tiistai 25. helmikuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio


J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammo
Suomentanut: Jaana Kapari
Sivut: 365, Tammi 2002
Kannet: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998

(Huom! Arvioni käsittelee Harry Potter -kirjasarjan toista osaa, joten oletan ensimmäisen osan olevan lukijalle tuttu. En tee juonipaljastuksia toisesta tai sitä seuraavista osista, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa mutta aiot sen lukea, etkä halua tietää siitä mitään etukäteen, kannattaa tämä postaus jättää lukematta.)

Harry Potter ja salaisuuksien kammio pääsi luettavakseni heti ensimmäisen osan jatkoksi, kun päätin näin neljän vuoden tauon jälkeen lukea kirjasarjan jälleen kerran läpi. Nämä kaksi ensimmäistä osaa lukeekin sutjakkaasti samaan syssyyn, sillä ne ovat kirjasarjan ohuimmat ja nopeasti luettavimmat osat. Kirjojen tyyli on samankaltainen ja toisessakin osassa pääasiassa vielä tutustutetaan lukijaa taikamaailmaan sekä pohjustetaan jatko-osien tulevia tapahtumia. Salaisuuksien kammio on ollut minulle aina kirjasarjan heikoin osa ja tällä lukukerralla taisin viimein päästä jyvälle siitä, miksi näin on. Mutta kaltaiselleni ikuisuusfanille tietenkin yhtä hyvää ja taattua Potteria tämäkin.

Kirjasarjan toinen osa alkaa kesälomasta, jota Harry Potter on viettämässä vastahakoisesti sukulaistensa luona. Harry ei ehdi vielä palata Tylypahkaan, kun taikamaailma jo tavoittaa hänet. Ensin ilmestyy Dobby, kotitonttu, jolla on viesti Harrylle. Seuraavaksi vuorossa on Weasleyn pojat sekä lentävä auto, jonka kyydillä Harry pääsee matkustamaan Weasleyn perheen taianomaiseen kotiin viettämään loput kesälomastaan. Kesän jälkeen on kuitenkin jälleen aika astua Tylypahkan junaan ja matkata kohti koulua. 

Tylypahkassa Harrya odottaa toisluokkalaisten riennot, vanhat ystävät, uusi opettaja, huipaus ja haamut. Mutta myös oudot äänet, jotka vain Harry kuulee, sekä koulussa tapahtuvat kangistumiset. Hurja huhumylly lähtee tapahtumista liikkeelle, eikä sen seurauksilta vältytä. Harry, Ron ja Hermione eivät jätä asiaa sikseen, vaan haluavat selvittää, mikä tai kuka aiheuttaa synkät ja mystiset kangistumiset tutussa ja turvallisessa Tylypahkassa. Ja mikä on salaisuuksien kammio?

Toinen osa on hyvin samankaltainen kuin ensimmäinen: melko vahvasti lastenkirja, tekee taikamaailmaa tutuksi lukijalle ja on nopea lukea. Toinen osa on selkeä jatko-osa, mutta voisi melkein toimia itsenäisenäkin, sillä jonkin verran ensimmäisen kirjan päätapahtumia kerrataan matkan varrella. Mikäli kirjoja lukee pitkällä aikavälillä, on kertaaminen tarpeellistakin. Kirjassa kuitenkin on selkeästi oma tarina, eikä ensimmäisen osan tapahtumiin käytetä liikaa aikaa. Minusta siinä mielessä varsin toimiva ja hyvä toinen osa.

Kirja jää kuitenkin vähän nuivaksi ja huomasin, että vaikka aloin lukea tätä innolla, niin kirjan lukeminen kesti, sillä pidin välillä pidempiäkin taukoja lukemisesta. Tarina ei vienyt yhtä vahvasti mukanaan kuin ensimmäinen osa ja miten jatko-osat ovat yleensä vieneet. Yksi syy tähän on se, että tämä on ehkä hieman liian samankaltainen kuin ensimmäinen osa ja tässä on eniten sellainen tuntu, että se panostaa omaan juoneensa, mutta ei kuljeta kirjasarjan jatkuvaa juonta oikein eteenpäin. Myöhempiä osia lukiessa kyllä ymmärtää kirjan merkityksen, mutta näin irrallisena toisena osana se on hieman pettymys.

