keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Aki Ollikainen: Nälkävuosi


Aki Ollikainen: Nälkävuosi
s. 141, Siltala 2012
Blogistanian Finlandia 2012 - voittaja



Aki Ollikaisen kirjoittama Nälkävuosi ei varmasti ole kenellekään kirjablogeja lukevalle vieras, sillä niin paljon siitä on blogeissa kirjoitettu ja voittihan kirja myös Blogistanian Finlandian 2012. Vihdoin minäkin päätin tarttua tähän paljon kiitoksia keränneeseen kirjaan, josta en muista lukeneeni kuin kehuttuja arvioita. Ja nyt ymmärrän mistä kirjassa on kyse. Kirja on todellakin vaikuttava ja vastasi jopa korkeisiin odotuksiini. Silti en koe saavuttaneeni kirjan kanssa ihan sitä samaa, mitä monet muut tuntuvat saavuttaneen. Kirja ei tullut iholle, en itkenyt, vaikka epätoivo ja pelko nälästä hiipikin puseroon.

Nimittäin nälkä on loputon ja se ajaa ihmiset tekoihin, joita toiset kohtaavat vain pahimmissa painajaisissaan. Nälkä vie ihmisen, se vie ruumiista lihat ja imee sielunkin. Nälkä ei jätä jäljelle mitään, eikä ketään, vain ruumiita. Nälän pakottamina Marja, Mataleen ja Juhokin lähtevät kodistaan etsimään ruokaa muualta. Ehkä Pietarista. Mutta sinne päästäkseen on kuljettava pitkä matka, hyisessä pakkasessa, lumessa kahlaten ja matkalla pysähdyttävä taloissa, laskeuduttava sen armon varaan, että joku antaisi jotain. Vaikka perunoita ei tahdo mustikoista erottaa.

Nälkävuosi vie lukijan vuosiin, jolloin Suomessa koettiin Suuret nälkävuodet. Oli kylmä, huonoja satoja, ei varaa tuoda ruokaa ulkomailta ja seuraukset olivat tappavat. Satojatuhansia ihmisiä menehtyi nälkään, kylmään ja tauteihin. Kirjan maisema tuntuu lohduttomalta, epätoivoiselta ja ahdistavalta. Kun tietää, että kirja pohjautuu toteen, kun tietää, että tämä tarina voi olla ollut jonkun oikea tarina, se musertaa. Samaan aikaan se maalaa hyvin todentuntuisen kuvan ja tuo esiin myös tuon ajan luokkaerot.

Kirjan kieli on kaunista, kuvailevaa ja jopa runollista. Samaan aikaan se on kuitenkin karua ja iskeytyy syvälle lukijaan. Minä pidin kielestä, mutta koin sen myös etäännyttävän minua tarinasta. Se jäi kuin ohueksi verhoksi minun ja tarinan välille, niin etten koskaan kokenut pääseväni tarpeeksi syvälle eikä tarina myöskään tullut minuun kiinni. Toisaalta se oli ehkä helpotus. Jo nyt kirja sai minut alakuloiseksi ja uskon säästyneeni paljolta. Kirjan minulle lainannut tuttavanikin kertoi itkeneensä.

"Ammolleen juuttuneesta suusta, syvältä miehen sisältä kuuluu korinaa. Hän yrittää sanoa jotakin, mutta Marja kääntää kasvonsa pois, kohti ikkunaa. Jääkukat peittävät lasin, ne ovat rumia, tekevät pilaa kesäniitystä, kuoleman kukkaset. Kuura levittäytyy kuin rikkaruoho ikkunanpuitteista hirsien saumoja pitkin seinälle. Pahin on ovi, sen raoista lumi työntyy sisään ja kehystää oviaukon kuin kalma, joka aikoo asettua torppaan asumaan."

Kuten monet ovat sanoneet, tämä on pieni suuri kirja. Lukekaa se.


8 kommenttia:

  1. Sinäpä sait tämän nopeasti käsiisi ja luettua! Kiva, että vaikutuit myös. Minulla tämä kummittelee yhä mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no toden totta! Tosin tiesin, että eräällä tuttavallani on tämä, mutten kehdannut sitä heti hänen luettuuaan pyytää lainaan... nyt satuin käymään kylässä ja kirja lähti sitten mukaani :)

      Tämä varmaan jää pidemmäksi aikaa mieleen, sen uskon.

      Poista
  2. Tosi hyvä arvio!

    Minä sain tästä kirjasta paljon ajattelemisen aihetta, ehkä se jopa hieman koskettikin. Luin tätä joulun pyhinä, joka ei ehkä ollut se kaikkein paras aika: velloa yltäkylläisyydessä lähes kaiken suhteen ja lukea kirjaa, joka kertoo siitä kun ei ole mitään eikä mitään ole tulossakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna :)

      Tämä kyllä sai ajattelemaan. En minäkään tätä ehkä leppoisimpana joululukemisena näkisi, mutta ehkäpä se saa harkitsemaan kahdesti ottaako lisää ruokaa vai ei ;)

      Poista
  3. Pieni suuri kirja, kyllä! Todella upea teos ja liikutuin syvästi tätä lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taisin enemmän ahdistua kuin liikuttua, mutta oli ihan koskettava.

      Poista
  4. Pieneksi kirjaksi tässä on tosiaan todella paljon - ja etenkin kieli on ihan omanlaistansa. Minua häiritsivät liian monet näkökulmat, mutta muuten voin sanoa viihtyneeni ihan hyvin tarinan parissa. Tai no, voiko tällaisen kertomuksen parissa sitten viihtyä vai ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on taitava kyllä monella tapaa. Viihtymisestä en ehkä itse voi puhua, mutta vaikutuin.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.