tiistai 27. elokuuta 2013

TTT: Himotuksista hankintoihin eli 10 viimeksi ostamaani kirjaa


Kaksi viikkoa sitten kirjoittelin listan 10 kirjasta, joita sillä hetkellä himoitsin omaan hyllyyni. Liekö syy listan vai minkä, mutta täytyy sanoa, että kahdessa viikossa ehtii kyllä hankkimaan yllättävän monta kirjaa. Muutenkin elokuuni on ollut kirjojen hankinnan suhteen melko vilkas, mutta puolustaudun ihan sillä, että heinäkuu oli hyvin hiljainen sillä rintamalla ja että - pitäähän sitä muutama lahja itselleenkin ostaa omien synttäreiden kunniaksi. Hei, voisi olla huonompiakin tekosyitä! Mutta mitäpä sitä sitten on tullut hankittua?

Top Ten Tuesday: 10 viimeksi ostamaani kirjaa

♥ John Irving: Sirkuksen poika
Kirpparilta 3 eurolla, kovakantinen ja melko hyvässä kunnossa. Haaveeni on kerätä hyllyyn kaikki Irvingin teokset. Vielä uupuu viisi!

Robert James Waller: Hiljaiset sillat
Kirpparilta eurolla. Pitkään halusin lukea, mutta ei olisi välttämättä kannattanut. Kirja on jo lähtenyt kiertoon, eli omassa hyllyssäni sitä ei enää tulla näkemään, mutta elokuun aikana kirjan olen ostanut.

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Kaksi viikkoa sitten rutisin, kun tätä ei tunnu löytyvän mistään hyväkuntoisena järkevään hintaan. Kannatti, sillä parin päivän päästä löysin tämän kahdella eurolla kirpparilta.
 
Kjell Westö: Isän nimeen
Kirpparilta kahdella eurolla myöskin. Olen ilmeisesti päättänyt pitäväni Westöstä, sen verran monta lukematonta miehen teosta hyllystä jo löytyy.

Charles Dickens: Kolea talo
Kirpparilta 4 eurolla kovakantisena ja hyväkuntoisena. Pitkään ollut lukulistalla ja pian toivottavasti luettujen listalla. Klassikot kelpaavat hyllyyni aina.

Bernhard Schlink: Lukija
Kirpparilta 1 eurolla. Pidin elokuvasta kovasti, joten halusin lukea kirjankin. Tämä on itseasiassa jo heinäkuun puolella ostettu ja viime kuun ainoa ostamani kirja.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Kirjakaupasta alelöytö 3,50 euroa. Kirjablogeissa niin kehuttu, että pakko kokeilla miten uppoaa minuun. Toivottavasti uppoaa ja jos ei, niin no, täytyyhän jonkun se vastarannan kiiskikin olla.
 
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1
Kirjakaupasta alelöytö 3,90 euroa. Menetänkö (oletetun) uskottavuuteni, jos myönnän ostaneeni tämänkin kirjablogien perusteella? No ehkä, mutta niin tein. Ostopäätökseen vaikutti myös vahvasti kirjan aihe.
 
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
Kirjakaupan alelöytö 5,40 euroa. Viimeinen minulta puuttunut Fletcher, joka on yksi uusi lempikirjailijani. Jes jes jes!
 
Tove Jansson: Nukkekaappi ja muita kertomuksia
Vihdoin voin ylpeänä esitellä, että omasta kirjahyllystäni löytyy niin kovasti ihailemani naisen kirjoittama kirja! Vaikka Janssonilta olen paljon lukenut ja Janssonista olen paljon lukenut, on tämä häneltä ensimmäinen varsinainen kirja, jonka omistan. Kirjan listalla oleminen on ihan vähän kyllä huijausta, sillä en ostanut kirjaa itse, vaan sain poikaystävältä lahjaksi. Mutta jos hän ei pahastu, niin tuskin kukaan muukaa.

Mitä kirjoja te olette viimeksi ostaneet?

Ps. Sain juuri eilen vihdoin ja viimein Lue oman hyllyn kirjat - haasteen (haasteen sääntöjä on ajan kuluessa rukattu, mutta tuolla alkuperäinen idea - uusi versio löytyy täältä) suoritettua ja näin 30 oman hyllyn kirjaa on luettu. Lukemattomien määrä tosin on kasvanut melkoista vauhtia, joten eiköhän pian ole aika uuden haasteen. 

26 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä! Minäkin ostin viimeksi parin muun kirjan ohella Knausgårdin Taisteluni 1:n. Se oli nettikirjakaupassa kovakantisena vain päälle 10 euroa, joten pakkohan se on kokeilla.

