maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina


Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
suom. Helene Bütsow
s. 394, Tammi 2005
(Never Let Me Go, 2005)


Ishiguron kirja Ole luonani aina teki suuren vaikutuksen monella tapaa ollakseen kuitenkiin samalla jotenkin niin eleetön. Ihastuin kerrontaan, pidin tarinasta ja pidin siitä, kuinka kaikki jäi hieman pimentoon mysteerin lailla. Kuin tarinaa olisi kerrottu verhon raosta, kerrottu mitä siellä tapahtuu, mutta verhoja ei koskaan avattaisi. Nyt voi vain kuvitella, mitä kaikkea sen takaa olisi paljastunut.

Tämä on Kathyn tarina, joka on yksi heistä, jotka on kasvatettu vain yhtä tehtävää varten. Kathy on 31 vuotias, viimeistä vuotta valvojana, kun hän palaa muistoissaan lapsuuteen, nuoruuteen ja viimeisiin päiviin valvojana. Hän muistelee ystäviään Ruthia ja Tommya, kasvattajia, ja heidän tarinaansa siitä, kuinka he pääsivät totuuden jäljille. Mikä on totuus? Ja keitä he oikeastaan ovat ja mitä varten he ovat? He tietävät jotain, paloja sieltä täältä ja se riittää pitkään. Kunnes he haluavat tietää enemmän.

Kuten kirjan sisäkannessakin mainitaan, osa kirjasta vetää vertoja tieteisromaanien hurjimmille uhkakuville, mutta enemmänkin sen on vain kipeä kasvutarina hieman totutusta poikkeavissa olosuhteissa. Samalla kasvutarinaan on sekoitettu jotain synkkää, jotain pimeää, jotain puistattavaa. Tämä ei ole tieteisromaani, eikä kasvutarina, vaan jotain muuta. Uskon, että kirjan voi nähdä monella eri tavalla.

Kuten jo alussa mainitsin, ihastuin kerrontaan. Kirjassa melkein suurimman vaikutuksen tekikin kerronta. Se oli yhtäaikaa yksinkertaista, melko eleetöntä, mutta samalla äärettömän voimakasta. Ishiguro kiinnittää ihastuttavalla tavalla lukijan huomion melko pieniin asioihin, jotka kuitenkin ovat oikeastaan aika suuria. Lukija näkee kuratahrat Tommyn paidalla ja sillä on merkitystä, vaikka ehkä ei olekaan. Kerronta vie lukijaa mukanaan. Kertojan äänikin on jotenkin niin mieleen painuva. Siinä on tiettyä alistuneisuutta, kuten koko kirjassa, mutta ei masentuneisuuteen taipuvaa tai syyttelevää, jotain sellaista kaiken hyväksynyttä. Koska luin suomennoksen, täytyy kyllä kiitellä myös hyvää suomentajan jälkeä. Uskon, että myös suomennoksessa on säilynyt tietynlainen Ishiguron henki, jota myös onnistuneet sanavalinnat vahvistavat.

Kirja on ylipäänsä hyvin poikkeava monin tavoin. Ainakin niistä, joista yleensä pidän. Tarina nimittäin on omalla tavallaan hyvin alakuloinen, mutta ei vain synkkä. Kirja ei kuitenkaan herättänyt kovin suuria tunteita, vaan enemmänkin erilaisia ajatuksia. Tosin muutamassa kohdassa kirjassa oli jotain hyvin kauhukirjamaista, ja sehän onnistui hiipimään hyvin ihon alle. Kirjan päähenkilöt ovat kaikki aika siloittelemattomia, eivät oikeastaan mitenkään hohdokkaita hahmoja, mutta silti pidin heistä. Tarinassa ei ollut mitään maailman suurinta huippua eikä loppukaan ollut suuri yllätys, ja silti pidin tästä. Kaikki kirjassa oli jotenkin järkkymättömän rauhallista, ei kuitenkaan mitenkään hidasta tai tylsää.

