sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Saara Henriksson: Linnunpaino


Saara Henriksson: Linnunpaino
s. 246, Into 2012
Kannet: Elina Salonen

Luin joululomalla Saara Henrikssonilta Moby Dollin, johon ennakkoluuloistani huolimatta tykästyin ja näin ollen päätin antaa ennakkoluuloille toistamiseen kyytiä ja tarttua teemaltaan itselleni vieraaseen Linnunpainoon kun siihen törmäsin kirjaston viimeksi palautettujen hyllyssä. Linnunpaino oli tyyliltään hyvin samankaltainen kuin Moby Doll ja kirjan lukeminen tuntuikin siltä, kuin olisi palannut vanhan tutun luokse. 

Linnunpaino kertoo Liljasta, nuoresta tanssijattaresta, joka tasapainoilee kaiken vaativan tanssin ja muun elämän välillä. Lilja tanssii ja tanssii ja tanssii ja sitten hän tapaa miehen. Miehen, joka sotkee Liljan askeleet. Näyttämöllä Lilja tanssii kertoen tarinaa Siniparrasta ja sairaalloisesta rakkaudesta. Kirjassa näyttämön Siniparta ja Liljan oma elämä kietoutuvat yhteen. On tanssia, sairaalloisen hullua ja vinoa rakkautta, kipua, menetyksiä ja menneisyyden salaisuuksia. 

Kirjan maisema on hyvin melankolinen ja vähän harmaa. Tihkusadetta, törröttäviä lantioluita ja tupakkaa polttavia tyttöjä. Tanssi saa lihakset repeilemään, ihmissuhteet repivät  muuten eikä kauneudelle jää paljon sijaa. Tarina on vähän surullinen, ja vähän ahdistavakin, mutta ei liikaa. Se ei vedä lukijaa liian syvälle, mutta tuo kuitenkin itseään lähelle kaikkine sävyineen.

Moby Dollin kanssa petyin siihen, ettei tarina tuntunut pitävän otteessaan ja lukemisessa oli paljon taukoja. Linnunpaino oli täysin vastakohta, sillä sen ote piti ja sitä luki mielellään ja nopeasti. Kieli oli hyvää ja kuvailevaa, hyvin suomalaista, kuten jo Moby Dollin kanssa totesin. Tuttua ja turvallista. Kirjaan oli helppo upota ja tuntea kulunut tanssilattia poskeaan vasten. 

Pidin kirjasta monesta syystä ja oli kiehtovaa tutustua itselleni aika vieraaseen tanssin maailmaan, mutta en kuitenkaan tuntunut saavan kirjasta hirveästi irti. Muutama vallan vaikuttava ja lähes pyörryttävä hetki kirjassa oli, mutta muuten siinä oli vähän sellainen tuntu, kuin kirjan olisi lukenut aiemminkin. Vaikka viihdyin sen tovin Helsingissä, ratikoiden ryskeessä ja tanssin pyörteissä, niin silti Linnunpaino ei onnistunut minua ihan täysin lumoamaan. Mutta kotimaiseksi kirjaksi vallan hyvä ja lukemisen arvoinen. Ja Henrikssonin tyyli helposti lähestyttävä.


Kirjan lukeneet lisäkseni ainakin Noora, Jami, Kirsi ja Maria.

5 kommenttia:

  1. Minusta Linnunpainossa oli jotakin virkistävää pakkomielteenomaisine mustasukkaisuuksineen (tai en ole ainakaan törmännyt teemaan vähään aikaan). Kirjassa oli paljon uskottavaa (juuri Liljan pakkomielteenomaisuus) mutta toisaalta koko Tommin ja Liljan suhde oli jollain tapaa epäuskottava (sattumaan perustuneet kohtaamiset jne.). Jäin vähän pureskelemaan lopulta, mikä kirjassa todella tapahtui ja mikä oli kuvitelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minä olen tainnut lukea liikaakin pakkomielteisistä rakkaussuhteista.

      Minustakin Liljan ja Tommin kohtaaminen oli melko epäuskottava, ja suhteen alku outo. Ja minäkin kyllä mietin pitkään, mikä oli totta ja mikä ei. Mutta sehän se tarkoituskin kaiketi oli.

      Poista
  2. Blogistani löytyy sinulle haaste! =D

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin tämän tunnelmasta ja Henrikssonin kielestä, mutta rakkaustarina oli jotenkin ponneton. Tanssi oli verevää, tätä lukiessa menevät omatkin jalat rakoille.

    VastaaPoista
  4. Olen tätä jo pidellyt käsissäni miettien, hankinko luettavaksi, mutta vielä en ole ryhtynyt tuumasta toimeen :) Tämä kiinnostaa kyllä!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.