keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Katja Kettu: Kätilö

Katja Kettu: Kätilö
s. 404, Wsoy 2011
(Runeberg-palkinto, Blogistanian Finlandia)


Minulla ei ollut aikomusta lukea tätä kirjaa. Tässä ei ollut mitään houkuttelevaa. Sitten eräs ystäväni luki tämän ja suositteli tätä. Ajattelin, että no joo, ehkäpä joskus. Ystäväni lupasi lainata tämän eräälle toiselle, joka asuu aivan muualla, hiihtolomalla. Koska siitä ei sitten olisi ollut tietoa, koska kirja olisi taas ollut lainattavissa, niin minäpäs päätin lainata ja lukea tämän ennen hiihtolomaa. Ja niin minä sitten luin! Kirjasta on kirjotettu blogeissa paljon. En ole kovin montaa arviota lukenut ja nyt ihan tietoisesti jättänyt lukematta, jotta ne eivät vaikuttaisi tähän arvioon mitenkään.

Kätilö kertoo eräästä naisesta, kätilöstä, ja hänen elämästään sotavuosina 1944 ja - 45 Suomessa. Tarinan mukana kuljetaan vankileirillä, rakastutaan saksalaismiehiin, vihataan ryssiä, naidaan ja yritetään selviytyä. Tarina aukeaa kirjan myötä hitaasti lukijalleen ja tästä syystä siitä on vaikea kirjoittaa mitään paljastamatta liikaa. Mutta olennaisessa osassa ovat nainen, saksalaismies, vankileiri ja sotavuodet. Kiinnostavia ja aika voimakkaita henkilöhahmoja rankassa tarinassa.

Ensimmäinen ärsytyksen aihe on se, mikä usein tällaisissa kirjoissa on. Tarinahan perustuu tositapahtumiin, mutta on silti fiktiivinen teos. Tämä herättää paljon kysymyksiä: Mikä on totta ja mikä ei? Onko joku liioteltua tai jotain jätetty pois? Voisiki tuo olla totta? Osittain keksityn tarinan sijoittaminen oikeasti tapahtuneeseen historialliseen sotaan (tai aikakauteen ylipäänsä) on aina vähän riskialtista. Tai ainakin itseäni se usein jurppii. Joissakin tapauksissa se toimii melko hyvin, mutta tässä kirjassa se aiheutti lievää sekaannusta itselleni. Varsinkin kun kirjan jälkisanoissa selviää, että eräs mielestäni kirjan oleellinen juttu ei perustu suoranaisesti tositapahtumiin! Argh! Ymmärsin kyllä jutun pointin, eli siitä ei ole kyse.

Toinen ärsytyksen aihe oli kieli. Kyllähän se jo muutaman sivun jälkeen alkoi tuntua ihan luettavalta, mutta (ihan kuin en tätä vähän väliä sanoisi) minä en ole kielellä leikkimisen suurin ystävä ja jossain kohtaa se kielellinen kikkailu ei vaan enää oikein iskenyt. Siinä kohtaa kun lukee, että: "Johannes, sinä saatanan epäsikiö, hurtanpoikanen, väriväärä, sinä pilluharja, kumukululukku, laattakirveli, pelsepuuppi,, persveivari, ukkometso, sokeriterska, leikoturpa, erillisnäkijä, jänkänhiipijä, turskanahkaisten kenkien komeljantteri." Niin ei enää paljon naurata. Vähempikin riittäisi. Enkä ole koskaan välittänyt näin ronskista kielestä. Kirja on raaka ja raju, ja aiheuttaa melkein pahoinvointia, mutta ei siihen tarvita enää pilluharjoja, kyrpiä tai sokeriterskoja. (Tämän jälkeen muuten blogiini varmaan eksytään hieman väärin perustein, mutta tervetuloa vaan kaikille!) Osaan antaa arvoa kirjan kielelle, ymmärrän toisten viehtymyksen siihen, mutta minuun ei uponnut. Silloin kun vältyttiin ylilyönneiltä, se oli ok, mutta välillä se vaan oli ihan liikaa.

