keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Helmikuun luetut


Melkein ihan unohdin koota helmikuun luettuja yhteen kun on ollut sen verran puuhaa tänään. Mutta illan ratoksi ihan kiva kurkata, miltä tämä kuukausi näyttää. Ja tältähän se siis näyttää:


Ayaan Hirsi Ali - Pakomatkalla
♥ Claudie Gallay - Rakkaus on saari
♥ Katja Kettu - Kätilö
♥ Sara Gruen - Vettä elefanteille
♥ Sarah Waters - Vieras kartanossa
♥ Ian McEwan - Rannalla
Luettujen joukossa on jopa kaksi viisi sydäntä saanutta kirjaa, kolme joiden lukemista odotin kauan, ja muutenkin aika erilaisia kirjoja: elämänkertaa, kotimaista, kauhua. Kirjojen kannalta siis varsin onnistunut kuukausi!

Ja olihan tämä kuukausi muutenkin ihan mukava täällä blogissa. Blogini täytti vuoden ja sitä juhlistettiin arpomalla yhteensä 3 kirjaa. 

Näin kuukauden lopuksi ajattelin myös tulla sen verran ulos kaapista, että paljastan toisen blogini osoitteen. Etukäteen sen verran sanon, että olen alkanut pitämään blogia vähän kuin vastapainoksi kaikelle synkälle elämässä, paikaksi, jossa voi hetken hengähtää ja jakaa kivoja juttuja. Eli älkää säikähtäkö. Olen edelleen sama lukutoukka, vaikka tuolla toisaalla tuntuu häärävän vähän joku muu. Toiseen blogiini pääset siis tästä.

4 kommenttia:

  1. Sulla on ollut ihana lukukuukausi!

    Täytyy käydä välillä kurkkimassa tuota toista blogiasi, ihania kisukuvia etenkin! Bloglovin poisti multa kaikki seuraamani blogit - miksi!? - joten kun saan sen kuntoon, alan seurata sitä säännöllisemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä kuukausi kirjojen kannalta!

      Minullakin bloglovin muutaman kerran temppuillut ja näyttänyt, että "et seuraa yhtään blogia" mutta sitten taas seuraavalla kerralla ne on näkynyt :O

      Poista
  2. Kiva tuo sinun toinen blogisi, välillä on kiva keskittyä muihinkin elämän osa-alueisiin kuin lukemiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! Ja kun nyt kerta tulee paljon kuvailtua, niin kiva niitä kuvia jonnekin laittaakin :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.