maanantai 14. toukokuuta 2012

Joyce Carol Oates - Kosto: rakkaustarina



Joyce Carol Oates - Kosto: rakkaustarina
suom. Kaijamari Sivill
s. 152, Otava 2011
( Rape: A Love Story, 2003)


Huh, miten paljon näinkin pieneen sivumäärään voi mahduttaa. Oatesin teos on todella vahva ja nostaa esiin kaksi hyvin tärkeää teemaa: suhtautuminen raiskauksiin sekä Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän. Samalla kirjaan mahtuu tarina, joka ainakin minut vei mukanaan. Ei voi sanoa, kuin että toiset osaa.

Teena joutuu joukkoraiskauksen uhriksi ja hänen pieni tyttönsä on paikalla. Vain hyvällä tuurilla Teena jää eloon - vaikka myöhemmin hän ei näe siinä mitään hyvää. Elämä muuttuu, kaikki muuttuu. Eikä yhtäkkiä olekaan selvää, kuka on uhri ja kuka ei. Itsehän se sitä kerjäsi ja kuka nyt saa päähänsä oikeista myöhään puiston läpi? Oikeuslaitoksessa oikeudesta päättää raha ja parhaiten vääristelty totuus - tai hyvin sepitetyt valheet. Onko ainoa keino ottaa oikeus omiin käsiin?

Kirja ei ole kaunista tai ihastuttavaa luettavaa, vaan lukeminen tekee vihaiseksi ja vähän epätoivoiseksi. Vaikka tiedossani onkin, ettei raiskauksiin ole koskaan osattu jostain omituisesta syystä suhtautua täysin oikein ja että Amerikassa oikeuslaitos on lähinnä huono vitsi, niin silti se pistää aina uudestaan pohtimaan näitä asioita ja nostaa agressioita tätä tilannetta kohtaan. Mikä ihmisiä vaivaa?

Eräs tuttavani sanoi kerran, että: "Kyllä sitä nyt tuleekin raiskatuksi, jos jossain minihameessa kulkee". Siinä kohtaa en voinut kuin nieleskellä. Miten kukaan voi ajatella, että raiskaus olisi oma vika? Että omat valinnat johtavat siihen? Tottakai suosittelen jokaiselle ihmiselle varovaisuutta enkä itsekään kuljeskele öisin yksin kaduilla, mutta vaikka kulkisinkin, ei se oikeuta ketään käymään käsiksi. Valitettava tosiasia on se, että maailmaamme mahtuu ihmisiä, joilta täytyy yrittää suojautua oman itsensä vuoksi. Mutta niin ei saisi olla.

Ja aivan käsittämätöntä, miten vaikeaa sellaisessa tilanteessa on saada apua. Ja miten siihen suhtaudutaankaan! Tiedän tapauksen, jossa uhri ei tehnyt tilanteelle mitään, koska halusi suojella tekijän perhettä. Mielestäni suojelua olisi ollut tehdä rikosilmoitus. Mutta näitä on ja valitettavan paljon. Ja tämäkin on aihe, josta puhuminen yhteiskunnassamme ja no koko maailmalla tuntuu olevan jotenkin kovin vaikeaa. Usein suhtaudutaan kuin uhri olisi itse ajautunut tilanteeseen, jossa joutuu raiskauksen uhriksi. Käsittämätöntä.

Kirjasta vielä sen verran, että minä tykkäsin kirjasta kokonaisuutena. Pidin henkilöhahmoista, jotka eivät olleet (jälleen kerran) turhan siloteltuja ja kirjoitustyyli oli vetävä. Lisäksi kirja nosti tärkeitä teemoja esiim. Kirjaan oli ehkä hieman ympätty liikaa, varsinkin mitä Bethieen tulee (joku kirjan lukenut ehkä keksii mitä tarkoitan), mutta muuten oikein kelpo luettava. Kirja on myös sen verran ohut, että sen kestää lukea. Kovin montaa sivua enempää tätä raakuutta ei olisi ehkä pystynyt lukemaan. Ja miksi edes tarvitsisi, kun jo nämä sivumäärät saivat verenpaineen kohoamaan?