Ärsytyksen aiheista huolimatta kirja oli kylläkin aika kiinnostava loppupeleissä ja jopa ihan hyvä. Ensimmäiset parisataa sivua meni hyvinkin sukkelasti, kunnes sitten vähän vauhti hiipui ja lopun luin niin, että varmaan osa meni aika rankastikin ohi. Kirja oli nimittäin hitusen ennalta-arvattava. Tai ainakaan itse en yllättynyt oikeastaan missään vaiheessa, eikä tullut mitään täysin mullistavia juonenkäänteitä. Vaikka en voi sanoa, että olisin lukenut vastaavanlaista kirjaa (näin äkkiseltään muisteltuna), niin silti tämä ei tuntunut tuoreelta. Tämä oli jo nähty. Ehkä jollekin voi tulla yllätyksenä mitä sen oman rakkaan isänmaan historiankirjoihin voikaan mahtua, mitä kauheuksia ja halveksittavuuksia, mutta kun ainakaan minulle se ei ollut mikään uusi juttu, niin sekin puoli jäi laimeaksi. Ja rankkoja kirjoja nyt on luettu sen verran, että eipä tässä mitään uutta silläkään saralla ollut.

Kirja oli tosiaan ihan luettava, mutta vähän menee multa ohi se, että toiset ovat tästä pitäneen ihan hullun lailla. (Pitääkin alkaa lukea niitä arvioita tästä, niin ehkä sitten ymmärrän jotain, mitä kirjaa lukiessa en ymmärtänyt.) Eipä paljon uutta antanut tämä ja näin raaka kirja ronskilla kielellä ei suoranaisesti mikään lukunautinto ole. Ei ainakaan minulle. Mutta ehdottomasti vahva kirja kaikesta ruotimisesta huolimatta ja uskonpa, että tämä tarina kuitenkin jää ainakin hetkeksi jonnekin takaraivoon kummittelemaan. Sen verran rankkoja juttuja tässä on ja kiehtovat henkilöhahmot!

Ps. Voisiko joku valaista mulle tämän synkän ja vähän erikoisen kannen salaisuuden? Mikä multa nyt jää siinä tajuamatta? Minä nimittäin kun en kirjaan kannen perusteella todellakaan tarttuisi!



18 kommenttia:

  1. Ehkä yks ongelma myös, mikä itselläin oli, oli se, että loppua kohden en enää voinut niin sympatisoida päähenkilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tämä kommentti voi spoilata!)
      Totta, sekin vielä. Tosin mulla oli jo tosi alkuvaiheissa sellanen karuhko fiilis näistä parista tyypistä. Eräänkin saksalaismiehen salaisuuden arvasin suunnilleen ennen kuin edes kirjassa arvailtiin tällä mitään salaisuutta olevan :D Arrrrrr.

      Poista
    2. Onko termi dramaattinen ironia tuttu?

      Poista
    3. Jep, mutta tässä se ei toiminut, vaan oli suorastaan tylsää. Enkä mä sanoisi, että tässä olisi ollut edes suoranaisesti dramaattista ironiaa. Tai oli ja ei ollut. Vai miten sä ajattelet asian?

      Poista
    4. Se on varmaan juuri sinä rajamailla, riippuen osaako lukija yhtään päätellä toisen maailman rähinän tapahtumista mitään.

      Tervon kirja oli, näin apropoo, paljon yllätyksellisempi.

      Poista
    5. Siis juuri siksihän tässä osaa aavistella kaikkea, kun tuntee toisten maailmansodan kauheudet. Mutta mielestäni tässä oli toisaalta aika oleellista se, että kirja avautuu lukijalleen pikku hiljaa, joten siksi ehkä mua vähän ärsytti se, että tämä oli aika ennalta-arvattava.

      Poista
  2. Kiva lukea vähän kriittisiäkin arvioita tästä, kun monet ovat tätä niin kovin kehuneet. Ja minä siis kehuin kanssa. Tosin kuuntelin tämän äänikirjana, joten en tiedä, voiko kokemuksia verrata hyvin. Mutta minusta tässä oli sellainen omalaatuinen viehko tunnelma, joka piti vallassaan, vaikka tapahtumat kamalia olivatkin. Minäkin yleensä ärsyynnyn kielellä kikkailusta ja ronskista kielestä, mutta tähän se sopi. Ja Kettu piti saman linjan alusta loppuun, mitä arvostan.

