keskiviikko 7. elokuuta 2013

Susan Fletcher: Noidan rippi


Susan Fletcher: Noidan rippi
Suomentanut: Jonna Joskitt
Sivuja: 400, Like 2011
Kansi: Tommi Tukiainen
Alkuteos: Corrag 2010

Olen lukenut Susan Fletcheriltä nyt kaksi kirjaa ja voisin jo julistaa hänet yhdeksi lempikirjailijakseni. Tummanhopeinen meri oli minulle täydellinen kirja ja lukukokemus, eikä aiemmin ilmestynyt Noidan rippi tehnyt suurta poikkeusta. Kaunis ja taitava kieli yhdessä koskettavan tarinan kanssa tekivät vahvan kirjan, joka hipoi täydellisyyttä, mutta ei kuitenkaan aivan siihen yltänyt.

Corrag on vangittu noituudesta. Kuolemaantuomittu. Hän istuu pimeässä sellissään ja on pieni kuin lapsi, kun hänen luokseen saapuu kirkonherra. Kirkonherra, joka haluaa tietää, mitä eräässä kylässä tapahtui. Corrag lupaa kertoa, kunhan kirkonkerra kuuntelee koko tarinan. Ja niin hän kertoo.

Corrag kertoo kuinka hänen äitinsä teloitettiin ja kuinka hän joutui pakenemaan noidan tyttärenä. Kuinka hän ratsasti läpi metsien luoteeseen, kuten äiti häntä neuvoi. Raskaan ja pitkän matkan jälkeen hän löysi paikkansa. Läheltä kylää. Kylää, jossa häntä ei nimitelty. Jossa hänellä oli paikkansa. Kunnes kaikki se tapahtui. Ja Corrag vangittiin.

Tarina sijoittuu 1600 - luvun lopun Skotlantiin, Glencoeen. Keskiössä MacDonaldien klaani. Kirjailijan huomautuksessa mainitaan, että vaikka kirjassa on pyritty historialliseen tarkkuuteen ja useimmat kirjan henkilöistä ovat oikeasti eläneet tai heidän kerrotaan eläneen, niin teos on kuitenkin fiktiivinen. Minulle Skotlannin historia on vieras alue, - ja rehellisesti sanoen se ei ole koskaan minua ihan hirveästi kiinnostanut - mutta olisi kyllä hauska tietää, kuinka lähellä totuutta kirjan kuvaama historia on. 

Noidan rippi ei kuitenkaan ole kuvaus Skotlannin historiasta. Se on kuvaus nuoresta tytöstä, joka joutuu pakenemaan, joka menettää ja joka kärsii yksinäisyydestä. Se on tarina tytöstä, joka kaipaa rakkautta, luontoa, ihmisiä, paikkoja ja eläimiä. Joka ei ota itselleen yhtään enempää kuin tarvitsee, joka antaa muille apunsa aina kun voi. Se on tarina rakkaudesta, ja rakastamisesta. Tarina ihmisten muuttumisesta. Tarina ennakkoluuloista ja niiden rikkoutumisesta. 

Tarina aukeaa hiljalleen. Noidan rippiä voisikin kuvailla hidastakin hitaammaksi kirjaksi, jossa annetaan paljon tilaa luonnonkuvaamiselle, hetkien taltioimiselle, toistolle ja pienille vivahteille, jotka saattaisivat muussa yhteydessä jopa ärsyttää. Fletcherin taitava, omantakeinen ja vahva tyyli jaksaa kuitenkin ihastuttaa vaikka kaunis kieli ja pitkät virkkeet vaativatkin oman aikansa. Kirjaa ei voi lukea kiireessä.

Miksi kirja ei kuitenkaan ole mielestäni täydellinen? Kun kohtaan itselleni täydellisen kirjan, luen sen usein kuin kuumeessa. En malta laskea kirjaa käsistäni. Tummanhopeinen meri ja minä vietimme pitkän yhteisen päivän, luin vaikka jalkani puutuivat ja selkä särki. Noidan rippi ei tehnyt samaa. Sen hidas eteneminen oli paikoitellen minulle jo hieman liian hidas. Kirjan lukeminen vei useamman päivän, ja vaikka pidin kirjasta koko ajan, se ei kuitenkaan yltänyt sellaiselle tasolle, mitä parhaimmat kirjat tekevät. Oman tehtävänsä teki myös kirjan aihe ja miljöö. Jostain syystä tietyt historialliset tapahtumat eivät kiinnosta minua niin, että jaksaisin niistä hirveästi lukea. Skotlannin klaanit ovat yksi tällaisia aihealueita. Olen siis yllättynyt, että pidin kirjasta näin paljon huolimatta siitä, mihin aikaan ja paikkaan se sijoittui, mutta en yhtään yllättynyt siitä, että juuri sen vuoksi kirjassa oli oma luotaantyöntävä tuntu.

