tiistai 31. tammikuuta 2012

Tammikuun luetut

Päätinkin kuin päätinkin tehdä nyt yhteenvedon aina kuukauden aikana luetuista kirjoista - ainakin toistaiseksi. Tammikuussa olenkin ehtinyt aika monta kirjaa lukea, sillä alkukuun lomailin ja sitten olin vieläpä reilun viikon sairaslomalla. Mutta pidemmittä puheitta kirjoihin!

Tammikuun luettuja ovat:


Yhteensä siis 7 kirjaa, joita 4 nuortenkirjoja ja 2 kotimaista, niin ja tietenkin tuo kohuttu Sinä päivänä, joka aloitti minulla tämän lukuvuoden. Oli muuten jännä huomata, miten tasaisesti sydämiä nämä ovat saaneet. Ei ollut oikein yhtäkään selkeää huippua tai hutia. Jokainen kirja on ollut lukemisen arvoinen.

Tällä hetkellä kesken on aivan loistava Ayaan Hirsi Alin elämänkerta Pakomatkalla, jota oon lukenut yli puolen välin ja nyt yrittänyt vähän himmailla, sillä en tahtoisi sen loppuvan vielä. Kirja on äärettömän mielenkiintoinen, karmea ja silti ihastuttava. Katsotaan miten lopun kanssa käy, mutta tässä vähän esimakua tulevasta arviosta!

Ja oikein hyvää huomenna starttaavaa helmikuuta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Däämn, sait luettua 3 enemmän kuin minä! Miun kahden viime vuoden parhaat kirjat on luettu tammikuussa (turhauttavaa sitten huomata, ettei koko loppuvuonna löydä yhtä hyvää teosta), mutta nyt tuntuu suunta vaihtuneen. En miekään siis löytänyt (toivottavasti) tämän vuoden huippua tammikuun lukemistani.

    VastaaPoista
  2. Mulla on ollut aikaa lukea kun olen lomaillut ja sairaslomaillutkin vielä. Musta tuntuu, että saatan lukea tällä hetkellä ainakin yhtä tämän vuoden vaikuttavimmista kirjoista...

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.