tiistai 10. syyskuuta 2013

Laura Save: Paljain jaloin


Laura Save: Paljain jaloin
Sivut: 380, Wsoy 2013
Kannen kuva: R. Peterson/plainpicture/Fennopress
Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen


Paljain jaloin on rankka ja ahdistava omaelämänkerrallinen kirja, joka jättää sanattomaksi. Laura Save pelkäsi sairastuvansa syöpään aina siihen päivään asti, kunnes kuuli sairastavansa syöpää. Hän halusi kirjoittaa siitä. Omista kokemuksistaan, tuntemuksistaan ja ajatuksistaan. Miten syöpä muutti elämää, miten se keikutti pohjamutiin ja välillä korkeuksiin. Syövän kanssa elämää ei suunnitella seuraavaa päivää pidemmälle. Syövän kanssa kadehditaan ihmisiä, joiden arki on tavallisen tylsää ja turvallista.

Laura on nuori, hän opiskelee lääketiedettä, hänellä on pieni poika ja vaimo, mutta syöpä ei katso ikää eikä kysele taustoja. Hyvät ennusteet ja hoidotkaan eivät vielä ole tae mistään. Laura kuvailee kirjassaan kuinka hänen koko elämänsä muuttuu syövän kanssa. Kuolema tulee lähemmäksi kuin koskaan, eikä sen kanssa ole helppo opiskella, viettää vapaa-aikaa tai pitää yllä ihmissuhteita. Vaikka Laura pitääkin normaalista arjestaan kiinni kynsin ja hampain niin pitkälle, kuin se vain mahdollista on. 

Kirja oli minulle henkilökohtaisesti todella rankka, mutta avaava lukukokemus. Lähipiirissäni ollaan viimeisen vuoden aikana taistelu syöpää vastaan niin leikkauksin kuin kemoterapioin ja sädehoidoin. Ulkopuolisena kyllä näkee kuinka syöpä muuttaa ihmistä fyysisesti ja henkisesti, mutta on vaikea olla ulkopuolella, kun ei mitenkään pysty ymmärtämään mitä toinen käy läpi. Paljain jaloin avasi paljon syöpäpotilaan ajatuksia ja tuntemuksia - sellaisiakin, joista ei osaisi edes kysyä. Tai uskaltaisi. Vaikka jokainen on yksilö, niin kirjassa on kuitenkin paljon ajatuksia, jotka ovat varmasti hyvin yleisiä ihan kaikilla syöpään sairastuneilla. 

Aiheen, sen käsittelyn ja omakohtaisuuden puolesta kirja oli todella hyvä lukukokemus. Avartava ja helposti lähestyttävä. Kirjaa oli tekstinsä puolesta helppo lukea, vaikka kirjalla ei hirveästi varsinaisia kirjallisia ansioita ole tarjota. En kuitenkaan itse kokenut sitä tällaisen kirjan kohdalla ongelmaksi, sillä teksti oli luettavaa ja koska romaani perustuu päiväkirjamerkintöihin, niin se saikin mielestäni näkyä. Rankka kirja kuitenkin oli. Heti kun kirjan kannen avaa saa lukea, että kirjailija on menehtynyt ennen kuin on saanut edes tietää kirjansa julkaisusta. Ei kovin kevyt aloitus. Koko kirjan ajan takaraivossa jytiseekin, että tämä kirjailija on kuollut, tämän teoksen kirjoittaja on kuollut. En voinut lukea kirjaa kerralla, vaan oli pakko välillä hengähtää päiväkin. En halunnut kohdata viimeisiä sivuja - en kohdata viimeisiä päiviä. Ainakaan kovin pian.

Ennen kirjan aloitusta pohdin pitkään  haluanko kirjaa lukea monestakin syystä. Syöpä on ollut läsnä jo todellisessa elämässä liiankin kanssa, joten tuntui karulta ajatukselta lukea vielä kirjakin aiheesta. Lisäksi mietin, onko se tirkistelyä, että lukee tällaista kirjaa toisen kurjasta kohtalosta. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen kirjan lukemiseen. Kuten Laura toivoikin, se antoi paljon apua ja vertaistukea, tavallan lohtuakin. Mitä tirkistelyyn tulee, niin Laura on itse kirjan kirjoittanut ja saanut sitä sensuroida mielensä mukaan. En siis usko, että olen lukenut mitään sellaista, mitä hän ei olisi ihmisten toivonutkaan lukevan. Hän jätti maailmaan jälkensä ja minä olin yksi, johon se jälki vaikutti.

Vaikka kirjan aihe ei välttämättä tunnu kaikista kovin läheiseltä tai ajankohtaiselta, niin sen pitäisi tuntua. Syöpä tai kuolema voi osua meihin koska vain. Kuolema ei koske vain syöpäpotilasta, joka saa kuulla, että päivät alkavat olla luetut. Se koskee kaikkia, vaikka lääkäri ei sitä meille olekaan sanomassa. En halua synkistellä, vaan päinvastoin sanoa Lauran tavoin, että menkää ja eläkää! Tarttukaa hetkiin ja nauttikaa niistäkin pienistä asioista, joista ei aina muista nauttia. Olkaa rohkeita ja eläkää elämä, joka näyttää omalta. Oli se sitten pitkä tai lyhyt elämä.

Minä nautin, kun sain seistä syyskuussa paljain jaloin omenapuun alla. Mikä ihana hetki! 


"Elämä kantaa. Niin varmaan! Hautausmaalle se minut kantaa."

