maanantai 26. syyskuuta 2011

Ian McEwan: Sovitus

Ian McEwan: Sovitus
suom. Juhani Lindholm
s. 541, Loisto

Vihdoin ja viimein sain jo heinäkuussani aloittamani Sovituksen luetuksi. Itseasiassa siinä kävi niin, että ensimmäistä 200 sivua tankkasin useamman päivän kymmenen sivua kerrallaan, pidin parin kuukauden tauon ja loput luinkin parissa päivässä niin, että kirja oli kädessäni jopa bussissa työmatkoillani tänään. Nyt kirja on kuitenkin luettu ja minulla olisi niin paljon sanottavaa tästä. En vain tiedä mistä aloittaa.

Minähän olen siis nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan jo aiemmin ja pitänyt siitä kovasti. Tällainen lähtökohta ei ole kirjan edun mukaista ja mikäli jollain on sekä kirja lukematta että elokuva katsomatta (ja haluaa teokseen tutustua), niin ehdottomasti kirja ensin. Niin ja kannattaa sinnikkäästi uskoa muiden hyviin arvioihin kirjasta, vaikka ensimmäiset pari sataa sivua menisikin epätoivon vallassa. Minut kirjasi imaisi mukaansa puolessa välissä ja kirjan luettua sen ansiot ymmärtää. Kirjahan oli oikeasti hyvä!

En kuitenkaan ehdoitta ala hehkuttamaan kirjaa, sillä kirjan tahmainen aloitus ei tällä kertaa johtunutkaan lukijasta vaan rehellisesti tästä kirjasta. Koko kirjahan on siis melkoista maalailua, kirjassa todellakin kuvataan enemmän puun lehtien värisävyjä kuin mitään itse tapahtumia. Oikeastaan kirjassa ei mitenkään mielettömästi tapahtumia edes ole, vaikka sivumäärästä niin voisi luulla. Sen sijaan narisevat lattialaudat ja nenään puhuvat ihmiset, niin ja veriset haavat kyllä täyttävät sivuja kiitettävästi. Ja jotta ei jää epäselväksi: ensimmäisten 200 sivun kuvailujen keskellä meinaa kyllä loppua niin usko ja toivokin kirjan suhteen. Todella puuduttavaa, varsinkin jos ei ole erityisemmin tällaisen maisemien maalailun ystävä. 

Kirjan juoni ja tarina siellä jossain vihreiden lehtien ja sammaleisten kivien keskellä on kuitenkin hyvä, koskettava ja riipaisevakin. Ja puolessa välissä tarina alkaakin elää aivan uudella tavalla ja sitä lukee melkein pakkomielteisesti. Mielestäni kirjan loppu on kirjoitettu huomattavasti lukijaystävällisemmin kuin alku. Kuten varmaan kaikki tietävät, tässäkin kirjassa keskiössä on rakkaus. Ja vaikka pidänkin jopa niistä ällöromanttisista draamoista, niin mielestäni tässä rakkaus ja "rakkaustarina" on kuvattu riipaisevan herkästi, kauniisti ja tyylikkäästi. Vaikka siinä onkin mukana miljoona surullista sävyä, kuvaus pysyy silti hillittynä. Mielestäni se oli kirjassa todella onnistunut. (Tai en minä tiedä. Ehkä muut itkevät tätä silmät punaisina ja minä en vaan tajunnut.) En koe tarpeelliseksi enempää avata tarinaa tai juonta, mutta mielestäni se on hyvä. Yksinkertaisesti hyvä.

Kokonaisuutena kirja on aikamoinen pakkaus. Puuduttava alku, mukaansa imaiseva loppu, ällöttäviä kuvauksia sodasta ja sairaalasta, herkkää rakkautta ja sitten itse pääpiru - tarinan kertoja. Kirja herättää monia tunteita, niin hilpeyttä, surua kuin vihaakin. Kirjan luettua tajuaa, että kirja oli hyvä. Lukekaa ja ymmärtäkää.

Lopetan tämän päättömältä tuntuvan arvioni kuitenkin niihin sanoihin, että saatan kaikesta huolimatta pitää elokuvasta enemmän. Siinä ollaan tekemisissä itse tarinan kanssa, eikä meinata kuolla tylsyyteen puolen elokuvan ajan. Vaikka kirja kaikesta huolimatta olikin hyvä.


♥♥ ½


Ps. Tämä on ensimmäinen haasteeseen kuuluva omasta hyllystä luettu! Jes!



2 kommenttia:

  1. Tunnistan arviostasi monia omia tunnelmiani kirjan parissa. En itsekään ole ns. maalailun ystävä ja kirjan alku on tosiaan hieman puuduttava. Kirjan loppuun päästyään asian tosin antaa anteeksi:)

    VastaaPoista
  2. Näin juuri. Ellei kirjan todella pitkästyttävä alku olisi ollut minulle niin iso kammo kauan (en uskaltanut tarttua kirjaan enää sen jälkeen millään), niin olisin antanut tälle varmaan jopa enemmän tähtösiä! Kyllä sille antaa anteeksi. Vaikka ei sitä uudestaan halua lukea.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.