keskiviikko 19. helmikuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi


J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
Suomentanut: Jaana Kapari
Sivut: 335, Tammi 2001
Kannen kuva: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the  Philospher's Stone 1998

(Huom! Arvioni ei sisällä juonipaljastuksia kirjasta saati kirjasarjasta, mutta käsittelen niitä yleisellä tasolla. Mikäli et ole vielä lukenut kirjaa tai kirjasarjaa, mutta haluat ne lukea  tietämättä mitään etukäteen, niin älä lue tätä postausta.)

Neljän vuoden tauon jälkeen oli aika palata lempikirjasarjani pariin ja lukea pikästä aikaa Harry Potter ja Viisasten kivi. Olen vuosien varrella lukenut kaikki kirjasarjan kirjat useamman kerran, mutta siitä huolimatta palaan niiden ääreen yhä uudelleen. Ja vaikka kirjoja en aivan vuosittain luekaan, niin kirjoihin perustuvat elokuvat ovat toimineen hyvänä korvikkeena, ja niiden turvin teenkin usein visiittejä Tylypahkaan. Nyt teki kuitenkin mieli lukea kirjasarja jälleen - hurahdin nimittäin Pottereihin täysivaltaisesti luettuani Harry Potter: Suuri velhouskirja - ja tuoda se blogiinkin. Kirjasarja on minulle hyvin rakas, tuttu ja nostalginen, enkä osaakaan kirjoittaa tästä ilman suuria tunteita. Tämän kirjasarjan valitsisin autiolle saarelle ja pelastaisin tulipalosta.

Harry Potter ja viisasten kivi on J.K. Rowlingin kirjoittaman kirjasarjan ensimmäinen osa, joka avaa oven taikamaailmaan. Ensimmäisessä osassa Harry Potter, joka on asunut 11 vuotta inhottavien sukulaistensa luona, saa kuulla olevansa velho. Kuten jokaisen 11 vuotiaan velhon, on Harrynkin lähdettävä opiskelemaan Tylypahkaan, velhojen ja noitien kouluun. Harrylle kaikki on uutta ja vierasta, sillä hänellä ei ole ollut aavistustakaan omasta velhoudestaan ja hän joutuukin kohtaamaan Tylypahkan kuin tyhjänä tauluna. Samalla kun hän tutustuu taikamaailman saloihin, joutuu hän kohtaamaan myös oman menneisyytensä. Kirjassa ei synkiltä sävyiltä vältytä, mutta onneksi vastapainoksi on paljon ystävyyttä ja lämmintä huumoria. Harry tuntuukin kuplivan iloa uudessa koulussa uusien ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa kaikesta, ja etenkin tiedät-kai-kenestä huolimatta.

Ensimmäisessä kirjassa Harry tutustuu itselleen uuteen, entuudestaan täysin vieraaseen maailmaan ja samaa tekee lukija. Minusta kirja toimiikin hienosti juuri siksi, että Harry ja lukija ovat ikään kuin samalla viivalla, joten päähenkilöön samaistuminen on helppoa. Toisaalta kirjassa ehtii tapahtua hurjasti, ja hyvin nopeasti Harry tuntuukin mukautuvan uuden maailman kuvioihin. Koska päähenkilö on ensimmäisessä osassa vielä lapsi, on mukautuminen toisaalta hyvin uskottavaa. Lapsena ei jää niin herkästi kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, vaan ottaa vastaan sen mitä saa. Eikä lukijankaan ole vaikea taikamaailmaan päästä kiinni, vaan nopeasti sitä tottuu moniin kummallisuuksiin.

Vaikka olen lukenut tämän ensimmäisenkin kirjan monta kertaa, yllätyin siitä, miten selkeästi lastenkirja tämä onkaan ja miten lyhyt kirja on. Kieli on yksinkertaista, lapsekasta ja reiluun 300 sivuun ehtii mahtua hyvin paljon. Näin aikuisempana kirjaa lukiessani ymmärsin ensimmäisen kerran kunnolla sen, miksi niin moni vanhempi lukija tuntuu jättäneen kirjasarjan kesken jo ensimmäisen osan kohdalla. En minäkään välttämättä tämän perusteella enempää lukisi, ellen tietäisi jatkosta ja siitä, kuinka kirjat kasvavat lukijoidensa mukana. Kirja tuntui jopa hieman kömpelöltä nyt kun sitä luki kriittisemmin aikuisen silmin.