    Rakkaustarinassa pidin siitä, että se ei ollut satua, vaan totisinta totta arkirealiteetteineen, jotka toki sota-aikaan olivat vähän erilaisia ja ongelmat hieman eri luokkaa kuin nykyään.

    Kaiken kaikkiaan tässä oli paljon sellaisia elementtejä, jotka normaalisti ärsyttävät kirjassa, mutta tässä kaikki jotenkin toimi (tai sitten ne ärsyttävät asiat kumosivat toisensa ;). Kannen perusteella en minäkään olisi tähän tarttunut. Minä ajattelin tuon ylemmän kauniin naisen rakastuneena Villisilmänä ja tuon alemman sitten kaiken tapahtuneen jälkeen. En tiedä, olenko ihan metsässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Kommentti spoilaa!)

      Se omalaatuinen viehko tunnelma taisi olla juurikin se, joka minutkin sai loppupeleissä kirjasta pitämään kaikesta huolimatta.

      Itse ehkä vähän väsyin kieleen lopussa. Alussa se oli vielä jopa ihan kiinnostavaa ja vähän erilaista mitä yleensä lukee, mutta sitten kun tarina lässähti (mielestäni, koska en kokenut sitä mitenkään mullistavaksi) niin kielikin alkoi kyllästyttää. Toivoi vain äkkiä kirjan loppuvan.

      Rakkaustarina taisi olla kirjan mielenkiintoisin anti. Sinä näet sen totisena totena, minä hitusen teennäisenä. Tai ehkä se oli se kerrontatapa! Ei niinkään itse tarina.

      Teoriasia kannesta on mielenkiintoinen ja mielestäni ihan mahdollinen. Itse en tosiaan osaa tuota tulkita juuri mitenkään, joten sinun versiosi kelpaa ainakin minulle :D

      Poista
  3. Hih, kirjoitin juuri kirjasta, enkä ollut ihan yhtä ärtynyt kuin sinä mutta en myöskään suitsuttava. :) Minulle taas kävi niin, että loppu kiinnosti enemmän kuin kirjan alku, sekä kielen että tarinan kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä juuri huomaa, miten eritavalla kirjoja luetaan ja miten montaa mieltä niistä voi olla. Itselläni vaan herpaantui jotenkin ote siinä puolivälissä, enkä sitten enää oikein päässyt mukaan.

      Luin arviosi ja siinä oli hienoja huomioita!

      Poista
  4. Katri, minulle tämä kirja on aivan täydellinen teos. Epäilenpä myös, että tämä on osa tämän hetken naiskirjallisuuden murrosta, joka on huomisen historiaa. Siis historiaa historiasta, jossa tarina kerrotaan fiktion ja faktan keinoin. Ja näitä upeita kirjoja tuli syksyllä kaksi, toinen on Kirjeitä kiven alle.// Ärsyynnyn helposti murteesta, etenkin jos se on minulle vierasta, mutta nyt olin heti kuin kotona niin kielessä kuin tarinassa. Vaikka hrrastan historiaa ja siitä oli tulla jopa ammattini, kirjassa oli asioita, joita en ollut tiennyt. Sitten taas se fiktio siellä...tätä ei takuulla ole ennen kirjoitettu. Tämä on verellä kirjoitettu rumankaunis rakkaustarina, jossa tunturikihokit, jäämeren tuulet, valaiden laulu ja kärsimys nivoutuvat uskomattomaksi, rajojen yli vieväksi kielletyksi íntohimoksi, joka kestää vaikka kaikki, kaikki sortuu, katoaa ja hekin...

    Kansi? Äärettömän upeasti ajateltu. Villisilmä. Vikasilmä. Nainen, jolla oli halveksitun persoona, mutta joka oli erään miehen Valtiatar kuolemaansa asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taas näemme, miten eri tavalla kirja jokaiselle aukeaa. Minä en ollut kotonani kielessä enkä tarinassa. Hienoa, että sinä tunsit niin. Jokainen nauttii erilaisista asioista.

