tiistai 19. kesäkuuta 2012

Siri Hustvedt - Vapiseva nainen: hermojeni tarina

Siri Hustvedt - Vapiseva nainen: hermojeni tarina
suom. Kaisa Sivenius
s. 240, Otava 2011
(The Shaking Woman or A History of My Nerves, 2009)


Vapiseva nainen on Hustvedtin omakohtainen kuvailu omasta "sairaudestaan", jota on höystetty kimpulla erilaisia psykologeja, psykiatreja, neurotieteilijöitä (jne) ja näiden teorioilla. Hieman erilaista kirjallisuutta siis Hustvedtiltä ja minä otinkin tämän luettavakseni mielenkiinnolla, vaikka naisen Lumous ei juurikaan iskenyt. Ehkä tämä sukellus mieliemme maailmaan uppoaisi paremmin? 

Tämä on niitä kirjoja, joita jokainen lukee varmasti vähän eri tavalla omasta taustastaan riippuen. Itse olen aina ollut kiinnostunut sekä psykologiasta että filosofiasta (ja saanut näistä lukiossakin aina parhaimmat arvosanat), joten jo lähtökohtaisesti minua kiinnosti kirjan aihepiiri ja se oli jo pitkälti minulle tuttua aluetta. Olen itse omakohtaisesti kokenut paniikkihäiriön nuorella iällä, ja ymmärtänyt millainen voima mielessämme on. Lähipiiristäni löytyy jonkin verran erilaisia mielen sairauksia, joita olen päässyt todistamaan läheisen ominaisuudessa ja täten voin sanoa, että sen lisäksi, että aiheesta olen paljon lukenut, olen myös itse kokenut ja omin silmin nähnyt paljon.

Minulle kirjan teoriat eivät siis olleet täyttä hepreaa, enkä kokenut pettymystä joidenkin muiden tämän kirjan lukijoiden tavoin siitä, kuinka paljon psykologiaa tämä kirja oikeastaan sisältääkään. Mutta koin silti pettymyksen siinä, miten vähän omakohtainen tämä kirja loppujen lopuksi olikaan. Odotin nimittäin huomattavasti henkilökohtaisempaa otetta aiheeseen ja kunnon selitystä kirjailijan kohtauksille. Nyt tarjoiltiin ihan mielenkiintoinen ja kattava, joskin välillä hieman sekava, annos erilaisia psykologisia teorioita ja ajatuksia. 

Itse olisin mielelläni lukenut Hustvedtin henkilökohtaisen tarinan aiheen tiimoilta, jossa syvennyttäisiin enemmän hänen tuntemuksiin ja ajatuksiin teorioiden sijaan, mutta tässä kirjassa on ympättynä nyt sitten molempia. Ehkä se uppoaa useampaan lukijaan, kuin mitä olisi uponnut muuten, mutta toisaalta tässäkin on omat ristiriitansa. Osa teorioista nimittäin oli hitusen vaikein sanoin selitetty ja ellei ole aiempaa tietämystä asiasta, voi teoriat mennä pahastikin ohi. Toisaalta jos on paljon lukenut psykologiaa, tutut teoriat voivat tympäistä, kun niiden uutuudenviehätys ja oivallus ei ole sama, kuin ensimmäisellä lukukerralla. Ja toisaalta - mitä Hustvedt näillä teorioilla hakee takaa? Se nimittäin meni minulta hieman ohi osan teorioiden kohdalla, että mitä varten ne tässä kirjassa edes ovat. 

Ymmärrän siis hyvin, miksi kaikkiin tämä ei ole uponnut. Ei tämä minuunkaan nyt suuren suurta vaikutusta tehnyt, vaikka päihittikin Lumouksen jättämät fiilikset. Toisaalta kiinnostus kirjailijaan heräsi toisella tavalla, sillä tämä kuitenkin paljastaa sen verran henkilökohtaisia asioita hänestä. Mutta eniten minua kismittiää se, että tässä kirjassa ei tosissaan annettu kunnon selitystä kirjailijan kohtauksille. Arvailuja suuntaan ja toiseen, tutkimuksia suuntaan ja toiseen, muttei mitään lopullista. Jos nyt itse kirjottaisin omasta kokemuksestani oman sairauteni kanssa, niin kyllä siinä olisi kattava selitys syineen seurauksineen ja tunteineen aina ensimmäisestä kohtauksesta niihin päiviin, kun on saanut elää jo vuosia ilman oireita. Uskoisin sen olevan myöskin lohduttavampaa esimerkiksi sellaiselle lukijalle, joka kärsii samoista oireista. Tosin, jokainen käsittelee asioita niin eri tavalla, että ehkä toisella auttaa ne teoriat enemmän. Vai mitä mieltä te olette?