Minulle kirja on kuitenkin tärkeä ja merkitsee paljon. Minähän en aikoinaan innostunut yhtään Pottereista, en ollut lainkaan kiinnostunut vaan päinvastoin suorastaan vastahakoinen ottamaan selvää tästä kaikkien hypettämästä kirjasta. Kirjahan ei voi olla hyvä, jos siitä tuntuu tykkäävän kaikki. Eräänä jouluna kuitenkin sain jopa kaksi Harry Potter ja Viisasten kivi -kirjaa lahjaksi, joten eihän siinä auttanut joulupyhinä muu kuin alkaa lukea - ja loppu onkin historiaa. Rakastuin täydellisesti Rowlingin tapaan sekoittaa reaalimaailma fantasiaan. Kirja on niin uskottava, että sen voi melkein kuvitella olevan totta.

Oli mielenkiintoista palata jälleen tähän ensimmäiseen osaan ja huomata, miten taitavasti Rowling on osannut jo tähän kirjaan upottaa viitteitä tulevasta. Kun kirjaa lukee jatkoa tietämättä, niitä ei osaa juurikaan noteerata, mutta nyt suorastaan häkellyin siitä, miten paljon kaikkea tuleviin kirjoihin liittyvää tähän ensimmäiseen mahtuu. Tarkkaavainen lukija voi pongata tästä paljon ja yhdistellä mielessään sarjan muita osia lukiessa. Yritinkin lukea kirjaa hitaasti, yksityiskohtia mutustellen, mutta eihän se Pottereiden kanssa onnistunut. Luin kirjan hujauksessa ahmaisten ja kirjasarjan toista osaa luenkin jo kovaa kyytiä. En tiedä onko tätä kirjasarjaa edes mahdollista lukea ilman, että jää hyvin tiukasti koukkuun ja lukee kirjaa sivut vain sauhuten.

Jos lukisin kirjan nyt ensimmäisen kerran, en tiedä mitä mieltä olisin siitä. Lastenkirjana pitäisi tätä varmasti edelleen loistavana, mutta kokisin sen varmaan itselleni jo turhan lapselliseksi. Joskin hyvin taitava kaikkine vivahteineen. On pakko ihailla, miten mainioita hahmoja Rowling on luonut ja uskomattoman hienon taikamaailman. Ensimmäinen osa tosin on vain pintaraapaisu kaikkeen, joten sen perusteella ei välttämättä aikuiselle jää ihan hirveän vakuuttunut olo. Huomasin myös itse suhtautuvani hieman varauksella muutamaan hahmoon, joista ennen olen pitänyt sen suurempia miettimättä. Selvästi siis aikuisen maailmani ei enää täysin kohdannut päähenkilöiden maailmaa. Onneksi lempihahmoni ne vain pysyvät lemppareina.

Mutta en tosiaan lukenut tätä nyt ensimmäistä kertaa vaan ties kuinka monetta, ja kirja olikin minulle kuin tuttu syli, jossa keinua kuten pienenä. Kirja on kuin paluu lapsuuteen, vanhojen tuttujen tapaamista pitkään aikaan ja silti jotain kutkuttavan uutta, jonka näkee vasta nyt. Suosittelen kirjaa ja koko kirjasarjaa kaikille. Vanhempien lukijoiden suosittelen sinnittelemään ainakin pari kolme ensimmäistä kirjaa ennen lopullista tuomiota ja nuorempien lukijoiden kehotan tarttumaan tähän heti nyt ja äkkiä, sillä 11 vuotiaana tämä on varmasti paljon isompi juttu kuin kymmenen vuotta myöhemmin.

 ♥

Muualla: Morren maailma

17 kommenttia:

  1. Ihana Harry, ja ihanaa omistautumista tälle kirjasarjalle!

    Minä olin parikymppinen likka silloin, kun Potter teki täällä läpimurtoaan, ja ostin Viisasten kiven seitsemän vuotta nuoremmalle lukuintoiselle siskolleni joululahjaksi. Sisko ei innostunut yhtään kirjasta, ja minä olin lopulta se, joka luki kirjan ensin. Pidin kirjasta yllättävän paljon, ja sain suostuteltua siskonkin viimein lukemaan kirjan, ja niinpä kävi, että sisko tykkäsi myös! =D Salaisuuksien kammio luettiin jo kivoissa yhteistunnelmissa, ja pikkuhiljaa meistä molemmista tuli faneja. =D Kolmas ja neljäs osa taitavatkin olla minun suosikkejani, ne uusimmat osat menevät minulta jotenkin sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harry on yksi parhaista.

      Minäkin sain tämän lahjaksi itseäni useamman vuoden vanhemmalta serkulta, joka oli jo hulluna kirjasarjaan ja minä sitten suostuin lukemaan ja onneksi! Minä en osaa sanoa mikä on oma lempparini näistä, sillä minulla kirjasarja tuntuu sekoittuvan päässä. Nyt kun luen jälleen näitä, niin ehkä se selviää. Viimeisestä osasta olen pitänyt paljon ihan vain siksi, että se on niin erilainen. Mutta katsotaan, kuinka nyt käy.

