästä kirjasta kauheasti, taisi olla ensimmäinen Picoult jonka luin, elokuva olikin sitten pieni pettymys. Tiettyjä asioita oli muutettu kirjasta ja sehän tietysti häiritisee...

    Minusta tässä mielenkiintoisinta oli se, millaista elämä on perheessä jossa on yksi vakavasti sairas lapsi. Picoult on kirjoittanut aika paljon aiheesta, jäinkin miettimään onko hänellä omakohtaista kokemusta aiheesta.

    VastaaPoista
  7. Norkku, minulla on sellainen tutina, että kirjailijalla olisi omakohtaista kokemusta aiheesta. En sano tätä faktana, mutta jostain muistaisin lukeneeni niin.

    Harvoin elokuva yltää kirjan tasolle, jos kirja on ollut hyvä.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.