Kirja oli melkein täydellinen, mutta ei kuitenkaan. Minua häiritsi muutama asia kuitenkin sen verran enemmän, ettei niitä voinut täysin ohittaa olkia kohauttelemalla. Näistä ei kuitenkaan voi kirjoittaa paljastamatta liikaa juonesta, joten varoitus, seuraava pätkä sisältää juonipaljastuksia ja oleellisia osia juonesta: Alusta asti minua häiritsi kertojan tietynlainen kaikkitietävyys, vaikka kyseessä oli minäkertoja. Oliko kyseessä se, että minäkertoja kuvitteli tietävänsä asiat vai halusiko kirjailija näin avata myös muiden henkilöiden sisäistä maailmaa enemmän? Kyseessä ei kuitenkaan ollut se, että hän olisi vain tulkinnut jonkun ilmeistä tai eleistä, vaan joissain kohdin hän tuntui tietävän asioita ihan muutenkin vain. Toisekseen ymmärrän ja en ymmärrä, miten on mahdollista, ettei kukaan luovuttajista kapinoinut? Miksei kukaan paennut? He saivat kuitenkin jo lapsina lukea kirjoja, katsoa elokuvaa ja tietää ulkomaailmasta, joten he tiesivät, ettei kaikkien elämä ollut kuten heidän. Miten heidät saatiin niin sokeina tottelemaan tietäen kohtalonsa? Vai oliko sekin yksi kirjailijan keino herättää lukija toteamaan, miten lampaita ihmiset voivatkaan olla? Ja mikä tärkeintä, oliko heillä sielu? Juonipaljastukset loppuvat tähän.

Minä pidin kirjasta paljon ja siitä jäi voimakas tunne myös lukemisen jälkeen. Tämä on kuitenkin kirja, jota ei voi täysin varauksetta suositella, sillä voin kuvitella, että tämä ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Mutta ehkä voisi sanoa, että tämän kohdalla kannattaa olla ennakkoluuloton. Niin minäkin olin ja ihastuin ikihyviksi.


Tästä ovat bloganneet myös ainakin Kata, Booksy, Sanna, Katja ja Veera.

7 kommenttia:

  1. Pidin elokuvasta, erityisesti siinä vallitsevasta tunnelmasta, joten uumoilisin pitäväni myös kirjasta. Elokuvan yksityiskohdat ovat alkaneet vähitellen hiipua pois mielestäni, joten ehkä tämän kirjan aika voisi olla jo melko pian :) Eleettömyys ainakin kuulostaa hyvältä, tarinan kun jo tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan nähdä elokuvan! Melkein meinasin katsoa sen jo, mutta sitten päätin kuitenkin lukea kirjan eka. Ehkä hyvä niin, vaikka toisaalta minäkin tiesin tarinan pääpiirteissään jo ennen lukemista ihan vain kun tästä on sen verran paljon ollut juttua.

      Poista
  2. Tämä oli viime vuoden parhaita lukukokemuksiani, hyvin tuli moni seikka taas mieleen, kun luin tekstiäsi. Hieno, hieno kirja, joka tavallaan on osin jo ihan tottakin...

    Minä mietin tuota samaa asiaa kuin sinäkin (siis jälkimmäisenä mainitsemaasi) ja myös ärsyynnyin siitä. Tulin tosin siihen tulokseen, että se oli hyvin harkittu valinta Ishigurolta ja olennainen osa tarinaa ja sen vaikuttavuutta. Ärsyttävyydestään huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin. Se oli yksi iso tekijä, että kirja oli sitä mitä oli kaikkine hienouksineen. Mutta siitä huolimatta kysymyksiä herättävä ja ärsyttävä.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. On tullut puntaroitua, katsoako leffa vai lukeakko kirja, ja kun ei osaa päättää, unohtuu pian koko teos... :D

    Sinulle löytyy Bibliofilesta haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ainakin tyytyväinen, että luin kirjan. Seuraavaksi katson sitten elokuvan!

      Täytyypi käydä kurkkaamassa.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.