tiistai 24. tammikuuta 2012

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
s. 221, Otava 2005

Jo pitkään olen halunnut lukea tämän Härkösen kirjoittaman kirjan oman siskonsa itsemurhasta. Mikä tässä sitten niin paljon on kiinnostanut? Tietenkin aihe, arka ja vaikea ja kierolla tavalla kiinnostava. Jostain syystä olen aina ollut kiinnostunut itsemurhista tai lähinnä niiden tekijöistä. Se, että tappaa itsensä, on jotenkin niin pysäyttävää. Huolimatta siitä, että sitä tapahtuu kaiken aikaa. Varsinaista arvostelua tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa; miten arvostella kirjaa, jossa lähinnä ruoditaan läpi siskon itsemurhan aiheuttamia tunteita? Miten voi arvostella toisen tunteita? Ei mitenkään ja sellaista ei tehdä. Yritän suhtautua kirjaan vain kirjana, kuin irrallisena Härkösen surusta ja tunteista. Kaikki sympatiat siis kirjailijalle.

Härkösen kirja alkaa päivästä, jolloin kaksi poliisia seisoo heidän ovellaan ja kertoo, että Kirsti Härkönen on kuollut. Hän on tehnyt itsemurhan, hypännyt parvekkeelta. Siitä se alkaa: tyhjyys, suru, viha, epäusko, ikävä. Mutta myös velvollisuudet. On kerrottava vanhemmille, elossa oleville sisaruksille, Kirsin poikaystävälle. Miten järjestää elämänsä? Työnsä? Miten hoitaa perhettä? Entä hautajaiset? Ja miten selvitä siitä, että oma sisko on tappanut itsensä. "Et sinä voi olla kuollut. Minähän rakastan sinua." Härkönen kirjoittaa kirjaansa siskolleen - sinulle Killi.

Kirja kuvaa tunteiden ja ajatusten vuoristorataa, joka siskon itsemurhasta seuraa. Olisiko kaiken voinut estää? Olisiko voinut tehdä jotain toisin? Olisiko tämä pitänyt tietää? Toisina päivinä ei voi ymmärtää, toisina päivinä hyväksyy. Toisina päivinä itkee, toisina vähemmän. Suruun ei auta kuin sureminen, kaiken läpikäyminen. Välillä tuntuu, ettei enää ikinä voi olla onnellinen.

Härkönen tarttuu kirjassaan myös muutamaan muuhun aiheeseen, kuten mielenterveystyön laitaan Suomessa. Killi kun oli yrittänyt aiemminkin itsemurhaa ja hakenut apua, muttei ollut saanut, sillä häntä pidettiin liian hyväkuntoisena.  Toisekseen on mielenkiintoista se, että vaikka Härkönen ajattelee (kuten minä), että itsemurha ei ole itsekästä, vaan suremaan jäävät, jotka olisivat halunneet pitää kärsivän rakkaansa maan päällä, etteivät joutuisi suremaan - niin silti siskon kuolema on ehkä liian lähellä. Välillä vain tuntee vihaa siitä, että toinen lähti. Siihen ei voi suhtautua kuten muihin, sillä se on oma sisko.

Tällaisiin kirjoihin tarttuu ehkä tirkistelynkin halusta. Haluaa kurkata perheeseen, jossa joku on tappanut itsensä, koska ei itse ei ole kokenut sitä. Minulla tämä oli yksi vaikutin, sillä olin utelias. Omalla tavallaan kirja vastasi siihen. Kertoi itsemurhaajan taustoja, lähipiiriä, jopa kurkistettiin hänen päiväkirjaansa. Silti minulle kirja jäi vähän vaisuksi. Ehkä hyvä niin, ettei jokaisen suru tartu minuun. Mutta toisaalta tällaisen kirjan toivoisi ravistelevan, herättävän enemmän tunteita. Minä en osannut itkeä, enkä kauhistella. Kirja jäi etäiseksi. 

Mutta kirjassa on paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Miten yhtäkkiä turvaa Jumalaan. Haluaa, että sisko on taivaassa. Haluaa todistelua, että siskolla on kaikki hyvin. Miten toisen kuolema tekee omistakin ajatuksista arkoja. "Kukaan muu ei voi tätä vahvistaa kuin Jumala. Jos sellainen on. No, nyt meni omakin taivaspaikka. Mikäli koko taivastakaan on. No ei tietenkään ole, jos siihen ei usko." Härkönen tuo hyvin ajatuksensa julki. Lyhyin lausein, joskus vähän hymähtäen.

