keskiviikko 4. tammikuuta 2012

David Nicholls: Sinä päivänä

David Nicholls: Sinä päivänä
suom.Sauli Santikko
s.507, Otava 2011
(One day, 2009)


Vuoden ensimmäiseksi luetuksi valikoitui jo lähes kaikissa blogeissa ruodittu David Nichollsin Sinä päivänä. Sanoisinko, että kun on lukenut kirjasta pääasiassa positiivisia ja ylistäviä arvioita parin vuoden ajan (ja viime vuonna arvioita tuli räjähdysmäisesti lisää suomennoksen myötä), niin odotukset ovat melko korkealla. Itseasiassa niinkin korkealla, että kun tämä ei toivomuksista huolimatta löytynyt joululahjojen joukosta, niin kävin sen itse heti joulun pyhäpäivien jälkeen kaupasta hakemassa. No petyinkö? Itseasiassa yllättävän vähän, kun ottaa huomioon, että todella moni oli valinnut tämän esimerkiksi viime vuoden parhaaksi kirjaksi ja väkisinkin kirjalta odotti jotain vähintään tajunnanräjäyttävää. Kyllä tässä kirjassa siis aika paljon aineksia on.

Kirjan idea ja juoni on varmaan suurimmalle osalle tuttu, mutta näin lyhyesti vielä tiivistettynä: Kahden ihmisen elämää noin 20 vuoden ajan ja jokainen luku kuvaa aina yhtä päivää vuoden välein. Vaikka jokaisen luvun välissä onkin vuosi, niin kirja on silti kasassa pysyvä kokonaisuus ja mitään oleellista ei jää kertomatta, sillä vuoden muihin päiviin palataan muistoissa tarpeen mukaan. Kirjan rakenne, idea ja kirjoitustyyli olivat itseasiassa todella ok, eivät häirinneet mutta toivat silti jujua kirjaan. Tosin isona miinuksena mainittakoon se, että mielestäni kirjan loppua oli venytetty turhan paljon. Ja junnattiin kirjassa muutenkin välillä samassa kohtaa väsyttävän kauan. Eikä tiettyjä juttuja olisi tarvinnut niin usein toistaa - kyllä lukija ne varmasti silti muisti.

Mitä kirjan hahmoihin Emmaan ja Dexteriin tulee, niin huh ja hei. Pidän yleensä siitä, ettei hahmoja ole turhan paljon siloteltu, mutta en tiedä oliko se tässä kirjassa ihan paras ratkaisu, että hahmot olivat todella karkeita välillä. Oli todella vaikea välillä ymmärtää Dexterin viehätysvoimaa, ja välillä hahmo suorastaan ällötti minua. Dexterin hahmo vietiin liian pitkälle. Ekä Emmakaan nyt miellyttävimmästä päästä ollut. Joku voisi tietenkin sanoa, että hahmot vastaavat "oikeita ihmisiä", mutta täytyykö niiden vastata "säälittäviä oikeita ihmisiä"? Muut hahmot eivät olleet sen kummallisempia.

Nauroin välillä kirjalle ääneen, mutta en itkenyt sen surullisista sävyistä huolimatta. Kirjan "rakkaustarina" jäi minulla sivuun ja keskityin enemmänkin hahmojen kehitykseen tai no jaa, elämän kulkuun ehkä paremminkin. Loppu oli kovin ennalta-arvattava ja hieman tylsähkö.

Itseasiassa kirjaa lukiessa minulle tuli tunne, että olen ehkä lukenut "liikaa" innostuakseni tästä. Tavallaan ymmärrän, että varsinkin vähemmän lukeneen kohdalla kirja voi olla todellakin mieletön lukukokemus. Kirjassa on paljon hyviä aineksia ja toisaalta jopa ällöttävät päähenkilöt voivat toiselle olla ilahduttava asia - että kerrankin näin. Ymmärrän siis miksi joku pitää tästä paljonkin, mutta itse olen vain lukenut niin paljon parempaakin, että niihin verrattuna tämä ei juurikan ravistele. Toisaalta tietenkin myös ennakko-odotukset olivat korkealla ja tämä ei yltänyt sinne asti.

Kirja on silti viihdyttävä ja en kadu sen lukemista tippaakaan. Kirja ei todellakaan ole huono. Kirjaa luki kevyesti ja nopeasti ja välillä se vangitsi lukijansa pitkäksikin aikaa. Voin siis suositella tätä, mutta älkää odottako liikoja. Toisiin kolahtaa, toisiin ei.


"'Olet nuori ja terve ja kohtalaisen hyvännäköinen, kaiketi, ainakin himmeässä valaistuksessa.'"

Tästä kirjoittaneet myös Laura, Noora, Susa, Miia, Karoliina ja Katja.

13 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä, vaikka löysin kirjasta hivenen liikaa samoja kaikuja kuin Rimakauhua ja rakkautta-sarjasta, jota Nicholls oli kai ainakin osin ollut käsikirjoittamassa.

    Monien muiden tavoin kirjoitin tästä ja annoin neljä tähteä vain siksi, että englantilaiset ihmissuhdetarinat kolahtavat minuun :)

    http://luminenomena.blogspot.com/2011/07/david-nicholls-sina-paivana.html

    VastaaPoista
  2. Ihanasti sopii kirjaan tuo "Big Kiss" taustalla :D Onko se jokin juliste?

    Minulle tämä kirja oli heti sen luettuani 4½ tähden kirja, mutta nyt antaisinkin kirjalle korkeintaan 4 tähteä. Jännä, miten jotkut lukukokemukset haalistuvat ajan myötä (tai päinvastoin).

