tiistai 22. lokakuuta 2013

Michael Cunningham: Koti maailman laidalla


Michael Cunningham: Koti maailman laidalla
Suomentanut: Marja Alopaeus
Sivut: 437, Gummerus 2001
Kansi: Pirjo Toroskainen / Getty Images
Alkuteos: A Home at the End of the World, 1990


Koti maailman laidalla on kirja 70-luvusta, rakkaudesta, perheistä, erilaisuudesta, musiikista, seksistä ja homoudesta. Se on kirja elämästä, menettämisestä, lähtemisestä ja jäämisestä. Se on kirja erilaisista perheistä ja normien rikkomisesta. Cunningham ei petä nostaessaan kirjassaan esiin aiheita, jotka ovat samaan aikaan arkipäivää että tabuja. Kirjassa tapahtuu saman verran kuin elämässä, paljon, eikä oikeastaan silti juuri mitään. Tyyli on siloittelematonta, hivenen jopa karua, ja rehellistä. Koti maailman laidalla on hyvä hidas kirja, joka vaatii lukijaltaan oikean mielentilan.

Bobby ja Jonathan ystävystyvät jo lapsina. Nuoruuden päivät he kuuntelevat musiikkia ja polttavat pilveä. He ovat erottamattomia. He ovat arvoitus perheilleen, samaan tapaan kuin itselleenkin. Poikien tiet kuitenkin eroavat heidän olleessaan nuoria, kun Jonathan muuttaa muualle ja Bobby jää. Bobby jää, koska on löytänyt perheen oman rikkinäisensä tilalle. Jonathanin perheen. Vuosia myöhemmin Bobby ja Jonathan kohtaavat jälleen. Bobby muuttaa väliaikaisesti asumaan Jonathanin ja hänen ystävnsä Claren luokse - mutta väliaikaisuus muuttuu perheeksi. Kolmestaan heistä tulee perhe, joka rikkoo normeja eikä sovi muiden muotteihin.

Koti maailman laidalla on ennen kaikkea kertomus perheistä. Erilaisista perheistä, joihin synnytään, jotka menevät rikki ja jotka valitaan itse. Perheistä, joissa vaimot kyllästyvät aviomiehiinsä, mutta eivät osaa lähteä ja perheistä, joista lähdetään. Teemoja ja kysymyksiä on kuitenkin useita. 20 vuotta vanha kirja nostaa esiin homouden, joka on kuitenkin edelleen aihe, joka herättää monenlaisia tunteita. Se nostaa esiin myös rakkauden erilaisia ilmenemismuotoja. Voiko rakastaa kahta ihmistä samaan aikaan samalla tavalla - kuin puolisoa? Voiko rakastaa lasta, joka ei ole oma? Ja miksi me ylipäänsä valitsemme viereen ne ihmiset, jotka siinä ovat. Rakkaudesta vai tottumuksesta?

Gunninghamin kirja tarjoaa pureskeltavaa lukijalleen, ja kirjan teemat ovatkin yksi sen valteista. Mutta vaikka kirjan aiheet ovat kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä sekä tarina hyvä, niin jokin ontuu. Kirja on hyvä, kirjailijalle tyypillinen sillä perusteella, mitä olen häneltä lukenut, mutta sille tapahtuu jotain. Alun vetovoima tuntuu hieman hiipuvan loppua kohden, vaikka lopustakaan ei tapahtumia puutu. Jotenkin kirja kuitenkin uuvahtaa ja samalla lukija. Puhti vain loppuu kesken ja viimeisen sivun jälkeen huokaisee, kun kirja on vihdoin luettu. Eikä sitä tiedä, mitä juuri tapahtui kirjalle tai itselle. Kirjahan on hyvä.

Olen oikeastaan tyrmistynyt siitä, että vaikka pidin kirjasta, niin jokin siinä hiersi. Odotin enemmän. Pidän siitä, miten Cunningham osaa omalla tavalla ja tyylillään kirjoittaa tavanomaisista asioista kiinnostavasti. Tunnit on edelleen yksi lempikirjojani eikä Illan tullenkaan pettänyt. Nyt löydän kirjasta kuitenkin sen muttan, vaikken osaakaan tarkalleen asettaa sanojani sen muttan jälkeen. Hyvä kirja, mutta.
 

♥½

7 kommenttia:

  1. Minulle tämä on yksi lempparikirjoista, ellei ihan ykkönen. Muistan kun nauroin ja liikutuin monta kertaa lukiessani. (; Cunningham osaa kyllä kirjoittaa, mutta jostain syystä en pitänyt Illan tullen kirjasta paljonkaan. Tunnit taas oli vaikuttava ja Säkenöivät päivät vaikeaselkoinen mutta mielenkiintoinen...
    Vaan oli se Illan tullen pettymys, kun odotti (tältä kirjailijalta varsinkin) niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että yksi oma syyni pettyä tähän, oli korkeat odotukset. Mutta kirja on hyvä ja olenkin sellaisessa käsityksessä, että monelle tämä on se paras. Ymmärrän miksi. Minulle tämä ei ole paras, mutta monella tavalla varmasti jää elämään mieleen pitkiksi ajoiksi.

      Säkenöivät päivät odottavat minulla hyllyssä, kuten myös Samaa sukua. Täytyy katsoa, kumman luen ensin :)

      Poista
  2. Muistan, että olin todella ihastunut Cunninghamin teoksiin joskus lukioaikoina. Jossain vaiheessa taisin sitten jotenkin unohtaa hänet, joten kiitos kun muistutit! Saan palautettua mieleeni pelkästään suuren vaikuttumiseni Cunninghamin teosten äärellä, joten saa nähdä yltääkö Koti maailman laidalla munkaan odotusten tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauska jos palaat taas Cunninghamin pariin.

      Näin heittämällä jos sanon, niin uskon, että pidät tästä. Mutta kyllä Tunnit oli minulle ainakin parempi.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Neljästä lukemastani Cunninghamin kirjasta tämä on jäänyt ehdottomasti laimeimmaksi kokemukseksi. Juuri niin kuin kirjoitit: kirja jotenkin uuvahtaa. Jotain jää puuttumaan.

    Ne kolme muuta ovatkin sitten olleet todella voimakkaita lukukokemuksia, eli sallittakoon yksi vähemmän upeakin kirja Cunninghamille.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.