Jokainen suree eri tavalla. Jokainen kirjoittaa surustaan eri tavalla. Härkönen on kirjassaan rehellinen. Mutta miten tämä lyhyt etäiseksi jäävä kirja palvelee lukijaansa? Joku voisi sanoa, että ei sen kuulukaan palvella. Mutta jos kirja julkaistaan muiden luettavaksi, olettaisin lukijoidenkin haluavan saavan irti siitä jotain. Ehkä tämä iskee sitten toisiin, ehkä ihmisiin, jotka ovat lukeneet aiheesta vähemmän. Itselle kirja oli yksi muiden joukossa. Olihan se surullinen, mutta ei itkettävän surullinen. Olihan se synkkä, mutta ainahan tällaiset ovat synkkiä. Ehkä olisin toivonut enemmän vielä sitä ruotimista, selittämistä, taustoja. Että olisi valottanut, mihin kaikkeen toisen itsemurha yltää. Miten oma parisuhde kärsii, miten itsemurhaajan vanhemmat murenevat. Nyt kaikki oli vain kuin lyhyitä väläyksiä.

Olisin kaivannut enemmän, minun tirkistelijäni olisi kaivannut enemmän.

♥♥½

"Ei tarvitse enää pelätä, että kuolet."

17 kommenttia:

  1. Luen juuri Turkka Hautalan Saloa ja sieltä on tähän mennessä jäänyt erityisesti tämä mieleen:

    "Mulla ei oo monia mielipiteitä, mutta musta itsemurhan leimaamine joksku hirvittäväks synniks tai itsekkäimmäks kuviteltavissa olevaks teoks on jokseenki typerää. Mä keksin itse asiassa heti yhden itsekkäämmän: vaatii sellasta olentoo jatkamaan elämäänsä, jolle jokanen hetki maan päällä on silkkaa tuskaa. Kato ettei itelle tulis vähäks aikaa paha mieli ku sen toisen ranteet on sitte auki.

    Ku sillä toisella on se paha mieli joka ainoa sekunti."

    En ole hirveästi ajatellut tätä asiaa, mutta tuon luettuani olen kyllä ihan samaa mieltä. Kun sillä toisella on se paha mieli joka ainoa sekunti.

    VastaaPoista
  2. Niin. Itse olen aikoinani (muistaakseni ainakin lukion filosofian tunneilla) puhunut paljonkin asiasta ja en ole koskaan pitänyt itsemurhaa itsekkäänä tekona. En osaa pitää.

    Toisilla on niin paha olla, ettei sitä voi käsittää. Toiset on kokeneet niin pahoja juttuja, ettei halua edes ajatella. Kuka edes kehtaa sanoa siinä kohtaa, että "on itsekästä tappaa itsensä?"

    Eikä kaikista jutuista pääse ikinä yli. Vaikka kuinka yrittäis. Vaikka kuinka taistelis.

    Järkyttävää ajatella, että haluaisi toisen jäävän kärsimään. Että toinen kokisi sitä tuskaa päivästä toiseen vain, jotta kenellekään muulle ei tulisi paha mieli.

    Tietenkin toivoo, että jokaisella, varsinkin läheisillä, riittäisi elämäniloa jatkaa ja yrittää. Mutta kaikilla ei vaan riitä. Kaikki ei vaan jaksa.

    Tämä on aihe, josta voisin puhua pitkään!

    VastaaPoista
  3. Hyvä arvio! Luin myös tämän kirja aika hiljattain. Taattua Härköstä, suoraa ja kaunistelematonta. Itsekin tosin jäin hieman kaipaamaan jotakin lisää, mutta toisaalta ajattelin, että kirja on ehkä hieman kuin tajunnanvirtaa ja siksi jotain "puuttuu".
    (Eikös muuten siskon nimi ollut Kirsti eikä Kirsi? Vai muistanko väärin?)

