torstai 17. marraskuuta 2011

Kirjastosta & kirpparilta


Jane Austen - lukupiiri sai minut tosissaan innostumaan niin paljon taas Austenista, että oli aivan pakko saada Austenia heti luettavaksi. Kävin jo alkuviikosta (Jane Austen - lukupiirin ollessa vielä kesken) pääkirjastoa koluamassa tuloksetta, kunnes eilen kotona koneelta kirjaston tietokantaa selatessa huomasin, että etsimäni teokset löytyy entisestä lähikirjastostani! Sen verran suuri hinku oli kirjat saada, että eilen kello kuusi lähdin kotoa kiireen vilkkaa (soitettuani ensin siskon seuraksi) torille ja bussiin, jolla köröteltiin tosiaan pienoinen matka ehtiäksemme kirjastoon ennen seitsemää eli sulkemisaikaa. Ehdittiin hyvin ja sain lainattua haluamani kirjat:

Jane Austen - Kasvattitytön tarina
Jane Austen - Emma

Siskoni ihmetteli, että enkö muka ole Kasvattitytön tarinaa aiemmin lukenut ja kuten hänelle totesin, niin en tosissani tiedä. En nimittäin muista. Kirjaan perustuvan tv-sarjan olen katsonut useampaan kertaan joten tarina on tuttu, mutta siitä ei ole mitään hajua, olenko lukenut kirjan. Olen tai en, tällä hetkellä se on kuitenkin luettavana. 

Kirjastokirjojen lisäksi ajattelin ympätä tähän loppuun vielä isänpäivänä tehdyt kirpparilöydöt:

Elisabeth Gilbert - Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä 2e, pokkari
Colin Beavan - Ekovuosi Manhattanilla 5e, kovakantinen


Tämä viikko on mennyt käsittämättömän nopeasti. Muistan vieläkin maanantaiset aamumanaukset ja huomenna onkin sitten jo perjantai. Alle kahden viikon päästä eletään joulukuuta. Melkein käsittämättömänpää on vain se, että olen taas tulossa kipeäksi ja huomisen työpäivän jälkeen varmaan saakin käpertyä viikonlopuksi sänkyyn sairastamaan. No, onpahan hyvä syy viettää pari päivää uppoutuneena Austenin maailmaan!

Mukavaa huomenna starttaavaa viikonloppua kaikille!

5 kommenttia:

  1. Ensimmäisestä adventista jouluaattoon asti blogistaniassa on tulossa Austen-adventti!! Silloin luetaan kaikkea Austeniin liittyvää ja katsotaan Austen -filmatisointeja! :)

    Lähde mukaan, ohjeet tulevat blogissani ensi viikon aikana! :)

    VastaaPoista
  2. Jään odottamaan mielipiteitäsi Beavanin kirjasta. Minä luin sen keväällä ja koin sen vähän tylsäksi. Odotin enemmän käytännön esimerkkejä kulutuksen vähentämisestä ja sen arkeen tuomista haasteista, mutta minusta tekstissä keskityttiinkin yleisluontoisempiin asioihin.

    Kivaa, että löysit niitä kaipaamiaisi Austeneita! :)

    VastaaPoista
  3. Austen on aina ihana :)

    Ekovuosi Manhattanilla kiinnostaa minuakin!

    VastaaPoista
  4. Sara: Laitetaan harkintaan! Joulun alla vaan tuppaa olemaan niin kiire, että saattaa jäädä haaveeksi Austenit sen suhteen.

    Maija: Suosittelen lukemaan Marjoja & maskaraa kirjan. Siinä on ihan käytännön vinkkejä ja muutenkin tosi mielenkiintoinen.

    Susa: On se kyllä ihana! Minua kiinnostaa kaikki ekoilu, joten katsotaan onko tällä jotain uutta annettavaa.

    VastaaPoista
  5. Suosittelen lämpimästi Ekovuosi Manhattanilla -kirjaa. Totesin sen olevan viime vuoden luetuista kirjoista mielenkiintoisin. Toi jotenkin mukavasti inspiraatiota arkeen:)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.