    Luen tällä hetkellä Westön kirjaa Missä kuljimme kerran enkä vielä ole kovin vakuuttunut, vaikka kyseinen kirja lienee Westön arvostetuimpia ja pidetyimpiä. Mutta voi olla, että se paranee vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katselin tuota Knausgårdia kovakantisena, mutta pokkarin naurettavan halpa hinta vei voiton. Jos se osoittautuu ihan multilemppariksi, niin voihan sitä sitten sijoittaa kovakantiseenkin ja pistää tuon eteenpäin ;)

      Minä olen lukenut Westöltä vain Langin, joka ei ollut erityisen hyvä, muttei huonokaan. Leijat Helsingin yllä aion lukea pian ja odotan paljon, joten katsotaan kuinka käy. Missä kuljimme kerran on ilmeisesti miehen parhaita, joten toivottavasti se paranee, tai minäkin alan huolestua täällä! Onneksi nuo omat ostamani Westöt ovat olleet niin edullisia, että vaikka lukemisen jälkeen lähtisivät kiertoon, niin ei ole suuri menetys.

      Poista
  2. Olen oikeastaan aika yllättynyt siitä miten vähän olen viime aikoina ostanut kirjoja. Olen lukenut omia kirjojani ja lainannut kirjastosta, mutta juuri tänään tuli postipaketissa Murakamin IQ84 osat 1 & 2! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ostanut ihan liikaa. (Tajusin juuri, että tekemästäni listasta muuten puuttuukin vielä yksi ostamani kirja...) Mutta toisaalta ostokseni ovat olleet aika edullisia, joten rahallisesti ei ole ollut mikään suuri menetys.

      Toivottavasti Murakamin kirja on hyvä! Minäkin haluan sen lukea, jahka ehdin lukea Murakamilta ensin muutaman muun kirjan.

      Poista
  3. Ihania löytöjä! Itse kävin eilen pitkästä aikaa Kontissa ja sieltä lähti mukaan Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto nro 1 ja Anthony Summersin Marilyn Monroe elämäkerta. Kirpparit on kyllä heikkouteni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä löytöjä sinullakin! Kontissa on kyllä usein hyvä kirjavalikoima, vähän turhankin hyvä, jos totta puhutaan...

      Kirpparit ovat minullakin se paikka, josta eniten kirjoja tulee ostettua. Onneksi olen kuitenkin tosi ronkeli niidenkin suhteen, ja ostan vain hyväkuntoisia, kelpohintaisia ja pääasiassa lukulistalta löytyviä kirjoja :)

      Poista
  4. Mahtavia löytöjä :) Minun viimeaikaiset ostokseni painottuvat Stephen Kingiin (Blaze, Tuulen avain, Revolverimiehen alku) ja Joanne Harrisiin (Sinisilmä, Riimut). Lisäksi tilasin Nopoloiden Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -kirjan kuopukselle. Niin ja ostinhan tosiaan vielä antikvariaatista Jonathan Carrollin Valkoiset omenat ihanan Linnean hehkutuksen perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on hyviä löytöjä! Minä olen tuota Harrisin Sinisilmiä katsonut usein kirpparilla, mutta vielä en ole ostanut. Herrasmiehiä ja huijareita on kyllä huippu!

      Poista
  5. Viimeaikaisiin ostoksiin kuuluu mm. Stephen Kingiä, Sirpa Kähköstä, Paul Austeria, Monika Fagerholmia ja Turkka Hautalaa. Alelöytöjä tai pokkareina hankittuja. Viime kuinen kirjaostospostaus jäikin lomatouhujen keskellä tekemättä, mutta pistän ne sitten tämänkuisten kanssa samaan. Tuleepa komeampi pino - niin kuin ei yhden kuukauden ostoksissa olisi ihan tarpeeksi!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä löytöjä, etenkin Auster ja Hautala<3

      Jään odottelemaan sinun kirjaostopostaustasi ja komeaa pinoa. Ja joo, välillä ihan kauhistuttaa miten monta kirjaa kuukaudessa ehtiikään haalia. Vaikka ei edes erityisesti etsi mitään!

      Poista
  6. Lukija oli kohtalainen, mutta minulle liian ennalta-arvattava, elokuvana parempi, kiitos upean roolituksen: Kate Winslet ja Ralph Fiennes.

    Olen ostanut Anna Ahmatovan Valitut runot, Sjriverin Syntymäpäivän jälkeen sekä saksankielisen sisustuskirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No elokuvan Lukijasta nähtyäni, kirja on varmaan aika ennalta-arvattava ;) Mutta katsotaan kuinka käy!

      Ihanan kuuloisia kirjaostoja sinulla.

      Poista
  7. Vau mitä löytöjä. :) Aika monta kirjaa olen itsekin tässä kuussa ostanut, kaikki tosin kierrätettynä. Hobitti, kolme puuttuvaa Potteria ja kaksi McEwania löytyi kirppareilta, ja eräästä pihakirppistapahtumasta löytyi kaksi Irvingiä ja McEwanin Makeannälkä yhteensä kahdella eurolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irving<3 ja huh miten halvalla! Ihan huippuja löytöjä siis sinullakin.