16 kommenttia:

  1. Ihanaa oli palata tähän kirjaan bloggauksesi kautta. Minunkin elämässäni on ollut ihan lähipiirin kautta läsnä, ja siksi kirja oli enemmän kuin rankka ja itkin lukiessani. Se myös herätti ajatuksia siitä elinkö läheisen ihmisen sairaudessa tarpeeksi - en osannut silloin kymmenisen vuotta sitten varmaan vielä ymmärtää tarpeeksi. En varmaan osaisi tosin vieläkään.

    Ai niin, ja mitä ihanin kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista<3

      Syöpä on sellainen sairaus, johon ei varmaan koskaan oikein osaa suhtautua oikein. Ja voiko mokomaan edes suhtautua oikein? Toivon, että se riittää, että on toisen elämässä mukana ja antaa sen, mitä itsellä on annettavana. Kuten kirjassa tulee ilmi, niin eihän sitä sairaat aina halua olla sairaina ja ehkä on ihan hyväkin, että läheiset välillä "unohtavat" sairauden ja keskittyvät ihan muihin juttuihin toisen kanssa.

      Poista
  2. Huh, kuulostaa kyl rankalta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä onkin. Aikoihin en ole vastaavaan törmännyt.

      Poista
  3. Kirja vaikuttaa tosiaan rankalta, enkä vieläkään tiedä haluanko lukea tämän. Ehkä jossain vaiheessa. Hienosti olet tästä kirjoittanut!

    Ja aivan ihana tuo kuva! :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna<3

      Kirja on todella rankka ja siitä syystä sitä on aika vaikea suositella. Mutta itse olen ihan tyytyväinen, että kirjan luin.

      Poista
  4. Mainio arvio, Katri. Itse en tästä saanut irti ihan sitä syvintä tunnetta, vaikka tämä herättikin ajatuksia ja tunteita, mutta mieleenpainuva tämä kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Luulen, että kirja olisi jäänyt minulle etäisemmäksi ilman omia kokemuksia, mutta nyt se tuntui hyvin henkilökohtaiselta. Minä toivon, että kirjan sanoma jää elämään pitkäksi aikaa mieleeni.

      Poista
  5. Minullakin tämä kirja Jonnan tavoin herätti enemmän ajatuksia kuin voimakkaita tunteita. Varmasti sekin vaikutti ettei lähipiirissäni ole juuri nyt käynnissä syöpätaistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen melko varma, että itsellänikin kirja olisi jäänyt etäisemmäksi ilman omia kokemuksia. Mutta ajatuksia kirja kyllä herättää varmasti kaikissa.

      Poista
  6. Piti tulla oikein varta vasten kommentoimaan tuota sinun bannerikuvaasi. Vau. Jotenkin utuisen kaunis, oikein silmä lepää.

    Kirja-arvostelusta sen verran, että toisaalta minua kiinnostaisi lukea tuo Paljain jaloin, toisaalta hirvittää jo etukäteen, millaisia tunteita se minussa herättää. Aivan lähipiirissäni ei onneksi ole ollut syöpää, mutta olen muuten kovin herkkä reagoimaan tällaisiin aiheisiin. Kuitenkin olet saanut kirjoitettua mielestäni kauniin tekstin rankasta teoksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina<3

      Koska kirja on todella rankka, sitä on vaikea suositella. Itse olen tyytyväinen, että luin ja kyllä kirja silmiäkin avasi - yritän olla enää valittamatta ihan turhista niin kauan kun elämässä pääasiassa kaikki on hyvin :)

      Poista
  7. Kiva kuulla, että lukukokemus oli hyvä, vaikkakin rankka. Muistelen sinun pohtineen aiemmin, mahtaako tämä olla liian rankkaa luettavaa lähipiirin tapahtumien vuoksi, joten olen iloinen, että kirja tarjosi vertaistukea ja lohtua. Minuun tämä vaikutti paljon, vaikka lähelläni ei ole syöpää ollutkaan. Ja samoin kuin sinä, aloin miettiä, kuinka pitää lopettaa ininä ja antaa palaa.

    (ps. Upea banneri. Oikeasti. Wau!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että tykkäät bannerista! Vähän epäröin tuota "utuista" ilmettä, mutta ilmeisesti se oli ihan hyvä ratkaisu ;)

      Minä pohdin tosiaan pitkään luenko tämän, sillä tiesin, että kirja koskettaisi varmasti juurikin omien kokemusten vuoksi. Mutta onneksi luin. Se avasi silmiä monella tavalla. Ja tosiaan, turhasta ininästä täytyy kyllä luopua niin kauan, kun kaikki on ainakin suurimmaksi osaksi ihan hyvin :)

      Poista
  8. Kuin kirjan eilen. Se antoi tukea, sillä yksi itseäni kaksikymmentä vuotta nuorempi rakas tuttavani on juuri tällä hetkellä syövän kourissa. Upean rohkeasti kirjoitettu omakohtaisesta syöpähoidosta, avoimesta kuolemanpelosta, ihmisten kohtaamisesta opiksi meille ns "terveille". Kannattaa uskaltaa lukea ! Itseäni ehken auttoi kaukainen hoitotyötaustani. Vuosikymmeniä sitte hoisin syöpälapsia. Silloiset hoitokeinot ovat pikkuripaus tämänpäiväisiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja kyllä kannattaa uskaltaa tosiaan lukea. Tueksi hyvä ja avaa tosiaan silmiä meillekin, joilla ei onneksi ainakaan vielä ole omakohtaista kokemusta syövästä.

      Ja hoitokeinot ovat onneksi parantuneet hurjasti.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.