      Poista
  2. Hieno postaus, minäkin pidän tästä ykköskirjasta, pidän myös kutoskirjasta, en oikeastaan muista enkä varsinkaan vitoskirjasta.

    Ykkösosassa kuvataan hienosti taikamaailmaa, mutta ei selitetä.

    Seuraavissa osissa sitä tulee lisää, mutta minusta hieman mennään metsään siinä selityspuolessa, koska mitä enemmän selitetään sitä enemmän on selitettävää ja ristiriitaisuuksia.

    Toinen ongelma on minusta siinä, että 11-vuotiaat juuri taikomaan oppineet keksenkasvuiset lapset hoitelevat auroorien hommia, se ei haittaa vielä ykkösosassa, vaan myöhemmissä osissa, missä "pahan koko koneisto" on esitelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti sisältää juonipaljastuksia.

      Mielenkiintoista pohdintaa. Minä taas pidän siitä selittelystäkin, enkä ole koskaan huomannut sen suurempia ristiriitoja taikamaailmassa. En ainakaan sellaisia, joita ei voisi ajatella asiaan kuuluviksi ;)

      Minäkin joskus mietin tuota lasten sankarina olemista, mutta tietenkin se kuuluu tässä tapauksessa asiaan. Aikuisessa se ehkä aiheuttaa vähän silmien pyörittelyä, mutta lapseen uppoaa ja onhan se huippua, että lapset saavat olla sankareita. Ja onhan sille syy, miksi Harryn asema on mikä on ja miksi sitä on puolustettava. Ja taustallahan häärivät koko ajan myös aikuiset.

      Kun olen lukenut pidemmälle, tätä onkin taas hauskempi pohdiskella. Katsotaan mitä mieltä olen kolmikon touhuista kun etenen :)

      Poista
    2. Siis kokonaisuutena pidä Pottereista, mutta tämä niistä ristiriitaisuuksista.

      Vankitouhu on kummallista. Syyttömät lukitaan vankilaan, ja syylliset saavat olla vapaana. Toffeekin koittaa monesti ottaa Harrylta "taikasauvaa" pois, ja Toffee kuuluu niihin hyviksiin. Minusta tontut ovat mukavia, mutta sittenkin ihmettelen tätä tonttutaikaa, ja sitä, että on olemassa joku kontrollikoneisto, joka tarkkailee, missä taikasauvaa heilutetaan. Samalla Tiedät-kai-kuka ja hänen kätyrinsä voivat tehdä aivan mitä tahansa, sama pätee näihin muistitaikoihin ja animaageihin, esim. Kutka!

      Poista
    3. Minä ymmärrän sen syyllisyys/syyttömyys jutun sellaisena poliittisena kannanottona enemmänkin. Ja juuri sen, että keskitytään johonkin Harryn pikkujuttuun, ja suljetaan silmät paljon isommilta ongelmilta.

      Koska en ole tosiaan toviin lukenut kirjoja, niin en enää tarkalleen muista, mutta eikös se ollut niin, että vain nuorten velhojen taikasauvoja "seurattiin?" Eikö se ollut joku, että kun täyttin 17 niin jälki poistui? Vai olenko nyt ihan väärässä? (Kauheaa kun ei tämän tarkemmin omaa lemppariaan muista!)

      Poista
    4. Pitäisikö itseninkin kerrata kirjat?

      Taisi olla niin, että nuorten sauvoja seurataan, mikä ei poista sitä ongelmaa, jos nuori käyttää aikuisen sauvaa tai tonttu tai aikuinen käyttää nuoren sauvaa, Muistaakseni hormiverkkoa kontrolloidaan ja jästien leijutusjuttuja tutkitaan ym.

      Poista
    5. Kertaa vain! Olisikin hauska kuulla ajatuksiasi näistä enemmänkin.

      Yritän nyt lukea kirjasarjaa tarkkaavaisemmin, jos vaikka huomaisi enemmän tuollaisia ristiriitaisuuksia yms.

      Poista
  3. Se, että ykköskirja on näin helppo on varmasti loistoratkaisu, koska kirjasarja, Harry ja nuorimmat lukijat kasvavat samaan tahtiin. Olen ilokseni niin ikään uudella Potter-kierroksella, kun tokaluokkalaiseni on hurahtanut kirjasarjaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ykköskirja on sopiva sellaisenaan, koska itsehän olen kasvanut kirjasarjan tahdissa ja siihen sopii se, että kirjat paksunevat ja vaikeutuvat samaa tahtia kuin lukijana itse kehittyy. Mutta tietenkin näin aikuisena tämä voi olla jo vähän liian lastenkirja.

