perjantai 27. joulukuuta 2013

Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat


Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat
Suomentanut: Kyllikki Villa
Sivut: 218, Otava 2007
Alkuteos: The Memoirs of a Survivor, 1974

Vau. 
En ole aivan varma mitä luin, mutta paljon siitä pidin ja vaikutuin. Eloonjääneen muistelmat on lumoava ja ajaton, ja silti niin ajankohtainen upea teos, jonka lukeminen on sekä haaste että nautinto. Lessing ei päästä lukijaansa helpolla, mutta tarjoaa kuitenkin huikean elämyksen kirjansa parissa. Kirjan loputtua on hämmentynyt ja ihmeissään, mutta ennen kaikkea vaikuttunut. Doris Lessing ei turhaan ole tunnettu nimi kirjallisuuden kentällä.

Eloonjääneen muistelmat ostin kirpputorilta parilla eurolla viime kuussa ja vain muutama tunti tämän jälkeen luin suru-uutisen kirjailijan menehtymisestä. Tämän yhteensattuman johdosta kirja ei hautautunut lukemattomien pinoon kovin pitkäksi aikaa, vaan pääsi jo nyt luettavaksi. Kirjalta en osannut odottaa juuri mitään, vaikka toisaalta odotin ristiriitaisin tuntein paljonkin. Ajattelin joko pitäväni kirjasta paljon tai jättäväni kirjan kesken. Molemmat tapaukset olen kokenut Lessingin parissa. Viides lapsi oli ihon alle ryömivä kirja, joka oli pakko lukea kerralla. Sen sijaan Lessingin ensimmäinen romaani Ruoho laulaa jäi aikoinaan kesken. Eloonjääneen muistelmat päätyi onneksi samaan kastiin kuin Viides lapsi.

Eloonjääneen muistelmat kertoo siitä. Se voi olla oikeastaan mitä tahansa, mikä täyttää katastrofin merkit. Ei ole niin väliä mitä tai mikä se on, vaan se, mitä se aiheuttaa yhteiskunnalle ja ennen kaikkea mtä tapahtuu ihmisille. Mitä tapahtuu kun kaikki ympärillä oleva alkaa murtua pikku hiljaa ja kaikelle tutulle saa heittää hyvästit? Kun päiviä ei täytetä kouluilla, ei työnteolla, vaan selviytymisellä? Kuka selviytyy ja miten selviytyy? Kirjassa on tapahtunut jotain, jotain kauheaa, joka on muuttanut kaiken. Muulla ei enää ole väliä kuin selviytymisellä. Vai onko sittenkin?

Katastrofin keskellä ihminen muuttuu. Toiset jatkavat elämäänsä kuten aina ennenkin. Yrittävät epätoivoisesti pitää kiinni tuttuudesta ja totutuista tavoista. Miettiä mitä pukevat päälleen ja keitä kuuluu tervehtiä kaduilla. Toiset ajelehtivat jengeissä, lähtevät kulkemaan paremman huomisen toivossa. Jotkut yrittävät selvitä siinä missä ovat sillä mitä heillä jo on. Toiset hajottavat ja tuhoavat, toiset yrittävät korjata ja uskoa tulevaan. Mutta mikään ei ole varmaa. Kannattaako luottaa ystävyyteen, järjestykseen ja lähimmäisiin? Vai turvautua varasteluun, ryöstelyyn, murhiin? Ihmisen sisin muuttuu, inhimillisyyteen ei aina ole mahdollisuutta.

Katastrofin ja sekasorron keskellä asuu nainen, kertoja, eloonjäänyt. Eräänä päivänä hänen luokseen tulee mies ja pieni tyttö. Mies jättää tytön naisen hoidettavaksi. Tytön ja tämän kissan, joka muistuttaa koiraa. Sekasorron ja selviytymistaistelun keskellä kirja on myös kasvukertomus. Kuinka tyttö kasvaa naiseksi, millainen suhde tytön ja kissan välillä vallitsee ja miten se muuttuu. Ja millaiseksi ihminen kasvaa sekasorron keskellä? Millaiseksi voi kasvaa? Ja mitä ihmettä tapahtuu seinän toisella puolella?

Tarina on hyvä, hämmentävä ja ajankohtainen. Jo nyt monissa maissa eletään sen sekarosson ja katastrofin keskellä, jonka Lessing on 70-luvulla kirjaansa maalannut. Kaikki ovat ystäviä ja vihamiehiä keskenään. Jokainen yrittää selviytyä parhaaksi katsomallaan tavallaan. Kirja tuntuu todenmukaiselta ja aidolta. Voisin hyvin kuvitella sen kaiken olevan juuri tällaista, jos järjestätynyt yhteiskunta murenisi ja luonnonlait astuisi voimaan. Uskon sen kaiken olevan tällaista.

