keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kjell Westö: Kangastus 38



Kjell Westö: Kangastus 38
Käsikirjoituksesta suomentanut: Liisa Ryömä
Sivut: 334, Otava 2013
Kannet: ?
Alkuteos: Hägring 38, 2013

Kangastus 38 on kirja, josta on paljon sanottavaa, vaikka lukemisen jälkeen onkin hetken sanaton. Upea, vahva ja tumman tunnelmainen teos vakuuttaa ja vaikuttaa. Se tarttuu lukijaan yhtä tiukasti kuin lukija siihen. Kirjan lukeminen on juhlaa, niin taidokas teos on. Kun viimeinen sivu on luettu, tekisi mieli lukea kirja heti alusta uudelleen. Langin luettuani en vielä ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän. Kjell Westö on ansainnut ylistyssanansa. Kangastus 38 on Westön seitsemäs romaani ja Finlandia-ehdokas. En ole muihin ehdokkaisiin tutustunut, mutta uskallan silti sanoa, että kovin heikoilla Kangastus 38 ei voi olla.

Kangastus 38 kertoo asianajaja Thunesta, hänen konttorististaan rouva Wiikistä sekä Keskiviikkokerhosta, jossa Thune ystävineen vaihtavat kuulumisia, puhuvat politiikasta ja nauttivat alkoholista. On vuosi 1938. Se on ydin, jonka ympärille kaikki muu kietoutuu. Ja paljon ympärille kietoutuukin. Minusta kirja on kuitenkin parhaimmillaan, kun ei tiedä liikaa. Mainitsen vain sen suuren mysteerin, josta koko kirja alkaa, mutta jonka selvittämiseksi täytyy lukea koko teos. Ja teos todellakin kannattaa lukea.

Kirjan ensimmäisestä luvusta jo tietää, että jotain on tapahtunut. Mutta mitä? Hitaasti ja hienovaraisesti tarina keriytyy auki, kuoreen tulee pieniä säröjä paljastaen aina palan kerrallaan. Tapahtumaa pohjustetaan, avataan hiljalleen. Moitteettoman ja täsmällisen rouva Wiikin taustalla häilyy arvoituksellinen menneisyys, joka sekin välähdyksenomaisesti paljastuu kirjan edetessä. Ennen kuin kirjassa ehtii tapahtua, voi jo aavistella paljon tarjoilluista vihjeistä ja vivahteista. Kirjaa leimaakin odottava ja hienoisen jännittävä tunnelma, joka tihenee loppua kohden. Lukiessa voi aavistaa paljon, mutta kaikkea ei osaa arvata etukäteen. Kirja pääsee yllättämään.

Vaikka kirjassa liikutaan 1938 vuodessa, niin esiin nousee myös Suomen sisällissota, jonka jättämät arvet eivät ole vielä parantuneet. Sijan kirjasta saavat myös Saksa ja Hitler. Hitlerin politiikka ja juutalaisvainot tuntuvat Suomessa asti, ja suhtautuminen vaihtelee kannatuksesta päinvastaiseen. Kirja onkin mainio ajankuvaaja, ja kirjaan on poimittu palasia myös menneestä niin, että kokonaiskuva on selkeä. Vähemmän historiasta tai politiikasta tietävä voi lukea kirjaa huoletta. Vaikka minä tietoisesti välttelen kirjoja, joissa käsitellään sotia tai politiikkaa, niin tätä kirjaa ei kannata siitä syystä vältellä. Kirja avaa kertomansa ajan politiikkaa maltillisesti ja kiinnostavasti eri ihmisten mielipiteiden kautta. Kirjassa politiikka on jopa nautittavaa, vaikken uskonut sellaisen olevan edes mahdollista.Tähän tapaan voisin tutustua aiheisiin enemmänkin.

