sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Maggie Stiefvater: Häivähdys

Maggie Stiefvater: Häivähdys
suom. Laura Honkasalo
s. 345,  Wsoy 2011
(Linger 2010)

Alkutiedotus: Minä tosiaan vasta opettelen käyttämään tuota kameraa, ja olen ehkä murto-osan kaikista kameran hienosäädöistä vasta oppinut, eli kuvien laatu ja tarkennus ja kaikki muu on vielä vähän niin ja näin. Tämän kuvan nappasin äsken äkkiä, kun halusin tulla kuvaamisen sijaan kirjoittelemaan. Joten kaikki kuvausnerot: älkää vielä menettäkö järkeänne, ehkä minäkin vielä opin.

Tosiaan tällä kertaa vuorossa on Väristyksen jälkeinen Häivähdys eli toinen osa ihmissusista kertovasta trilogiasta. Ja pakko sanoa, että toinen osa kyllä päihitti ensimmäisen tässä tapauksessa. Tämä osa syvensi tarinaa ja teki siitä jotenkin uskottavamman, ja tässä osassa ei edetty yhtä hengästyttävää vauhtia kuin ensimmäisessä.

Kirja jatkaa siis siitä, mihin Väristyksessä jäätiin. Samin ja Gracen tarinaan tulee uusia käänteitä ja uusia ihmissusia, joihin paneutua. Oikeastaan tässä osassa Samin ja Gracen tehtäväksi jää lähinnä ikävöidä toisiaan aina kun eivät voi tavata ja sillä välin lavalla pyörivät lähinnä Cole ja Isabel. Cole on erään melko tunnetun bändin keulakuva, joka on halunnut paeta elämäänsä ja päätynyt ihmissusiympyröihin. Sen sijaan, että hän pääsisi pakoon itseään ja elämäänsä, hän tuntuu joutuvan kohtaamaan sen väkevämmin kuin koskaan. Isabel on ihmissusipiireissä veljensä vuoksi ja ennen niin kylmästä ja jopa ilkeästä Isabelista on paljastunut täysin uusia piirteitä uusien ystävien ansiosta. Tämä tarina kuvaa ehkä hahmojen henkistä kasvua tietyllä tapaa, vaikka tapahtuupa tässä aika paljon kaikkea muutakin.

Häivähdyksessä tarina tosiaan syventyy, hahmot tarkentuvat ja tarinaan tulee uusia ulottavuuksia, jotka tuntuvat tekevän siitä jotenkin uskottavamman. Se, mistä ihmissudet syntyvät, miksi ja miksi heidän elämänsä on sellaista kuin on, alkaa selvitä ja samalla yritetään selvittää keinoja "parantua" tästä. Mielestäni tämä on juuri yksi, mikä kirjasta tekee ensimmäistä osaa paremman. Ensimmäisessä osassa ruutuun lävähtää ihmissusia, joilla on outoja taipumuksia ja se pitäisi niellä sellaisenaan. Toisessa osassa tähän ilmiöön syvennytään tutkimalla syitä ja seurauksia. 

Tämäkin oli ihan viihdyttävää luettavaa, mutta toisaalta (erinäisistä syistä) en oikein jaksanut keskittyä tähän kuten taas ensimmäiseen osaan. En osaa sanoa, onko vika tällä hetkellä enemmän minussa vai kirjassa. Ehkä toisessa mielentilassa se olisikin uponnut paremmin. Kirja ei nimittäin oikein tuntunut koskettavan samalla tavalla kuin ensimmäinen, jonka ääressä tosiaan vietin herkkiä hetkiä kello neljä aamuyöllä itkien (ahahhas....). Kieli jatkoi samaa linjaa ensimmäisen kanssa ja muutamia mielenkiintoisia suomennoksia löytyi tästäkin, mutta ei ehkä aivan samassa mittakaavassa kuin ensimmäisessä osassa.

Nyt sitten odotellaan viimeistä osaa! Tänään jo tutkailin kirjaston sivuja ja pari kappaletta olisi kyllä vapaana. Katsotaan lainaanko viimeisen osan jo pian vai siirrynkö toisiin teoksiin välillä. Se selvinnee! Mutta, jos eka osa sytytti, niin ainakin siinä tapauksessa jatkokin kannattaa lukaista!


"Huone oli niin keltainen että näytti siltä kuin aurinko olisi yrjönnyt seinille ja pyyhkinyt sitten suunsa lipastoon ja verhoihin."

Ps. Löysin myös Marjiksen arvion tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.