perjantai 21. syyskuuta 2012

Tsemppaavia blogiystäviä & jotain höpötystä



Luen ja kirjoitan - blogin ihanainen Paula piristi minua pari päivää sitten tälläisella huomiolla. Kovasti kiitos Paulalle, joka myös ansaitsee itse tämän "tittelin". Joskin termi tsemppaava blogiystävä hieman särähtää tällä suunnalla, sillä miellän sen urheilutermiksi (heh, ja arvata saattaa etten itse ole mikään liikunnan ihmelapsi), mutta toki blogiyhteisössä tsemppaukseksi nyt varmaan voi laskea ihan sen, että käy toisten blogeissa ainakin joskus moikkailemassa. 

Ja itse ajattelinkin laittaa tämän eteenpäin muutamille sellaisille bloggareille, jotka joskus käyvät minunkin blogissa moikkailemassa ja joilla en tätä vielä huomannut olevan.

Tämän tunnustuksen voisi kyllä antaa kaikille, jotka ovat joskus blogiini kommentoineet, sillä kyllä ne kommentit ja vuorovaikutus se juttu on, miksi pitää nimenomaan julkista kirjablogia. Ja jokainen kommentti on kuin pieni tsemppaus ja sysäys, joka saa jatkamaan ja tykkäämään tästä jutusta aina vain enemmän.

Mutta nyt voisin vaikka yrittää rankan viikon jälkeen vähän rauhoittua ja ehkäpä jopa lukea. Parikin kirjaa on tällä hetkellä kesken ja ainakin toisen voisi yrittää tässä viikonlopun aikana lukea loppuun. Katsellaan ja palaillaan ehkä pian kirjan kera.

Hyvää viikonloppua kaikille!

22 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta tunnustuksesta ja mukavaa vkonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! En ehkä koe itseäni tsemppariksi, mutta kiva tämä blogi on! Joten ehkä siis olenkin ;) hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en minäkään koe itseäni tsemppariksi, joten ymmärrän :D

      Kiitos ja sinulle myös :)

      Poista
  3. Oi kiitos! Ja leppoisan letkeää viikonloppua sinulle sinne.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset. Kiitokset kommenteista ja hyvistä lukuideoista. Siilin eleganssi on tuossa odottamassa parin kirjan loppuunsaattamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottelemaan innolla mielipidettäsi kirjasta.

      Poista
  5. Kiitos tsemppauksesta <3 Ja mainiota viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Katri! :) Tarvitsen kyllä ihan oikeastikin tsemppiä rankan viikon jälkeen, joten tuli juuri oikeaan hetkeen tämä. Mukavaa ja lukuisaa viikonloppua! (Itse aion huomenna juoda vähän viiniä.) ((No ehkä vähän luenkin...))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että osasin ajoittaa tämän oikein ;)

      Kiitos samoin.

      Poista
  7. Kiitos Katri tästä ♥

    Rentouttavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tunnustuksesta :)
    Sinulla on omanlainen blogi, mukava lukea.

    VastaaPoista
  9. Voi kiitos, Katri! Mukava päivänpiristys!

    Olen samaa mieltä, bloggauksen iloista suuri osa on juuri mainitsemaasi vuorovaikutusta. Ihanaa vaihtaa ajtuksia samanhenkisten kanssa, minulla kun ei ainakaan näin paljon lukevia ystäviä paljoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että onnistuin piristämään :)

      Minullakaan ei montaa lukevaa ystävää ole (tai on, mutta harva lukee yhtä paljon ja samalla palolla kuin mitä itse luen), joten blogista on kyllä tullut kullan arvoinen paikka vaihtaa ajatuksia kirjoista ja lukemisesta.

      Poista
  10. Oi kiitos olet ihana <3 Myös sinun kommentit piristävät mun bloggausta :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Katri! Tunnustus piristää sateista päivää. :)

    Ihanaa, värikästä, kirjaisaa syyskuun loppua!

    VastaaPoista
  12. Kiitoksia paljon! Hyvin sanoit, vuorovaikutteisuus on ehkä paras tsemppi, jonka bloggari voi saada :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.