Kirja on kantaaottava, herättelevä, mutta silti ennen kaikkea hämmentävä tarina. En usko, että tarina jättää kovin kepeästi rauhaan. Siitäkin huolimatta, että kirja on hyvin hienovarainen. Rivien välistä pursuaa, mutta sitä ei sanota ääneen. Se täytyy itseä kaivaa esiin kaiken alta. Joko nähdä se kauheus tai olla näkemättä.

Minulle kirjan ainoa heikkous oli paikoitellen vaikea kieli. Lessingin teos on sivumäärältään lyhyt, mutta kirja vaatii aikaa ja keskittymistä. Kirja on hidas. Lessing kuvailee kaikkea omaan tyyliinsä, jättää ilmaan leijumaan kysymyksiä eikä paljasta rivien välejä tuosta vain. Oikeasti pidin hurjasti kielestä ja kerronnasta, mutta yhdessä hämmentävien tapahtumien kanssa se tuntui välillä liialta. Kirja saa olla haastava ja vaikea, mutta jos kirja alkaa tuntua mahdottomalta, ollaan väärillä poluilla. Onneksi kirjan pystyi pääasiassa selättämään, kunhan luki muutamat sivut useamman kerran ja vielä kerran poikaystävälle ääneen varmistaakseen, ettei ollut ymmärtänyt väärin. 

Suosittelen ehdottomasti tätä pientä suurta haastavaa teosta, joka on valitettavasti aina ajankohtainen. Kirja vaatii ehkä lukijalta kärsivällisyyttä, oikeaa asennetta ja aikaa, mutta palkitsee varmasti. Jos haluat lukea käsittämättömän, mutta hienon teoksen, lue tämä.


 

8 kommenttia:

  1. Mulla on samanlaiset kokemukset Lessingistä kuin sinullakin. Viides lapsi oli mieleenpainuva ja hieno, Ruoho laulaa todella lähellä minullakin jäädä kesken. Taistelin sen kuitenkin loppuun, mutta en tykännyt...

    Tämän voisin myös lukea, tai aionkin, kunhan se eteeni sattuu :). Hieno arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, no ilmeisesti en menettänyt mitään, kun en sitä Ruoho laulaa koskaan loppuun saattanut.

      Toivottavasti luet tämän ja pidät. Kiitos!

      Poista
  2. Täytyypä katsoa löytyykö lukunäytettä jostain, niin tietäisi saako tämän lisätä luettavien listaan. (; Joskus on niin harmi että joku hyvä kirja on sitten kuitenkin niin puuroista luettavaa että ei jaksa kahlata loppuun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no minä suosittelen. Ja totta, että joskus vaikea teksti pilaa koko kirjan. Ja tämäkin kirja vaatii lukijalta oman ajan ja keskittymisen, helppo se ei ole, mutta minusta kuitenkin kaiken sen arvoinen :)

      Poista
  3. "Kirjan loputtua on hämmentynyt ja ihmeissään, mutta ennen kaikkea vaikuttunut." Kuulostaa minun kirjaltani. Seuraavaksi kirjaston sivuille!

    VastaaPoista
  4. Yritin joskus aiemmin lukea Lessingiltä Kultaista muistikirjaa, mutta kesken jäi. 100 sivua jaksoin, mutta koska en siinäkään vaiheessa ymmärtänyt lukemaani enkä jaksanut kunnolla keskittyä, jätin suosiolla väliin. Kirjailijan teokset kuitenkin kiinnostavat ja löytyypä nimi myös "lue nämä jossain vaiheessa"-listaltani, mitään varsinaista kirjaa en kuitenkaan ole luettavaksi eritellyt. Tämä kuitenkin vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten ehkä tästä on seuraavaksi yrityksekseni? Harmi vain, miten paljon ensivaikutelma jostakin kirjasta vaikuttaa koko muuhun kirjailijan tuotantoon! Samaa olen huomannut parin muunkin kirjailijan kohdalla.

    Tv-sarjoissa kuitenkin annan uusille kaksi mahdollisuutta katsomalla siis kaksi ensimmäistä jaksoa, sillä en halua tuomita koko sarjaa huonoksi ensimmäisen mahdollisesti sekavan jakson perusteella. Jos yrittäisin olla sorsimatta kirjailijoitakaan yhden omasta mielestäni huonon kirjan perusteella, voin löytää muita hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että jos lukee kirjailijalta yhden huonon teoksen heti alkuun, on kirjailijan pariin palaaminen haastavaa. Sen sijaan jos lukee jonkun huipun, saattaa paremmin sietää heikompiakin esityksiä.

      Doris Lessingiltä suosittelisin lukemani perusteella Viides lapsi -teosta. Se on tosi hyvä. Eloonjääneen muistelmatkin on, mutta vaatii kuitenkin aikaa ja keskittymistä, eli ei ole ihan helppo kirja.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.