    VastaaPoista
  4. Minuun tämä kirja teki syvän vaikutuksen viitisen vuotta sitten. Pystyin samaistumaan tunnelmiin, kun rakas serkkuni oli hiljattain kuollut tapaturmaisesti (onneksi en tiennyt, että koulukaverini tekisi itsemurhan muutamia kuukausia myöhemmin). Kirjan lisäksi vaikutuin myös levystä, jonka Killin mies teki aiheesta: Plain Ride – Oh the Flow.

    VastaaPoista
  5. Jonna: Siskon nimi oli Kirsti. En edes itse huomannut kirjoittaneeni virheellisesti Kirsi. Tästä kyllä jäi kaipaamaan enemmän!

    Pekka: Tämä olisi varmaan koskettanut enemmän, jos itselläkin olisi ollut taustalla vastaavaa. Nyt minä vain vertasin tätä muihin samasta aiheesta lukemiini ja pidin muista enemmän. Mutta ei tämä huono ollut! Pitää tutustua levyynkin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, voisitko vielä mainita jotain muita aiheeseen liittyviä kirjoja, joista olet pitänyt enemmän? Itse olen lukenut ainakin Veikko Huovisen Pojan kuoleman, joka oli kohtalaisen vaikuttava myös.

      Poista
    2. Kiitos muistutuksesta, nimittäin Veikko Huovisen Pojan kuolema on minulla vielä lukematta.

      Minulla on huono kirjapää, enkä muista kuin lähinnä listaamani kirjat nimeltä, mutta mitä nyt nopsaa tulee mieleen, niin:

      Johanna Adorján - Rakkaudessa erottamattomat (kaksoisitsemurha, sen vuoksi aika kiinnostava, vaikka muistan tässäkin jonkin vähän mätänneen)
      Sofi Oksanen - Baby Jane
      (Ei paras, mutta ihan mielenkiintoinen mielenterveydellisten ongelmien vuoksi)
      Jeffrey Eugenides - The Virgin Suicides

      Ja sitten Jenny Downham Ennen kuin kuolen. No ei liity itsemurhaan, mutta oli mun mielestä aika vaikuttava.

      Argh kun muistan lukekeeni kirjan, jossa perheessä joku lapsista oli tappanut itsensä ja sitten sitä puitiin monen näkökulmasta tms, mutta sen lukemisesta on niin paljon aikaa etten nyt yhtään muista kenen se voisi olla. Se oli kuitenkin hyvä! Jos nimi tulee mieleen, niin pistän sen sulle.

      Muutenkin voisin yrittää tehdä näisät kattavampaa listaa kun vaikka selailen noi omat listat, että mitä oon lukenut. Tulee ehkä paremmin mieleen :D

      Poista
    3. Kiitos näistä, Katri. Olin ihan unohtanut Virgin Suicidesin, tuollahan se on odottanut hyllyssä jo pitkään. Kirjoitin näitä ylös sopivaa hetkeä varten, varsinkin tuo Jenny Downhamin kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Liian nuorena kuolleista kertovia kirjojakin on tullut luettua muutama, päällimmäisinä mieleen ovat jääneet Lundánin pariskunnan Viikkoja, kuukausia ja Asta Lepän Sinä et hävinnyt (voin suositella molempia).

      Poista
  6. Minuun tämä kirja teki aikoinaan vaikutuksen.

    Olin itse vielä pieni, kun enoni teki itsemurhan, mutta se jätti syvät jäljet meidän perheeseen. (Ei vähiten siksi, että asuimme samassa talossa ja itsemurhakin tapahtui pihapiirissä.) Ymmärrän, että jatkuva paha olo on hirveää ja tiedän, kuinka vaikeaa on päästä mielenterveyshuollon piiriin. Silti toivon, että jos joku läheiseni kokee olonsa jatkuvasti huonoksi ja epätoivoiseksi, hän antaisi mahdollisuuden auttaa. Tai edes tukea ja jakaa osan tuskasta. Samaan aikaan tiedostan senkin, ettei mielenterveysongelmat helpota pelkällä sympatialla, joten...

    Nyt meni vähän aiheen vierestä, pahoittelut siitä.

    VastaaPoista
  7. Maija: Mielestäni kommenttisi ei suinkaan ollut aiheen vierestä!

