torstai 8. elokuuta 2013

Julie Kibler: Matkalla kotiin



Julie Kibler: Matkalla kotiin
Suomentanut: Riie Heikkilä
Sivuja: 504, Gummerus 2013
Kannen suunnittelu: Anna Gorovoy & Eevaliina Rusanen
Kannen kuva: Zave Smith / Gettyimages
Alkuteos: Calling Me Home


Matkalla kotiin on Julie Kiblerin esikoisteos, joka pohjautuu tositapahtumiin. Taustastaan huolimatta kirja on puhdas lukuromaani, jonka lukemisesta pääasiassa nauttii. Siitä kiitos kuulu hyvälle tarinalle, ei niinkään kirjallisille ansioille. On sääli, miten hyvä, vahva ja vavahduttava tarina kärsii kerronnasta, joka tekee koko kirjasta keskinkertaisen.
 
Matkalla kotiin on tarina Isabellesta, Robertista ja jo lähtökohtaisesti mahdottomasta rakkaudesta vuonna 1939 Amerikassa. Isabelle on hyvän perheen tytär, joka ystävystyy Robertiin, perheensä taloudenhoitajan poikaan, siitä huolimatta, että vaaleaihoisten ja tummaihoisten välillä vallitsee jyrkkä epätasa-arvo. Tummaihoiset voivat hoitaa vaaleaihoisten kodin, mutta ei perustaa heidän kanssaa yhteistä kotia. Vaaleaihoisten ja tummaihoisten väliset suhteet ovat sekä laittomia, että vaarallisia. Sen saavat Isabelle ja Robertkin todeta. 

Isabelle kertoo tarinan omasta lapsuudestaan, elämästään ja Robertista ystävälleen Dorrielle matkalla hautajaisiin. Tarina kulkeekin kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä on yksin elävä yhdeksänkymmentä vuotias Isabelle tarinansa kanssa ja Dorrie, jolla on kampaamo ja lapset. Heidän matkansa aikana vain Isabelle ei kerro tarinaansa, vaan myös Dorrie, jonka kotona kuohuu. Se kenen hautajaisiin pari on matkalla, on mysteeri. Isabelle ei kerro ja Dorrie voi vain arvailla.

Jos kaipaa kyyneliä nostattavaa rakkaustarinaa eikä kaipaa kirjalta hyvän tarinan lisäksi muuta, niin kirja toimii. Toimi se minullakin. Luin kirjan nopeasti, suorastaan ahmien ja en hetkeen tiennyt, voinko enää koskaan elämässäni lukea mitään yhtä vetävää. Sitten meni päivä, yritin palata kirjaan, mutta - ei. Se ei toiminut. Takerruin kerronnan kömpelyyteen, jopa naurettavuuteen ja lievään pitkäveteisyyteen. Tätäkö kirjaa minä todella luin yötä myöten tyyny pääni alla kosteana?

Tarinassahan ei sinänsä ole mitään uutta. Kuka ei olisi kuullut vastaavaa? Mutta tarina toimii. Eniten minua häiritsi juurikin kerronnan kömpelyys. Vaikka sivumäärä on reilu, niin kirjassa tuntuu tapahtuvan paljon ja hätiköiden - samaan aikaan kuitenkin osataan jaaritellakin. Hahmot tuntuvat välillä turhan lapsellisilta kuten useat käänteetkin. Lopputulos on jotenkin epäuskottava ja hiomaton, vaikka mielestäni kaikki saumat hyvään kirjaan ovat melkein käsillä. En ymmärrä missä on menty vikaan. Miten Dorriesta saa ensin hyvin harkitsevan ja järkevän kuvan - ja seuraavassa hetkessä nainen on kuin päätön kana? Miten Isabelle tulisine luonteineen on voinut antaa asioiden ajautua tiettyyn pisteeseen? Miten rotuerottelusta ja mahdottomasta rakkaudesta on saatu kirja, jossa on samoja piirteitä kuin kioskikirjallisuudessa? En vain ymmärrä.

Minua ärsyttäneet seikat eivät kuitenkaan nousseet itse lukuhetkellä juurikaan pintaan. Lukukokemus oli intensiivinen, vangitseva ja surullinen. Kirjan sulkeuduttua oli hetkeen kuin mykkä ja kuuro. Mutta palaaminen maan pinnalle ja kirjaan syvemmin pureutuminen päivänvalossa - ei enää pimeinä yön tunteina - teki tehtävänsä ja kirja näyttäytyi laimeana ja keskinkertaisena. Lukuhetki oli hyvä, kirja ei niinkään.

