sunnuntai 26. elokuuta 2012

I ♥ YOUR BLOG


Kiitos ihanalle Lauralle tästä post it - lappusesta, joka on tarkoitus jakaa viidelle lemppariblogilleen!

Lauran Lukuisa - blogi on yksi lemppareitani ehdottomasti, mutta jotta tästä tunnustuksesta saisi muutkin ilahtua, jätän hänen blogin listasta pois (ja muutamat muut suosikkini, jotka nähtävästi tämän olivat jo saaneet) ja pistän sen eteenpäin seuraavalle viidelle aivan ihanalle bloggaajalle ja blogille:




Nämä viisi blogia valikoituivat sen vuoksi, että yhtäkään heidän kirjoittamaan arviota en ohita ja pidän jokaisen omanlaisesta tavasta kirjoittaa kirjoista. Näistä blogeista olen löytänyt paljon luettavaa lukulistalleni (joka alkaa olla jo niin pitkä, että en tule ikinä selviämään siitä) ja siitä huolimatta, että pari listan blogia ovat minulle melko tuoreita tuttavuuksia, niin ne ovat lyhyessä ajassa saaneet minut ihastumaan lujasti! Kiitos siis teille.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Sain haasteen myös Jokelta ja Jonnalta, joten suuri kiitos myös heille!

5 kommenttia:

  1. Ihanaa, kiitos! <3 Lämmöllä otan tämän vastaan :)

    VastaaPoista
  2. Haastoin sinutkin, mutta tämä riittää. Post it -tunnustukseni ohjelmoin sen kiireessä 1.8, piti olla 1.9 ja se on elokuun alussa, osoiteessa
    http://joklaaja.blogspot.fi/2012/08/post-it-tunnustus.html :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin annoin sinulle tämän tunnustuksen! :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.