sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kirppislöytö & muuta höpinää


Kävimmepäs tänäänkin sitten sunnuntaiseen tapaamme kirpputorilla ja tulipas tehtyä yksi aika hyvä löytö! 

John Irving - Vesimies 1,80 €, hyväkuntoinen pokkari

Itseasiassa siellä oli alle kahden euron muitakin Irvingin kirjoja niin kovakantisena kuin pokkarinakin, mutta itseltäni löytyy jo ne kaikki muut ja Garpin maailma taasen oli niin huonossa kunnossa, että hyvä kun enää kasassa pysyi, eli se sai jäädä hyllyyn. Tämän löydön innoittamana ajattelin, että voisi viikollakin joku päivä käydä vähän isommilla kirpputoreilla penkomassa. Ehkä sen voisi laittaa ensiviikon ohjelmistoon, tämä viikko kun meni tosiaan sängyn pohjalla sairastaessa ja tänään olin ensimmäistä kertaa sitten tiistain jälkeen oikeasti muuallakin kuin terveyskeskuksessa.

Toinen ensiviikon ohjelmanumero olisi vihdoin ja viimein ihan oikeasti käydä hakemassa se uusi kirjahylly kotiin asti. Niin ja luulenpa, että ensiviikon aikana tämäkin haaste tulee loppuunsuoritettua. Ajattelin siitä sitten kirjoitella vielä ihan erikseen vähän enemmän. Ja esitellä ehkä uudet oman hyllyn kirjat. Katsotaan!

Innokkaana jouluihmisenä olen myöskin alkanut jo miettiä joululahjoja! Tai lähinnä listaa kirjoista, joita mielelläni mahdollisissa lahjapaketeissa näkisin. Niin ja tietysti muidenkin paketteihin olen jo sisältöä suunnitellut. Sanokaa nyt, etten ole ainoa joka jo rustaa kirjettä joulupukille? (Tai ainoa, joka äsken netistä tilaili "joululahjan meille, pitäähän meidän nyt itsellekin jotain ostaa!")

Nyt voisikin sitten siirtyä pohtimaan, että minkäs kirjan sitä seuraavaksi lukisi? Ehkäpä tämän päivän lukunautinnosta voisi vastata uusi Trendi, vähän kevyempää luettavaa välillä. Leppoisaa sunnuntaita muillekin!

2 kommenttia:

  1. Meillä on tosi monta kummilasta ja päätin tänä vuonna antaa kaikille kirjalahjan, osan olenkin jo hankkinut!

    Nuo Ikean Hemnes-hyllyt ovat kyllä kivan näköisiä.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen muutamalle jo kirjalahjaa tuumaillut, mutta kaikki, ketä aion lahjoa, ei ole oikein lukumiehiä, niin pitää myös muuta keksiä.

    Hemnes-hyllyt on joo kivan näköisiä ja vielä suht kukkaroystävällisiä. Sellaisesta koko seinän kirjahyllystä saa varmaan vielä tovin haaveilla :D

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.