Kirja on ehdottomasti yhden kerran tapaus. Se sopii sellaiseen hetkeen, kun kevyt kerronta yhdessä tunteita herättävän tarinan kanssa on juuri se, mitä kaipaa. Sellaiseen hetkeen, kun ei takerru pikkuseikkoihin eikä kliseet tunnu kliseiltä. Sellaiseen hetkeen kirja voi olla lähes täydellinen. Toisenlaisessa hetkessä kirja voi olla suuri katastrofi.

Tiivistäen sanottakoon, että idea ja tarina ovat hyviä, toteutus ei.



12 kommenttia:

  1. Tätä oli helppo lukea, mutta olisi tästä ollut parempaankin, aihe oli sen verran mielenkiintoinen. Lukukokemus jäi kaiken kaikkiaan etäiseksi, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempaan tästä olisi ollut ehdottomasti. Minulla lukukokemus oli hyvä, kirja osui hyvään saumaan kun kaipasi vetävää tarinaa, mutta toisessa tilanteessa olisi saattanut jäädä keskenkin.

      Poista
  2. Ihan samaa mieltä kanssasi: kirjaa oli "kiva" lukea, mutta aiheesta olisi saanut irti niin paljon enemmänkin. Pidän syvään etelään sijoittuvista kirjoista, mutta etelän tunnelmaa oli melko vähän, ja minunkin mielestäni kirjan teemat olisivat ansainneet hieman syvemmän käsittelyn. Mutta viihdyin kyllä kirjan parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan kirjaa oli kiva lukea. Ihan ärsyttää, kun on tavallaa näin hyvä kirja käsissä, mutta sitten siinä on menty näin pahasti metsään.

      Vaikka itse pidin kirjan lukemisesta, niin en suosittelisi tätä kuitenkaan esim. yhdellekään ystävälleni.

      Poista
  3. Minä en pitänyt tästä kirjasta, mutta myönnettävä on, että kyllä se vetävässä muodossa on kirjoitettu. Jäin kiinni moniin sivuseikkoihin, ärsyynnyin henkilöihin ja heidän tekemisiinsä, en oikein uskonut tarinaan. Toisessa hetkessä olisi saattanut toimia paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin kirjan juuri oikeaan hetkeen. Kaipasin kevyttäj ja mukanaan vievää tarinaa. No sitä sain. Mutta samoin kuitenkin kävi minulle. Vaikka yön pikkutunneilla kirja vaikutti hyvältä, niin ei se sen lähempää tarkastelua kestänyt.

      Epäuskottava, kömpelö ja henkilöt ärsyttivät minuakin.

      Poista
  4. Mikä ihanuus se siellä kurkistelee kuvassa kirjan takaa! =D

    Tämä Matkalla kotiin on minun lukulistallani kyllä, ehdottomasti, vaikka olisikin vähän "höpsö". Eikä se ainakaan haittaa, että tapahtumat sijoittuvat kauas menneisyyteen. =D Jotain tällaista kaipaa välillä, kevyttä, joka ei kuitenkaan ole täysin pinnallista aivotonta huttua. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän väsynyt neitihän se siellä :)

      Onhan tällaiselle kirjalle aikansa ja paikkansa. Ja oma lukukokemuksenihan ja -hetkeni oli ihan hyvä, vaikka näin jälkikäteen kirjasta en ihan hirveästi pitänytkään.

      Poista
  5. Juu, tämä oli sellainen pieni söpö romsku, viihdyttävä kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihdyttävä, mutta eipä juuri muuta.

      Poista
  6. Voi, toivon vieläkin, että kirja olisi ollut pelkästään 1930-luvulta ja päähenkilöistä niin, että Dorrie olisi saanut kyytiä. Heh, päätön kana -ilmaisu sopii just eikä melkein!:D Huh, alkaa heti ärsyttämään, jos alkaa hetkeksikin muistelemaan kirjan huonoja puolia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dorrie ei kyllä oikein istunut kirjaan. Ja kun kirjan huonoja puolia alkaa miettimään, niin ei edes tajua, miksi kirjaan on koskaan tullut tarttuneeksi...

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.