keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Maggie Stiefvater: Ikuisuus

Maggie Stiefvater: Ikuisuus
suom. Helene Bützow
s.442, Wsoy 2011
(Forever 2011)
Kuvasta kiitos poikaystävälle (vaikka tarkennus onkin kirjan sijaan kissassa...), 
Lili oli ilmeisesti päättänyt että mun on aika tehdä muutakin kuin lukea


Ei käynyt niin kuin Twilighteissa, sillä tässä ihmissusitrilogiassa viimeinen osa olikin se parhain! Tosin samaan syssyyn todettakoon, että mielestäni loppu töksähti ikävästi. Ja jos ekassa osassa juostiin kirja läpi, niin tässä välillä suorastaan junnattiin. Mutta nyt on ihmissusitrilogia luettu! Kannattiko? No - olihan se ihan viihdyttävää ja vähän erilaista, mutta parempiakin löytyy.

Mietin, mikä tässä osassa oli oleellisesti erilaista kuin aiemmissa osissa. No ainakin kieli, sillä suomentaja oli vaihtunut ja tässä ei tainnut olla yhtäkään suorastaan noloa käännöstä. Eli kieli toimi. Viimeisessä osassa uitiin myös aika syvissä vesissä, eli syvyyttä löytyi. Toisaalta olisin kaivannut sitä vieläkin enemmän ja että mua riivaa "helpot ratkaisut" tai tilanteiden sivuuttaminen. (SEURAA PIENI JUONIPALJASTUS:)Mitä tehdä kun on ihmissusi eikä voi olla kuin kesät ihmishahmossaan ja ei saisi paljastua? No "lähteä" tietenkin Norjaan kaverin kanssa! Ja tämähän ratkaisu vain lyötiin pöytään ja siinä se oli. Onneksi toisten ei tarvitse miettiä, miten mahdollisia tollaset jutut on ja onneksi vanhemmat nielee sen samantien. Tsissus! (JUONIPALJASTUKSET LOPPUU TÄHÄN!)

Toisaalta pakko sanoa, että tämän osan lukeminen vei multa kaueiten ja alku ei suoranaisesti inspannut, mutta alun jälkeen loppu oli kyllä aika vetävä. Heikkoja kohtia oli jälleen uskottavuus. En tiedä mikä tässä nyt mättää, että jokaisessa osassa uskottavuus on jostain syystä kärsinyt? Olisiko se sitten se vauhti välillä, uskomattomat käänteen ilman selitystä ja asioiden sivuuttaminen? Niin ja tietysti kun vertaa Pottereihin, niin saa aika ihmeopus olla, että vetäisi sille vertoja, mutta silti!

Trilogia oli tosiaan ihan ok ja luettava. Nuorempiin lukijoihin varmaan uppoaa kuin veitsi voihin. Mutta tiedättekö sen tunteen mikä jää, kun on lukenut kaikki Potterit ja joutuu jättämään parhaat ystävät (paitsi että sitten katsoo kaikki elokuvat tietty)? No tästä ei jäänyt sellaista tunnetta, vaikka luin kaikki kolme osaa peräkkäin melko tiiviisti. Elokuvaversio tästä toki kiinnostaisi!


"Onni oli kylkiluideni väliin kiilautunut sirpale."

5 kommenttia:

  1. Minä koin tämän kirjan aika lailla päinvastoin kuin sinä. Pidin aiemmista osista enemmän ja minusta tähän oli ahdettu aivan liikaa toimintaa. Minusta tässä viimeisessä osassa ei ollut tilaa tunteille juuri ollenkaan. (Enkä voi syyttää käännöstäkään mistään, kun luin englanniksi...)

    Tuollaisia epäuskottavia ratkaisuja näissä kirjoissa kyllä oli! Tosiaankin, vanhemmat uskoivat melkein mitä tahansa eikä kukaan tuntunut osaavan epäillä minkään olevan vinossa :)

    VastaaPoista
  2. Oletko lukenut Nälkäpeli-trilogiaa? Siinä mielestäni 26-vuotiaskin lukija pääsi hetkeksi muistelemaan ihania teiniaikoja, kun henkilöhahmoihin kiintyi kuin parhaisiin ystäviin (ei sillä etteikö samaa tapahtuisi tämänkin ikäisenä, mutta teini-ikäisenä teinikirjoissa sitä tapahtui varsin usein). Mutta oli miten oli, Nälkäpeli on sarjana tosi jees! Tätä sinun lukemaasi sarjaa en ole vielä korkannut, mutta ensimmäinen osa ns. hotsittaisi lukea.

    VastaaPoista
  3. Maija: En tiedä tunteista, mutta hahmot syvenivät mielestäni tässä eniten. Toisaalta paljonhan tässä oli toimintaa ja varsinkin loppu tuntui vähän hätäiseltä ja sitten töksähtikin aika tökerösti.

    Mutta onhan se hauskaa miten erilailla kirjan voi kokea!

    Sonja: Olen lukenut joo! Tykkäsin Nälkäpelistä aika paljon, vaikka ärsyttikin se saman idean kierrätys kirjasta toiseen.

    VastaaPoista
  4. Täällä hihittelen tuolle juonipaljastuksen sisällölle..kaikkea sitä keksitäänkin ;)

    Hipelöin tätä kirjastossa joku aika sitten kun kansi oli jotenkin erityisen erikoinen :)

    VastaaPoista
  5. Susa: Jeps... kesti hetki tajuta, että ne olivat vieläpä ihan tosissaan sen kanssa!

    Minä tykkäsin kovasti näiden kansista! Minusta niissä oli jotain tosi ihanaa.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.