Pakko kuitenkin se vielä sanoa, että jälleen kerran tuli kyllä hämmästeltyä ihmiskehon ja -mielen mielettömyyttä! Miten joustavat aivot voivat olla ja mikä voima pelkässä mielessä on. Itsehän selvisin aikoinaan hyvin pahasta paniikkihäiriöstä täysin ilman lääkkeitä (kun en niitä suostunut syömään) ja oli käsittämätöntä, että sitten kun kuukausien jälkeen vihdoin oppi hallitsemaan kohtaukset, niin sen tosiaan pysty tekemään pelkän ajatuksen voimalla! Sitä ei pysty käsittämään, ennen kuin sen itse kokee. Paniikkikohtauksethan ovat siis todella fyysisiä ja omakin ensimmäinen kohtaukseni oli täysin fyysinen, eli en niin sanotusti panikoinut muuten kuin fyysisesti. Mutta loppujen lopuksi koko kehoa vavisuttanut kohtaus pysyi kurissa pelkän mielen voimalla. 

Tämä ei tosiaan ole perinteistä Hustvedtiä (tai näin oletan sen perusteella, mitä hänen tuotannostaan tiedän lukematta sen enempää kuin tämän ja Lumouksen), mutta kaikille psykologiasta kiinnostuneille varmasti herkkua. Ja toki tämä avaa myös kirjailijan taustoja, joten sitä vastenhan tämä on varmasti Hustvedt faneille mieleen. Minä uskon, että tulen kirjailijalta ainakin jotain vielä lukemaan, mutta samalla tiedän, että hänen tyylinsä ei ole aivan omaani. Mutta eipä se haittaa, sillä nyt pidän hänestä jo muutenkin.


(Tämä postaus on melko henkilökohtainen, joten toivon malttia kommenteissa.)


10 kommenttia:

  1. Minuakin kiinnostaa tämä kirja henkilökohtaisista syistä ja olen samaa mieltä että kattava kuvaus olisi tehokkaaampaa vertaistukea kuin epämääräisyys. Mutta ehkä kirjaa ei ole tarkoitettukaan vertaistueksi? En osaa sanoa kun en ole lukenut kirjaa vielä.

    On kyllä ihmeellistä miten ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja mielen avulla voi hallita kehoa! Itsekin olen parantumisissani saanut kokea ajatusten voiman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä siis varmasti ole kirjoitettu vertaistueksi suoranaisesti, mutta sekin on yksi näkökulma, millä perusteella kirjaan ehkä joku tarttuu.

      Ihminen on aika ihmeellinen olento kaikin puolin :)

      Poista
  2. Minulle kävi juuri noin kuin kuvailit. Tutut psykologia-teoriat tympäisivät, ja kirjassa oli muutenkin makuuni hieman liikaa jaarittelua vaikka aihe tosiaan oli kiinnostava! Hustvedtia luen kyllä lisää, mutta tästä kirjasta en niinkään innostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan juuri jaarittelua tässä tuntuu olevan! Se on se, mitä hain takaa. Jotenkin tuntui, että aihetta sivuttiin kyllä monestakin suunnasta, mutta siihen ei oikein koskaan isketty kynsiä kunnolla kiinni.

      Poista
  3. Erilaiset psyykkiset vaivat taitaa olla nyky-yhteiskunnassa (ja suorituskeskeisessä sellasessa!) jo niin yleisiä, että kuulostaa kirjalta jonka vois pistää vaikka oheislukemiseksi lukion psykologian kurssien kaveriksi :)

    Aihe kyllä tosiaan on kiinnostava, pitääpä laittaa kirja muistiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa pohdin sitä, että jossain lukiossa tämä voisi olla aika hauska lukea juurikin niiden, joita psykologia kiinnostaa. Toisaalta kyllä aiheesta varmasti on kirjoitettu parempiakin teoksia. Tässä tosin sai omakin muisti vähän virkistystä, kun ilmoille heitettiin Pavlovin koiria ja Freudin ajatuksia ym ym.