      Mukavia Pottereita teillekin! :)

      Poista
  4. Tää liittyy siihen neljänteen kirjaan oikeastaan, mutta luin Potteria ihan maanisesti ja omasta mielestäni olin kalvennut kun olin saanut loppuun kyseisen kirjan, ja hahahaa, luin sitä sun syntymäpäiväjuhlissasikin enkä ollut yhtään kiinnostunut bailuistasi. 8D

    Että sellainen Potter-muisto sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. Kpää vai Tku? Vissiin hyvät bailut, kun minullakaan mitään käryä, että mitkähän synttäripirskeet olleet kyseessä.

      Itsehän olin joskus niin koukussa, että luin Potteria suihkussa. Kaikkea sitä nuorena keksikin.

      Poista
  5. Mielestäni kirjasarja toimii parhaiten niin, että sen kanssa kasvaa. Lukee nuorena ensimmäisen, varttuneempana viimeisen. Kun olin ala-asteella kouluavustajana, näin kuinka joku kolmosluokkalainen luki muistaakseni kuudetta tai seitsemättä osaa (luultavasti oli ahminut kaikki osat lyhyehkössä ajassa), ja mietin että eihän se vain ole liian pelottava ja vaikea hänelle. Toisaalta, samalla aloin miettiä, että aliarvioinko lasten älykkyyttä. Minä ainakin koin olevani lapsena aivan mielettömän fiksu ja tartuin rohkeasti moniin vaikeisiin kirjoihin ;D

    Ja tosiaankin, tuo Rowlingin tapa ujuttaa yksityiskohtia on kiinnostavaa. Esim Sirius Musta mainitaan jo tässä osassa, samoin monia muita hahmoja, joihin tutustutaan myöhemmin. Kuinkahan paljon on alun perin ollut vain jokin sillä hetkellä keksitty random yksityiskohta, jonka Rowling on päättänyt myöhemmin ottaa käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kirjasarja toimii parhaiten juuri kun kasvaa sen kanssa. Mutta nyt kun kaikki osat ovat jo julki, niin luulen, että yhä nuoremmat lukevat viimeisimpiäkin osia. Ja lapsestahan se on kiinni, kuinka paljon ymmärtää. Minä muistan jo ala-aste ikäisenä (olin silloin 11-12 v) lukeneeni aikuisille suunnattuja romaaneja, vaikka toki nuortenkirjojakin luin.

      Sirius Musta oli yksi niitä, joihin tässä tartuin. Rowling tosin oli kehittänyt taikamaailmaa ja hahmoja tosi pitkälle ja yksityiskohtaisesti, että luulen, että tuollaiset ovat harkittuja. Tai toivon niin. Koska se tuntuisi vähän hölmöltä, että on sitten ekasta kirjasta napannut vain jonkin hahmon jatkoon sen sijaan, että keksisi uuden. Mutta kiinnostavaa pohdintaa kyllä ja olisipa hauska saada tietää "totuus"!

      Poista
  6. Harry Potterit ovat minunkin lemppareita, voi kuinka lapsena eläydyinkään tuohon velhomaailmaan ja kipeästi kaipasin omaa kirjettäni Tylypahkaan. Jostain syystä se ei ole vieläkään ilmestynyt. ;) Mutta pakko sanoa, että jos lukisin kirjoja vasta nyt ensimmäistä kertaa eivät ne välttämättä tekisi minuun samanlaista vaikutusta. Olen itsekkin kasvanut kirjasarjan parissa ja se on varmasti muokannut paljon kirjamakuani. Mutta siis pidän nyt aikuisenakin satufantasiasta, mutta ne eivät tarjoa enään yhtä tajunnaräjäyttäviä lukukokemuksia, mitä Potterit ollessani ala-aste iässä.

    Mielestäni kuitenkin kolmen ensimmäisen osan jälkeen sarja muuttuu vähän vähemmän lapsenomaiseksi Harryn kasvaessa ja tapahtumatkin saavat jännenmpiä käänteitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme ensimmäistä kirjaa onkin selkeästi lapsille suunnattuja, mutta sitten alkavat olla jo huomattavasti rajumpia. Eli tosiaan kehittyvät lukijan mukana. Vaikka eipä noista ensimmäisistäkään osista jännitystä puutu.

      Kyllä kirjat parhaimmillaan ovat, kun ne nuorena lukee. Ei siitä kyllä oikein yli tai ympäri pääse :)

      Poista
  7. Oi, Potterit <3

    Odotan päivää, kun olen edes vähän unohtanut kirjasarjan tapahtumista, jotta voisin lukea koko sarjan uudelleen. Elokuvat onkin nyt pannassa pari vuotta:)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.