    Minun lähipiirissäni on myöskin useampi henkilö, joilla on mielenterveydellisiä ongelmia erinäisistä syistä. (Eikä itsekään ole ihan täysin vältytty...) Ja itsekin toivon, että läheiset antaisi tukea ja auttaa. Toisaalta tiedän, että voi olla niin umpikujassa, että ei edes voi auttaa. Ettei mikään maailman tuki riitä. Ja usein oivallusten pitää lähteä itsestään.

    Tämä kirja varmaan tuntuu vahvemmalta ihmisistä, jotka ovat tavallaan kokeneet saman. Vaikka itsekin tiedän henkilöitä, jotka ovat itsensä tappaneet ja eräskin hyvin raa'alla tavalla, niin he ovat olleet sen verran kaukaisia, että asia on mennyt hetken kauhistelulla ohi. Se ei ole tullut niin lähelle.

    Ja toisaalta vaikka lähipiirissä on myös vakavasta masennuksesta kärsiviä ja heidän puolestaan pelkääkin, niin... se on silti eri asia. Ja toivottavasti aina pysyykin näin. Toivottavasti en ikinä joudu olemaan se, jonka läheinen teki itsemurhan. Ikävää, että sinä olet joutunut sen kokemaan. Voi vain kuvitella, miten raskasta se on.

    VastaaPoista
  8. Minulla oli ne ns. taustavaikuttimet tämän kirjan lukemiseen tietenkin rakkaus Härkösen kirjoihin, mutta myös omien läheisten aiheeseen liittyvät asiat. Siksi tämä kolahti niin lujaa, että on parhaimpia lukemiani Härkösiä.

    VastaaPoista
  9. Susa: Tämä on Härköseltä hyvä kirja. Eikä tämä suinkaan huono ollut. Kuten olen muutamaan kommenttiin vastaillut, niin tämä varmasti vaikuttaa vahvemmin, jos tämä tulee lähelle. Vähän sama kuin itselle Susanna Alakosken Sikalat tuli melkein iholle.

    Tästä oli tosiaan vaikea kirjoittaa, koska tämä on niin henkilökohtaista Härköstä. Siksi yritinkin juuri ajatella tätä ihan vain kirjana, joka käsittelee itsemurhaa irrottaen sen kaikesta muusta. Ja siinä mielessä olisin toivonut enemmän.

    VastaaPoista
  10. Minulla on sama Sikaloiden kanssa :/ Oli kyllä aika kauhea katsoa se elokuva..

    VastaaPoista
  11. Susa: Uskon sen. Itse en tiedä haluanko edes nähdä sitä elokuvana, sillä tarpeeksi on nähty ilman elokuviakin. Valitettavasti näin ja valitettavasti liian monella asian laita on sama.

    VastaaPoista
  12. Minä mietin pitkään samaa ja toisaalta siinä oli tietty kohtaus, mikä teki mulle hyvää kun tajusin sen myötä tehneeni itse tietyissä ratkaisuissa oikein. Mutta rankka leffa se on.

    VastaaPoista
  13. Susa: Hienoa kuulla, että se on tuolla tavalla vaikuttanut sinuun. Tavallaan kuin lohduttavasti =)

    VastaaPoista
  14. Kyllä tämä kirja ravisteli siinä mielessä, että itse potee samaa sairautta kuin Härkösen sisko...että siinäkin mielessä koskettava kertomus. En olisi kaivannut tähän mitään selittelyjä tai analysointeja. Ne jäävät aina vajaiksi ja latteiksi. Juuri nämä välähdykset saivat olon tuntumaan niin sekavalta kuin se itse suru ja tapahtumat ovatkin, juuri tämä siskon kokema suru oli se viitekehys ja katsontakanta joka oli läsnä tässä kirjassa. Olisi ollut ehkä itsemurhaan päätyneen ihmisen epäkunnioittamista keksiä joku vedenpitävä syy-seuraussuhde sille miksi niin tapahtui. Kyllä tässäkin silti pitää ajatella sitä, että oikealla hoidolla olisi voitu tämäkin kuolema estää. Hänellä oli sairaus joka on hoidettavissa. Hoito oli väärä ja ihminen kuoli sitten siihen sairauteen. Ei itsemurhan tarvi olla ainoa ratkaisu tuskaan. Ei hän halunnut kuolla, hän ei vaan halunnut enää tuntea tuskaa. Mielestäni äärimmäisen koskettava ja hieno kirja. Ei liian siisti.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.