      Aihe oli kiinnostava kyllä, ehkä toteutus hieman takkuinen, mutta luettava toki :)

      Poista
  4. Olen lukenut Hustvedtiltä kirjan Kaikki mitä rakastin, mutta ei, en päässyt siihen oikein sisälle, vaikka se tuntuu olevan monen lemppari kirjailijalta. En tiedä luenko enempää Hustvedtiä. Tämä kirja ei ainakaan kovasti houkuttele, sillä en ole koskaan välittänyt psykologiasta (tai filosofiasta), vaikka ihmisen mieli onkin kiehtova. Uuvahdan kaikkien niiden teorioiden kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaisi lukea Kaikki mitä rakastin juuri siksi, että se on niin kehuttu. Enemmänkin mielenkiinnosta, että mikä siinä on se juttu, sillä en usko, että sekään välttämättä uppoaa sen paremmin kuin Lumouskaan.

      Haha no tässä ne teoriat on aika kivassa paketissa, että ei tämä mikään psykologian kirja sentään ole. Ja mielestäni Hustvedt on kerännyt tähän aika mielenkiintoisia juttuja, että sen puoleen aika helppo. Mutta ei tämä tosiaan niin hyvä ole, että välttämättä kannattaisi lukea, jos ei aihe kiinnosta yhtään saati kirjailija :D

      Poista
  5. Katri, tämä ei todellakaan ole ihan jokaisen kirja...Minä pidin tästä valtavasti, mutta olen ollut lukiossa innokas psykologian lukija, näen itse enneunia, jotka ovat toteutuneet, en vapise, vaan olen vahva esiintyjä, mutta löysin jotain yhtymäkohtia Siriin (ne ova arviossani), olen lukenut Sirin sairaudesta kaiken, mitä olen käsiini saanut ja sen lisäksi näin hänestä sen televisio-ohjelman, jossa hän mm. sai sen kohtauksensa pitäessään puhetta Australiassa, häntä sekä miestään Austeria haastateltiin ja kävi ilmi, että SIRI HALUAA TIETÄÄ AIHEESTA, MILTEI KOKO ALASTA (by Auster) KAIKEN sillä tavoin voidakseen tulla sinuiksi oman asiansa kanssa. Paul sanoi suoraan olevansa välillä kyllästynyt, mutta Siri jatkaa 'tutkimuksiaan'. Ohjelma oli kuitenkin hauska ja se käytiin sekä englanniksi että norjaksi, sillä haastattelija oli Sirin kotimaasta Norjasta.

    Minulle Lumous oli pettymys, mutta ei sen jälkeen, kun tajusin, että se oli kuin harjoitustyö upeaan, upeaan Kaikki mitä rakastin. Kun olin juuri lehtihaastattelussa bloggaamisesta, minulta tietysti kysyttiin elämäni kirjoja, mainitsin yhdeksi juuri Kaikki mitä rakastin. Minusta Lumous on paljon laimeampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä jokaisen kirja olekaan ja itsekin siis olen tosiaan kiinnostunut psykologiasta, että sinänsä pidinkin kirjasta.

      Jotenkin ymmärrän Sirin tarpeen kirjoittaa tämän kirjan oman innokuuden, mutta pohdin sitä, miten lukijaystävllinen tämä kirja on tai ei ole. Jotenkin tämä on sellainen, että tietää, että tämä on kirjailijalle varmasti itselleen tärkeä kirja, mutta ehkä osalle lukijoista jää hieman kaukaiseksi. Siksi henkilökohtaisempi ote olisi voinut olla paikallaan.

      Minä en pitänyt Lumousta niinkään laimeana, mutta se ei vain ollut minun tyyliäni. Mutta luulen, että luen Siriltä vielä jotain. Ehkäpä juuri tuon Kaikki mitä rakastin.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.