      Poista
  8. Westöt ovat hieno löytö ♥

    Mitähän olisin ostanut viimeksi... kesällä ostin Murakamin 1Q84, Eganin Sydäntornin ja Pancolin oravat. Sydäntorni kirpparilta, muut kirjakaupasta...kaikki vielä lukematta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivotaan, että ovat maineensa veroisia ;)

      Murakamista olen kade!

      Poista
  9. Irlantilaisen tytön olisin minäkin omaanhyllyyni ostanut ja Westöt (paitsi että Isän nimeen minulla onkin jo:)).

    Minä olen yrittänyt pitää kirjahankinnat mahdollisimman vähissä ja olen siinä onnistunutkin. Elokuussa en ole ostanut yhtäkään kirjaa. Heinäkuussa ostin lomalukemisia ja löysin kirppikseltäkin muutaman, jonka olen halunnut pitkään lukea (esim. Lindstedtin Sakset).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fletcher on kahden kirjan perusteella osoittautunut ihan huipuksi, joten olen kyllä itsekin tosi innoissani Irlantilaisesta tytöstä!

      Minä aina yritän hillitä kirjaostojani, mutta en välttämättä kovin onnistuneesti... ajattelin kyllä pitkää tässä talven aikana erilaisia "teema"-kuukausia, joista yksi voisi olla, että "älä osta yhtään kirjaa"-kuukausi :D

      Poista
  10. Voi Jansson! Kateus! Taisteluni ostin kesällä mikinä, ja sekin on vielä kokematta. (sekä tarina että uusi formaatti)

    Viimeksi ostamani kirjat ovat ne himotuspostaukseesi kommentoimani ruotsinkieliset muumit ja englanniksi eka potter. Ja ne tulivat! Jee! Pari kirjaa on niiden edellä, sitten pääsen niihin kiinni :)
    Niin ja sunnuntaina sain poikaystävältä City of bones ja hienon pöllökuvioisen kirjanmerkin! Tuonkin kirjan lukemista odotan kovasti, serkkuni on hehkuttanut sitä.. Ja englanniksi taas, tällä kertaa siksi, että uskon sen olevan uskottavampaa tuollaisessa teinikirjassa.

    Kiva, että sait oman lukuhaasteesi suoritettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä innoissani Janssonista! Ihan huippu lahja! :)

      Mikiä minäkään en ole kokeillut enkä Taisteluniakaan tietenkään. Ehkä tässä talven aikana, ainakin tuo Taisteluni ;)

      Muumit<3 Minun siskoni luki juuri City of Bonesin ja tykkäsi tosi paljon. Toivottavasti sinäkin pidät siitä.

      Poista
  11. Kivoja löytöjä! Myös minulle lähti mukaan Pasi Ilmari Jääskeläistä Suomalaisesta kirjakaupasta, kun Harjukaupungin salakäytävät oli tarjouksessa. En ole vielä mitään tältä kirjailijalta lukenut ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan itsekin niin tykättyyn Jääskeläiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjukaupungin salakäytäviä minäkin Suomalaisen tarjouksessa katselin, mutta jätin ostamatta. Ehkä yksi Jääskeläinen riittää alkuun, kun en ole minäkään mitään häneltä vielä lukenut ja luotan lähinnä muiden tykkäyksiin :D

      Poista
  12. Minua nauratti tuo, että olet ilmeisesti päättänyt pitää Westöstä, sillä olen aivan samanlainen. Minulla on monta lukematonta Westön romaania hyllyssä ja yhä haluaisin hankkia lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauska kuulla, etten ola ainoa :D

      Olen kyllä Westöltä lukenut Langin, mutta sitä sanotaan miehen heikoimmaksi, joten sen perusteella ei voi oikein sanoa juuta tai jaata. Toivon, että muut ovat parempia!

      Poista
  13. Kolea talo, voi ihanaa! ♥ Rakastan sitä kirjaa niin paljon. Dickens on paras.

    Itse ostin viimeksi kirjaston poistohyllystä 50 sentillä ihan kokonaan itselle tuntemattoman kirjan, Jandy Nelsonin nuortenkirjan The Sky Is Everywhere. En edes muista, milloin olen lukenut viimeksi nuortenkirjoja ja olen vähän epäluulolla niihin suhtautunutkin, mutta tässä yksilössä on oikeasti ideaa ja hienoja ajatuksia. Kirjan fyysinenkin olemus on niin ihana, siinä on paljon erilaisia spesiaalijuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Dickensiä vielä lukenut, mutta eiköhän tässä tulevan talven aikana varmasti tule luetuksi :)

      Kuulostaa kivalta sinun löytösi. Minullekin kyllä nimeltään ihan vieras kirja.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.