sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi

Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi
suom. Jouko Linturi
s. 209, Tammi

Tämäkin haasteeseen luettu kirja on itseasiassa viime jouluinen lahja. Hassua sinänsä, etten ole tätä aiemmin lukenut, vaikka tässä yhdistyy niin kuuluisa kirjailija Hemingway kuin minua kiehtova kaupunki Pariisi. 

En ole aiemmin lukenut mitään Hemingwaylta, enkä ole hänestä tiennyt oikeastaan sen enempää kuin mitä nyt varmaan jokainen. Siinä mielessä olikin ihan mielenkiintoista tarttua tähän Hemingwayn muistelmateokseen hänen omista nuoruusvuosista Pariisissa. Kirja kuvaa 1920 luvun Pariisia.

Kirja oli silti minulle aikamoinen pettymys. Kirjaan oli jotenkin vaikea päästä sisään ja en oikein meinannut jaksaa keskittyä kirjan lukemiseen. Kirjassa juotiin viiniä, istuttiin kahviloissa ja tehtiin pari matkaa. Kaikki oli hyvin pintapuolista kuvailua ja ainakaan itse en kokenut saavani mitään selvyyttä Hemingwaysta tai hänen ajatuksistaan tai luonteestaan. Sen sijaan kirjailijaystäviään ja muita ystäviään hänen kuvaili paljonkin. Kiinnostavin näistä oli F. Scott Fitzgerald.

Voisin sanoa ja epäillä, että tämä ei taida olla paras kirja luettavaksi, jos ei ole aiempaa tuntemusta Hemingwaysta ja hänen kirjoistaan. Tutustuminen kannattaisi aloittaa jostain muusta teoksesta. Itse meinaan kirjan luettuani etsin lisää tietoa herrasta netistä, sillä kirjasta oli todella vaikea saada mitään irti ilman taustatietoa. Nyt kun vähän Hemingwayn taustoja enemmän tutkin, niin kirjan tapahtuvat aukenivat ehkä hitusen paremmin minulle.

Tämän kirjan kirjoitustyyli oli kuitenkin sellainen, että saatan jatkossakin Hemingwayn teoksia lukea. Ei tämä kirja minua siis säikäyttänyt sillä saralla, vaikka lievän pettymyksen koinkin. Niin ja kyllähän kirja loi omalla tavallaan todella negatiivisen ja inhottavankin kuvan tuon ajan kuuluisista kirjailijoista. Kaikki hulluja? Kaikki alkoholisteja? 

Kirja ei siis missään nimessä ole huono. Mutta en suosittele tätä ensimmäiseksi Hemingwaylta, koska tästä ei yksinkertaisesti saa oikein mitään irti ilman taustatietoja tai muuta kiinnostusta. Hemingwayn ystäville kirja on varmasti kuin pieni aarre!


 "Kun olin ensimmäisen kerran nähnyt ne mustan hatun alta, ne olivat mielestäni muistuttaneet epäonnistuneen raiskaajan silmiä."
"Minä sen sijaan en enää koskaan voinut tuntea todellisia ystävän tunteita Gertrude Steinia kohtaan sen paremmin sydämmessäni kuin aivoissanikaan. Pahinta on se, ettei tunne ystävyyttä enää aivoissaan."

7 kommenttia:

  1. Luulen, että 1920-luvun Pariisin taiteilijapiireissä oli tosiaan runsaanpuoleisesti hulluja ja alkoholisteja! :)

    Minuakin tässä kirjassa kiehtoo aikakausi, miljöö ja juuri nuo kiehtovat taiteilijapiirit. Arviosi perusteella täytynee varautua kirjan tyyliin ja ehkä tutustua taustaksi vähän Hemingwayn historiaan.

    VastaaPoista
  2. Voipi olla näin. Itseäni häiritsi ehkä eniten pintapuolisen tuntuinen kuvaus. Taiteilijapiireihin ei päässyt sisään, pystyi vain vilkaisemaan ovelta kunnes taas mentiin. Ainakin itselle tuli sellainen olo.

    Tämä ei ole huono kirja, mutta suosittelen kyllä herran taustojen tutkimista ennen lukemista.

    VastaaPoista
  3. Katri! Blogissani on sinulle ylläri!

    VastaaPoista
  4. Minulla on tämä kirjahyllyssä, mutta en ole kirjaa lukenut. Kuvauksesi perusteella vähän arveluttaa, varsinkin kun en ole mikään suuri Hemingway-fani (vaikka Vanhus ja meri kannatti kyllä lukea!). Toisaalta F. Scott Fitzgerald kiinnostaa, koska hänen kirjoittamansa Kultahattu on yksi suosikkikirjoistani! :)

    VastaaPoista
  5. Zephyr: No tämä on ainakin ohut kirja, että vaikka ei ihan nappaisi, niin jaksaa silti lukea loppuun :D Itse olisin lähinnä kaivannut aiempaa tietoa Hemingwaysta. Hatarilla tiedoillani kun kirjasta ei saanut irti oikein mitään.

    VastaaPoista
  6. Kappas, en sitten noudattanut omaa viisasta päätöstäni yllä... Luin tämän kirjan juuri ja tulin samaan tulokseen kuin sinä eli että olisi kannattanut tuntea Hemingwaytä paremmin! Jäi vähän irtonaiseksi näin, vaikka olikin ihan mielenkiintoista lukea kirjailijaelämästä.

    VastaaPoista
  7. Sellainenpa tämä kirja tosiaan oli! Ihan harmitti, ettei tuntenut Hemingwaytä paremmin ennen tämän lukemista.

    Mutta nyt luen sinun arviosi!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.