Kirja on kuitenkin hyvä ja en millään malttaisi olla lukematta hyllyssäni odottelevaa Meriharakoita. Fletcher on nousemassa lempikirjailijakseni ja aion varmasti lukea kaiken, mitä häneltä julkaistaan. Noidan rippiä suosittelen taitavaa kerrontaa ja kaunista kieltä arvostaville lukijoille, joita hidas tempo tai Skotlannin historia eivät pelota. Tummanhopeinen meri taasen sopii kaikille hyvien tarinoiden ja kirjojen ystäville.



"On kuin olisin elänyt monta elämää. Niin minä aina ajattelen - monta elämää. Neljä. Joillakuilla on yksi elämä eivätkä he tiedä muusta, ja mikäpä siinä, ehkä niin on paras - mutta minun osakseni oli varattu muuta. Olin kuin lehti tuulen vietävänä."

"Eläimet eivät piittaa akasta ja noidasta. Siksi ne ovat niin viisaita ja ansaitsevat arvostusta - ne välittävät vain siitä, miten niitä kohdellaan. Sillä tavalla meidän kaikkien pitäisi elää."

12 kommenttia:

  1. Oih, tuo sitaatti on ihana! Mä tykkäsin ihan täysillä kyllä tästäkin, vaikka Meri vei kuitenkin voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri ei ole helposti päihitettävissä. Sen verran hyvästä kirjasta kyse. Oli tämäkin hyvä, mutta ei uponnut aivan samalla tavalla kuitenkaan.

      Poista
  2. Voi Katri, arvaa houkutteleeko Fletcher taas entistä enemmän?

    Skotlannin historiaan voisi olla mielenkiintoista tutustua tämän kirjan kautta. En minäkään siitä tiedä juuri mitään eikä se ole sitä minua eniten kiinnostavaa historiaa, mutta hyvän tarinan avulla siitä voisi tullakin kiinnostavaa. Hidas tarinan tempo miellyttää myös aina välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, sinun täytyy lukea Fletcheriä! Uskomaton nainen, en voi sanoa muuta.

      Kirjan kautta historiaan sukelletaan erilaisella, hillitymmällä tavalla. Ja päästään tapahtumien keskelle näkemään. Pidin tyylistä ja näin Skotlannin historia alkoi kiinnostamaan minuakin, jolle se ei entuudestaan ole mikään suuri kiinnostuksen kohde. Luulen, että tykkäisit!

      Ja jos kaipaat hidasta kirjaa, niin valitse tämä.

      Poista
  3. Luin vasta ensimmäisen Fletcherini, Irlantilaisen tytön, ja se ei ainakaan vielä vakuuttanut minua. Oli vain kohtuullinen, luettava, muttei millään lailla säväyttävä. Luulen kuitenkin, että kokeilen jotain toista kirjaa, esim. tämä Noidan rippi kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Irlantilaista tyttöä lukenut, mutta Noidan rippi ja Tummanhopeinen meri ovat kyllä olleet mieleeni. Jos epäröit Fletcherin suhteen, niin suosittelen ehkä uutuutta enemmän, koska se oli ainakin minulle the kirja.

      Poista
  4. Pakko ehkä antaa Fletcherille uusi mahdollisuus! Irenen tavoin Irlantilainen tyttö on ollut tähän mennessä ainoa lukemani, enkä minäkään ihan syttynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen antamaan vielä mahdollisuuden. Tummanhopeinen meri on ainakin aiheeltaan hyvin erilainen.

      Poista
  5. Fletcher vei pienen palan sydäntäni tällä kirjallaan :) Hieman hirvittää voivatko muut hänen kirjansa olla yhtä ihania. Täytyy ottaa selvää, Meriharakat ja Irlantilainen tyttö odottavat jo hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummanhopeinen meri oli minulle tätä parempi. Irlantilainen tyttö ja Meriharakat minullakin vielä lukematta.

      Poista
  6. Voi ku tuo Tummanhopeinen meri houkuttelee. Fletcher on todella hyvä kirjailija, luen itse tällä hetkellä Meriharakoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fletcher on hyvä ja lue ihmeessä Tummanhopeinen meri, se on loistava teos.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.