torstai 3. toukokuuta 2012

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman


Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
s. 158, avain 2010
(ensimmäinen painos ilmestynyt 2005)


Olin jo pidempään halunnut lukea tämän kiehtovan nimensä ja aiheensa vuoksi, mutta pettymys oli melkoinen kun tämän sitten sain luettavaksi. Kirjan parhaita puolia on sen ohuus - eipä tarvitse kovin pitkään kärvistellä tämän parissa.

Että hän muistaisi saman kertoo siis Annasta, jonka lapsuus ei ole ollut kovin auvoinen. Lapsuuteen liittyy väkivaltaa, pelkoa, syrjimistä ja hauraita mieliä. Myöskin hänen miesystävänsä lapsuus on ollut rankka, ja myös tätä käydään kirjassa läpi. Tai lähinnä näitä asioita läväytellään lukijalle ilman sen kummempia selityksiä tai ajatuksia.

Odotin koko kirjan ajan jotain tapahtuvaksi. Jotain suurta, joka avaisi tämän tarinan aivan uudella tavalla. Kunnon potkua, joka saisi haukkomaan henkeä. No, turhaan odotin. Vaikka kirjassa tapahtuukin rankkoja asioita, niin ne jäävät aika pintapuolisiksi eivätkä juuri kosketa, sillä kirjan hahmot eivät tule lähelle. Koko tarina jää kovin etäiseksi.

Ja hei, rankka lapsuus? Hyvä aihe kirjoitettavaksi sinänsä, mutta sillä saralla tämä ei kyllä antanut mitään uutta. Kun vertaa vaikka Susanna Alakosken Sikaloihin, joka hiipi ihon alle, niin siihen verrattuna tämä on aika valju veto. Jotenkin tässä ei nyt ehkä aihe ja kirjoitustyyli kohdannut, sillä kaikki tosiaan tuntui jäävän niin kauas, tekstin sisään saavuttamatta lukijaansa. Tässä oli aineksia kyllä, ja ne omat hetkensä, mutta tuntui kuin ne olisi jätetty hyödyntämättä.

En myöskään itse henkilökohtaisesti osannut samaistua tekstiin tai pitänyt sitä kovin uskottavana. Minunkaan oma lapsuuteni ei ole ollut pelkkää hattaraa ja tästä syystä tällaiset kirjat kiinnostavat. Mutta tätäkin lukiessa en voinut tajuta, miten aikuiset ihmiset näkivät lapsuutensa kuten näkivät? Tottakai jokainen kokee ja muistaa ja käsittelee asiat eri tavalla, mutta tässä se ei tuntunut realistiselta. Jotenkin siitä uupui jotain ja koko ajatusmaailma tuntui olevan vieläkin aikuisiällä vähän lapsen kengissä. Ehkä kaikki olisi auennut toisin, jos tässä olisi selitetty enemmän eikä jätetty vain asioita leijumaan. MUTTA tämä on vain minun yksipuolinen näkemykseni asiasta, enkä pidä tätä sen oikeampana kuin mitään muutakaan. Tämä vain vaikutti omaan tapaani lukea ja kohdata kirja.

Ei napannut tämä kirja tällä kertaa, mutta aika hauska sattuma liittyy tähän kirjaan! Nimittäin minähän luin viimeksi Cunninghamin Tunnit, jotka käsittelee Virginia Woolfia ja hänen yhtä teostaan ja tässä kirjassa myöskin mainitaan Woolf useampaan otteeseen ja on jopa samasta kirjasta sama lainaus kuin Tunneissa. Mutta lukekaa mieluummin Tunnit, jos kaipaatte yhteyksiä Woolfiin, tässä se oli täysin sivuseikka ja pelkästään sen vuoksi tätä ei kannata lukea.

Lukekaa kuitenkin mitä mieltä Jenni, Sanna, Joana tai Noora ovat olleet.



"Tuntui, että niin kauan kuin hän saisi sukeltaa iltapäivisin ja iltaisin yhä uusiin tarinoihin, hänen omassa elämässään voisi tapahtua mitä tahansa ja hän kestäisi kyllä.

10 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin tästä kyllä, mutta Kauimpana kuolemasta oli suurempi pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minuun tämä ei iskenyt. Itselläni on ollut harkinnassa tuo Kauimpana kuolemasta, mutta katsotaan nyt sitten.... :D

      Poista
  2. Luin tämän aikanaan melko tuoreeltaan ja tykkäsin. Perustelit kuitenkin hyvin, miksi et itse tykännyt - onhan kirjassa tosiaan sellainen vähän etäinen ja jotenkin eteerinen tunnelma, eivätkä henkilöhahmot varsinaisesti "tule lähelle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin itse ajattelisin, että tällaiseen kirjaan sopisi enemmän sellainen iholle tuleminen. Koska tämä ei kuitenkaan ole vielä niin rankka, etteikö sitä kestäisi. Mutta jokainen tietysti tykkää vähän erityyppisistä tavoista kertoa tästäkin aiheesta.

      Poista
  3. Minäkin olen lukenut tämän useita vuosia sitten ja muistan vain, että tykkäsin aika lailla :)Mutta jos tosiaan Sikaloihin vertaa, niin onhan jälkimmäinen paljon vaikuttavampi tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja luulen, että jos on lukenut samantapaisia kirjoja enemmänkin (kuten minä), niin tämä ei enää paljon uutta tosiaan anna. Jos olisin lukenut tämän vaikkapa 5 vuotta sitten, olisin varmaan tykännyt enemmän.

      Poista
  4. Miulle tämä oli ihan ok - myös miun lukukokemusta vaivasi tuo "jotain tapahtuu tapahtuu ihan kohta tapahtuuhan ai eikö". Ja eihän siinä kyllä tapahtunut. Rankasta lapsuudesta on kirjoitettu myös hieno Tummien perhosten koti, suosittelen jos et ole vielä ehtinyt sitä lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummien perhosten kotia en ole lukenut, mutta elokuvan nähnyt kyllä. Olihan se ihan mielenkiintoinen.

      Jotain potkua tämä kirja olisi vähän kaivannut.

      Poista
  5. Hei! Sinulle on jotain mukavaa blgissani... :)
    http://kirjajakaakao.blogspot.com/2012/05/liebster-blog.html

    VastaaPoista
  6. Minä luin tämän kirjan eilen ja luonnostelin äsken blogikirjoitustani julkaisua odottamaan. Minä pidin kirjasta, minulle etenkin Anna tuli liki, pystyin ymmärtämään hänen ajatuksiaan, hänen maailmaansa.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.