Kirjassa on monia eri tasoja ja kerroksia. Kirjaa voi lukea, tulkita ja analysoida niin monesta eri näkökulmasta, ettei kaikkia tasoja ole edes mielekäs nostaa esiin kerralla. Itse tartuin siiihen kuinka kirjassa käsitellään ihmisten erilaisia rooleja, kuinka ne vaihtuvat ja muuttuvat. Rooleja tuodaan kirjassa monella eri tavalla esiin. Hahmoilla voi olla erilaisia rooleja, kuten ihmisellä usein eri tilanteissa on, mutta roolit nousevat esiin myös rouva Wiikin elokuvaharrastuksessa. Heräsi kysymys, että milloin erilaiset roolivat alkavat olla jo eri persoonia? Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia, ja se tarjoaa paljon pohdittavaa lukijalleen. Roolit ja persoonat vain yhtenä esimerkkinä.

Kirja on samaan aikaan runsas, täyteläinen ja kerroksinen, että hyvin hiottu ja hallittu, kasassa pysyvä teos. Kirjassa on kaikkea tarpeeksi, mutta ei mitään liikaa. Westön kerronta ja kieli - minun tapauksessani suomennos - ovat aivan omaa luokkaansa. Westö kertoo kiinnostavasti ja hallitusti, kuljettaa tarinaa hienosti eteenpäin. Westön kerronta on kaunista ja tunnelmallista, ei kuitenkaan turhan hienostelevaa, vaan rosoakin löytyy. Uskon suomennoksessa säilyneen alkukielisen teoksen hienouden, niin loistavaa ja moitteetonta kieli on.

Minulla on yleensä heti lukemisen jälkeen kirjasta vahva ja selkeä mielipide. Kangastus 38 oli kuitenkin poikkeus. Kun suljin kirjan kannet, huokailin ihastuksesta, pidin kirjasta kovasti, mutta jokin siinä vaivasi minua. Se tuntui lähes täydelliseltä, mutta vain lähes, enkä tiennyt miksi. Ensin ajattelin sen johtuvan parista kohdasta, jotka tuntuivat mielestäni hieman irrallisilta enkä ymmärtänyt täysin niiden merkitystä kokonaisuudessa, mutta totesin, että ei se kuitenkaan ollut etsimäni täydellisyyden särkijä. Kohdissa ei ollut mitään vikaa tai moitittavaa. Yön sulateltuani ymmärsin heikkouden, jonka kirjassa tunsin.

Kangastus 38 on jo jopa hieman liian varma. Kirja on niin hyvä, täydellisyyttä hipova, että se on melkein liikaa. Huomaan moittivani kirjaa siitä, ettei siinä ole moitittavaa, mutta tässä tapauksessa se on minusta pieni heikkous. Kirja on kirjoitettu kaikkien sääntöjen mukaan eikä se siksi tunnu tarjoavan varsinaisesti mitään uutta kirjallisessa mielessä. Tarina on minulle uusi ja yllättävä, mutta esitystapa ei, vaikka hieno onkin. Kirja ei ole tylsä, eikä siitä saisi huonoa yrittämälläkään, mutta se on niin hyvä, että se olisi voinut ottaa jopa pienen riskin. Se olisi antanut kirjalle sen särön, jota siltä ehkä olisi odottanut.

Kirja on kiinnostava, uskottava ja hitaasti nautiskeltava. Kirjan tunnelma on vahva ja jää leijumaan kirjan lukemisen jälkeenkin. Tarina on hyvä, ja koskettava. Uskon, että kirja pysyy mielessäni pitkään ja varmasti tulen kirjaan vielä palaamaan. Ehdottomasti Finlandia-ehdokkuutensa ansainnut ja varma valinta joulupakettiin hyvää ja taidokasta kotimaista kirjaa arvostavalle lukijalle. 

"Hän jatkaisi, hän pelaisi pelinsä: tapahtukoon sattuman tahto, niin maan päällä kuin helvetissäkin."

"Urbaani sivilisaatio pilasi ihmisen, teki hänestä paitsi kiireisen ja ärtyneen myös heikon ja pilalle hemmotellun. Kaupunkikulttuuri repi ihmisten luonnontilastaan jossa hän eli harvojen lajitoveriensa parissa ja nautti ruumillisuudestaan ja terveimmistä vaistoistaan."