 
 Kirjasta on blogannut myös ainakin Jori, Laura, Anni, Susa & Zephyr.

14 kommenttia:

  1. Tuo uhrin syyllistäminen on todellakin uskomatonta! Entä jos raiskaajalla on sanotaan nyt vaikka nahkafetissi, silloinhan jo nahkakengät/nahkatakki saattaisi "aiheuttaa" raiskauksen, näin kärjistetysti ajatellen.

    Joyce Carol Oatesia en ole lukenut, pitäisi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikä kyllä toiseen käsiksi käyminen ole ikinä oikein, oli mikä fetissi tahansa tai oli olematta.

      Jotenkin tähän voisi heittää senkin näkökulman, että ympäri maailman naisilta vaaditaan siveää pukeutumista jopa huntuihin asti, mutta miehet ne saa ihan rauhassa tallata kadulla ilman paitaa....

      Poista
  2. Tämä on todella raivostuttava kirja, mutta hyvällä tavalla. Minustakin sivumäärä tälle kirjalle oli aivan sopiva, tuskinpa enempää olisi saattanut lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Ja juurikin se, ettei tätä tarvitse lukea enempää. Tähän mahtuu kaikki.

      Poista
  3. Tämä on kyllä hieno kirja. Arvostan sitä, että asiat eivät ole kirjassa turhan yksioikoisia. Raiskauksen kammottavuus käy selväksi, mutta esimerkiksi "kostajasta" ei ole tehty mitään sankarihahmoa. Mitään ei selitetä puhki, vaan lukijan omille ajatuksille jätetään tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itsekin pidin siitä, ettei tässä ollut mitään sankaritarinaa. Ja kuitenkin tässäkin on sellainen moraalinen ongelma, että mikä oikeasti on oikein ja mikä väärin? Onko "kostajan" teot oikeutettuja?

      Poista
  4. Minunkin mielestäni tämä on hyvä ja vahva kirja. Ei suosikkini Oatesilta (hmm, olen tämän lisäksi lukenut vain Haudankaivajan tyttären, joka on huikea), mutta intensiivinen ja ajatteluttava, tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole muuta Oatesilta lukenut, mutta tämän perusteella aion kyllä varmasti lukea :)

      Poista
  5. Minulla taitaa jäädä tämä lukematta, en varmaan kestäisi tuota pientäkään sivumäärää... On kyllä käsittämätöntä, miksi raiskaukseen suhtaudutaan usein niin asennevammaisesti jopa oikeudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aika rankka kirja, mutta toisaalta uskon samasta aiheesta olevan rankempiakin teoksia. Ja niin, se on aivan hullua!

      Poista
  6. Pidin siitä, kuinka Oates paljasti raiskauksen uhrin kärsimät henkiset vammat - syyllistäminen, syrjintä, rikkonaisuus. Siltä osin voisin sanoa teosta kyllä vahvaksi ja raa'aksi (puhumattakaan fyysisen väkivallan kuvauksista!).

    Kuitenkaan en vakuuttunut tästä pelastavasta antisankari-kyttä-sotilas-hahmosta. Olisin pitänyt tästä enemmän, jos tytär tai itse äiti olisi lähtenyt kostoretkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, minä taas pidin tästä tarinamme kostajasta. Ehkä juuri siksi, että raiskattuhan ei itse aina kykene tai halua tai VOI tehdä tilanteelle mitään tai saada oikeutta (kuten tässä kirjassa...) eli jättää myöskin koston väliin. Minusta se vielä korosti sitä kaikkea enemmän.

      Poista
  7. Tämä on hyvä arvio.

    Lukija tulee vihaiseksi oikeusjärjestelmälle, tekijöille. Vaatetuksella ei minusta ollut tässä mitään merkitystä, niin sekaisin ja häiriintyneitä tekijät olivat (tai oli kuvattu niin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Niin tässä kirjassa vaatetuksella ei sinänsä ollut merkitystä, mutta todellisessa elämässä tuollaiseenkin kommentointiin olen törmännyt. Valitettavasti :(

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.