    VastaaPoista
  3. Minulla kävi tämän Nichollsin kanssa niin, että ensin en meinannut päästä alkua pidemmälle vaan kantelin kirjaa mukanani varmaan pari viikkoa. Sitten kun se lähti vetämään, niin luin nopeasti loppuun, mutta nyt taas puolen vuoden kuluttua tuntuu, ettei siitä nyt ihan hirveästi käteen jäänyt kuitenkaan. Vähän niinkuin semmoinen ihan hyvä elokuva, jota ei enää muista nähneensä kun se seuraavan kerran tulee tv:stä (tätä kyllä tapahtuu minulle jatkuvasti :)

    Ja päähenkilöt ärsyttivät minuakin, tosin minua enemmän aikaansaamaton ja nöösi Emma vielä enemmän kuin ällö Dexter.

    VastaaPoista
  4. Katja: Itse en suoranaisia yhtäläisyyksiä Rimakauhua ja rakkautta sarjaan löytänyt, vaikka se onkin yksi suosikkejani ja vaikka tiedin Nichollsin sitä kirjoittaneen. Toisaalta en kyllä näitä edes yrittänyt vertailla. Toisiin tämä kirja kolahtaa ja toisiin ei.

    Laura: Eikös vain? ;) Joo, se on juliste. Trapper Under Icen juliste.

    Jotkut haalistuvat ja jotkut eivät. Tämän vuoksi yritänkin aina heti kirjan luettuani kirjoittaa niistä, jotta saan sen tuoreimman tunteen ulos itsestäni. Se miltä se kirja on heti lukemisen jälkeen tuntunut.

    VastaaPoista
  5. Miia: Minulla on jo nyt sellainen tunne, että osa tapahtumista on pyyhkiytynyt pois! Eli ei kyllä pitkälle taida kantaa...

    Emma oli kyllä aikaansaamattomuudessaa ärsyttävä, mutta toisaalta aidompi ja siedettävämpi kuin Dexter, joka oli ihan yliampuva. Tai näin minä ainakin nyt ajattelen.

    VastaaPoista
  6. Sinäpä sen sanoit: "Joku voisi tietenkin sanoa, että hahmot vastaavat "oikeita ihmisiä", mutta täytyykö niiden vastata "säälittäviä oikeita ihmisiä"?" Ihan totta!

    Tai ehkä hahmot kokonaisuudessaan olivat "aitoja ja oikeita", mutta heidän todella epämääräiseen ystävyyteen en oikein osannut uskoa. Ainakaan minun pieneen todellisuuteeni ei mahdu sellainen ystävyyden käsite, että ollaan toistemme tuki ja turva, mutta lähinnä vittuillaan kun tavataan. Ja sama meno vuosikausia. What? No, totesinkin kirjan luettuani blogissani, että ehkä kyseiset henkilöt käyttäytyivät toisiaan kohtaan tahdittomasti aina vuosipäivinä, joista kirja kertoo, mutta muuten oli mukana sitä lämmintä huumoria, mukavaa yhdessäoloa ja turvaa elämän kolhuilta.

    VastaaPoista
  7. Sonja: Siinä toinen heikkous, josta en edes kirjoittanut, nimittäin epäuskottava ystäsyyssuhde. Kaiken lisäksi se, että Dexter käyttäytyy kuin kusipää välillä. Jos ajattelee, että itsellä olisi sellainen ystävä, niin no... tuskin olisi kauaa ja toisaalta ei siitä ainakaan sen enempää kehkeytyisi. To-del-la puistattavaa välillä.

    Mutta ehkä kirjan tarkoitus onkin vähän puistattaa?

    VastaaPoista
  8. Minullekaan tämä ei ollut suuri elämys. Pidin samoista asioista (rakenne, huumori) kuin sinä ja minua ärsyttivät prikulleen samat asiat (henkilöt, venytetty loppu). Kuuntelin tämän äänikirjana, ja Emman ärsyttävyyttä korosti vielä lukijan hänelle valitsema raivostuttava puhetapa.

    VastaaPoista
  9. Lukutoukka: Voi ei, voin vain kuvitella... Itse ajattelin kaikesta huolimatta kyllä tutustua elokuvaan, vaikka pelkäänkin vähän noita näyttelijävalintoja :D

    VastaaPoista
  10. Pitäisiköhän tämäkin lukea? Jotenkin olen pitänyt sitä itsestään selvyytenä, muttamutta..
    Jotenkin pelkään pettyväni, ja ettei se olekaan niin ihana rakkaustarina kuin oletan.

    VastaaPoista
  11. Anni: Luultavasti tämä ei ole niin ihana rakkaustarina kuin oletat, MUTTA muussa mielessä tämä on ihan tutustumisen arvoinen ja tietääpähän mistä kansa kohisee ;)

    VastaaPoista
  12. Jännää löytää ihan samoja mielipiteitä sinunkin postauksesta. Itsekin mietin, että olisin ehkä nauttinut kirjasta enemmän, jos olisin lukenut vähemmän. Tuntui, että tämä on jo nähty... Nyt kirja aiheutti lähinnä pelkän oksennureflektin ja mikäli olisi ollut kyseessä tiiliskivi niin seinäänkin olisi syntynyt reikä :D

    VastaaPoista
  13. Noora: Haha! Minulle on tässä viime aikoina useamman kirjan kohdalla tullut olo, että olen vain lukenut "liikaa" enää syttyäkseni niille. Tai sellainen, että tajuaa, miksi kirjasta pidetään ja ymmärtää sen vahvuudet ja hienoudet, mutta itse ei syty, kun on jo lukenut vastaavia ja useita.

    Että aika vahva saa nykyään kirja olla tai erilainen verrattuna aiemmin luettuihin, että kolahtelee.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.