♥♥½

Muualla: Leena Lumi, jolta minäkin kirjani sain, suuri kiitos! sekä Luettua, Kirsin kirjanurkka, P.S. Rakastan kirjoja, Mari A:n kirjablogi, Täällä toisen tähden alla, Eniten minua kiinnostaa tie, Kannesta kanteen, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Kirjakaapin avain

10 kommenttia:

  1. Hyvä pointti tuo liikatäydellisyys. Itsekin olen joissakin romaaneissa törmännyt sellaiseen ja huomannut siksi etääntyväni lukemastani. Hyvä arvio muutenkin, haluan entistä enemmän lukea kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin paljon lukevana jotenkin kaipaa kirjoihin särmää, säröä tai jotain, joka joutuu nieleskelemään hetken. Sitä joko vihaa, rakastaa tai ajan kuluessa oppii rakastamaan.

      Nykyään kun "kaikki on jo kirjoitettu" niin lukijana tuntuu tarvitsevan koko ajan jotain uutta, jotain kaavaa rikkovaa. No ei tämä kirja tosin paljon siitä kärsi, että se on jo "liiankin hyvä". Mutta se tuntuu.

      Suosittelen lukemaan. Olisi kiva kuulla sinunkin ajatuksiasi tästä.

      Poista
  2. Ihan totta. Säröä pitää olla. Minä ihastuin tässä eniten Matildan kautta tuotuun tunneskaalaan ja minusta hänessä oli henkilönä niin paljon särmää, että se tyydytti omat vaatimukseni. Tarina on tiivis, intensiivinen ja elävä, upeasti rakennettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on kyllä loistava, koko kirja on loistava. Särmääkin löytyy, sitä ei voi kieltää. Särön puute vain tuntui siinä, että kirja tosiaan oli niin hyvä. Minä jäin ihan vähän kaipaamaan jotain riskinottoa. Jotain sellaista kokonaisuutta huojuttavaa.

      Onkohan ihminen lukenut liikaa silloin kun täytyy alkaa valittamaan jo siitä, että kirja on liian hyvä? :D

      Poista
  3. Oikein hyvä kirjoitus, tarkkasilmäinen ja perusteellinen, kiitos siitä.

    Minäkin pidin tästä kirjasta kovasti ja olen samaa mieltä siitä, että kovin heikoilla tämä ei voi Finlandia-palkintoa annettaessa (tosin en minäkään ole muita ehdokkaita lukenut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi.

      Kirja ei ole heikoilla, mutta eivät ole varmasti ne muutkaan. Täytyisikin tutustua, mutta tällä hetkellä liikaa muuta luettavaa, että ehtisi. Katsotaan kuinka käy!

      Poista
  4. Tänä vuonna en taida keskittyä lukemaan Finlandia-ehdokkaiden joukkoa, mutta jos Westö vie palkinnon, tulee tämä varmasti luettua lähiviikkojen aikana. Muussa tapauksessa muut kirjat varmaan kiilaavat tämän edelle jatkuvasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään varmaan muuta lue kuin tämän - tai ehkä tulevaisuudessa, mutta nyt ei ole tarkoituksena.

      Westö oli hyvä. Tähän kannattaisi tarttua ;)

      Poista
  5. Olipas hieno arvio! Kiintoisa pointti tuo liikatäydellisyys. Ja tottahan se onkin. Minulle heikkoja kohtia olivat keskiviikkokerhon "maailmanparannuskeskustelut", koska taisin olla hieman liian väsynyt ja terävyyteni oli hukassa, kun niitä yritin lukea. Kangastus kuuluu silti minun tämän vuoden ehdottomiin suosikkeihin ja olenkin kaikille sitä vinkannut niin opehuoneessa kuin kaveripiirille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minusta taas nämä keskustelut olivat oikein antoisia ja kuvasivat minusta hyvin tuon ajan ajatusmaailmaa. Tai näin ainakin oletan. Mutta mehän luemme kirjoja eri tavalla :)

      Minäkin olen suositellut kirjaa ja yksi onnekas tuttavani saattaa moisen saada lahjaksikin ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.