      Minulle tässä ei tullut asioita, joita en olisi jo tiennyt. Tai jos tulikin, se oli sen verran vähemmän oleellista, etten pistänyt sitä merkille. (Näin on muuten käynyt ennenkin joistain kirjoista, että joku minua hieman vanhempi kertoo siinä tulleen hänelle uutta ja minulle se on tuttua. Luulen, että suuri ero on yksinkertaisesti siinä, että miten historiaa on opetettu ennen ja miten sitä opetetaan tällä hetkellä. Koska minä olen kyllä lukenut näistä ihan koulukirjoista lukiossa jopa.)

      Itse pidin kantta synkkänä ja en kovin kiinnostavana. Vaikka onhan siinä ideaa toki.

      Poista
  5. Tämä on must read -listallani tänä vuonna. Turhan usein ei tule luettua kotimaista ja kun tämä on ollut vieläpä niin kehuttu, niin ei sovi väistää! Ja vaikuttaahan se tuo kirjan aihekin, mielenkiintoinen asia Suomen historiassa.

    Luulen, että moni tietää näistä asioista mitä kirjassa kuvataan, hyvinkin, mutta se on edelleen kipeä aihe, etenkin vanhemmalle sukupolvelle. Vankileireistä, Suomen ja Saksan välisistä suhteista ym. vaikeista aiheista ei ole tainnut kauaa tulla kattavia tutkimuksia. Hyvä, että tutkitaan ja kirjoitetaan, mutta jos itse oli silloin palvelemassa sodissa, varttui siihen aikaan tai omat vanhemmat elivät sitä aikaa, se oli/on aika kova paikka.

    Joka tapauksessa tärkeä aihe ja kiva oli lukea vähän kriittisempi arvio kirjasta monien kehujen joukosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin se on kipeä aihe, mutta juuri siksihän tästä ei ole aiemmin hirveästi puhuttu/opetettu kouluissa. Ollaankohan jopa ihan melkein ensimmäisiä, joiden historiantunneilla näitäkin aiheita käsiteltiin. Tätä ajatellen on varmasti hieman vanhempaa sukupolvea, joka näistä ei välttämättä hirveästi tiedä. Sodassa olleet eivät ole välttämättä kauheasti puhua pukahtaneet ja muut eivät ole uskaltaneet. Tiedä häntä. Omia arvailuja vain.

      Onhan tämä kuitenkin aihe, jonka voi suoraan rinnastaa Saksassa toisen maailmansodan aikana tapahtuneisiin kauheuksiin. Eihän se nyt varmaan monista, ainakaan vanhemmista, hyvältä tunnu. Heidän ihailemansa sotaveteraanit, jotka ovat meille itsenäisen Suomen hankkineet, ovat hankkineet myös vähän mustaa historiaa.

      No joo. Kyllähän tämä kannattaa lukea. Itse en vain nähnyt tässä sitä kaikkea hienoutta, mitä niin monet muut tuntuivat näkevän. Ehkäpä sinä saat enemmän irti :)

      Poista
  6. Katri, mikä on nyt blogisi nimi? En löydä sinua blogiluettelsotani ollenkaan, vaikka olen lukijasi - takuulla. Nyt olisi näkyvissä Pieni kirjasto, mutta ennen oli joku ranskalainen nimi...Jos nyt vien tällä nimellä blogiluettelooni, olen sinulla kahdesti lukijana;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm outoa! Blogi on edelleen kyllä La petite lectrice ja osoite on tuo pieni-kirjasto.blogspot.com. Täytyy vähän tarkastella omia asetuksia, vaikken tietääkseni ole mitään muutellut.

      Poista
    2. Asetukseni olivat ihan oikein ja nimenä siis näkyy ainakin minulle La petite lectrice. Ja näyt lukijoissani! Tuo saattaa siis olla vain bloggerin sekoiluja? Itsellänihän tämä joskus näytti, etten seuraa yhtäkään blogia.

      Poista
  7. Jaa-a! Kuinka mukavaa, että jostain toisestakin Kätilö oli jo nähty ;P

    Ja myös mie antaisin Kätilölle ihan mukavat kolme tähteä. :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.