Kirjassa hahmotkaan eivät tunnu kehittyvän, mikä tekee sen, että kirjasarja tuntuu junnaavan paikoillaan tämän osan kohdalla. Tietenkään tämä ei voi tehdä samankaltaista vaikutusta kuin ensimmäinen osa, joka säväyttää helposti kun se tuo lukijan eteen uuden omanlaisensa taikamaailman. Mutta minusta kirja olisi voinut antaa vähän enemmän. Nyt kirja jää selkeästi ensimmäisen osan varjoon.

Täytyy kuitenkin jälleen kiitellä Rowlingia siitä, miten hienosti hän on tiputellut vihjeitä tulevasta kirjaan. Ensimmäisellä lukukerralla niitä on lähes mahdotonta huomata, mutta kyllä minä hykertelin, kun tajusin, miten jatkon kannalta oleellinen asia tässäkin oli heitetty jo ilmoille. Kirjasarjasta saa siis paljon irti, vaikka sen lukisi useammankin kerran. Minullehan tämä on jo ties kuinka mones kierros.

Muutama aikuinen on kertonut jättäneensä kirjasarjan juuri tämän kirjan kohdalla kesken ja ymmärrän hyvin miksi. Tässä tuntuu selkeä notkahdus sarjassa, eikä tämä välttämättä houkuttele lukemaan lisää. Harmi, sillä jatko-osathan ovat koko kirjasarjan suola! Mutta kuten ensimmäisen osan kohdalla totesin, on tämäkin parhaimmillaan kun sen lukee nuorena. Aivan pienimmille lukijoille en tätä tai koko kirjasarjaa en suosittele, sillä etenkin toisessa osassa on jo todella synkkiä tapahtumia.  

Kolmatta osaa en ole vielä ehtinyt aloittaa, sillä luen välissä pari muuta teosta, mutta pottermania ei suinkaan ole helpottanut, vaan kolmas osa odottelee jo kovasti lukuvuoroaan yöpöydällä ja päivittäin luen kesken olevaa Legendaa, joka myös kertoo Harry Potter -elokuvien teosta. Pottereista tullaan siis jatkossakin kuulemaan blogissani!


Muualla: Luettua elämää

24 kommenttia:

  1. Jostain luin, että tätä Rowling olisi kirjoitellut jo varsin varhaisessa vaiheessa. Tämä antaa lisävaloa Hagridin hahmoon, ja esittelee nuoren Tom Valedron. Itse en pidä tästä esim. Ginnyn kohtalo ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en itse olekaan kirjojen syntyprosessista muutamaa haastattelua enempää lukenut, mutta pitäisi varmaa :)

      Kyllähän kirjassa uutta tietoa tulee, mutta aika nihkeästi. Minä jäin kaipaamaan enemmän. Nyt ja aiemminkin.

      Poista
  2. Kakkonen on jäänyt minullakin muiden osien varjoon. Kolmosesta tykkäänkin sitten aivan hurjasti. Tiedän, että siihen on syynä esimerkiksi yhden lempihahmoni Sirius Mustan esittely ja Hermionen opiskelustressi (osasin/osaan samaistua...). Mielenkiinnolla odotan, mitä ajattelet kolmannesta osasta. Luin viime vuonna ensimmäisen Potterin, vaikka piti lukea kaikki. Aikomuksenani on jatkaa sarjan parissa (jälleen kerran) jossakin sopivassa vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä toinen osa ei kyllä oikein erotu edukseen. Minä en enää muista kolmosesta kuin pääpiirteet, joten jännä itsekin nähdä, miten siihen suhtautuu nyt! Ihan jännittää jo. Mutta enköhän minä sen pian aloita ;)

      Ja olisi kyllä hauska, jos sinultakin tulisi Potter-postauksia!

      Poista
  3. Minullekin tämä toinen osa on ollut Pottereissa se heikoin. En ole koskaan pysähtynyt miettimään miksi, mutta pohtimasi syyt kyllä käyvät kyllä omaankin järkeeni. Onhan Salaisuuksien kammio ihan kelvollinen ja menee ainakin Pottereihin jo ihastuneena siinä missä muutkin, mutta kieltämättä joidenkin toisten parissa tulee viihdyttyä vähän paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska huomata, etten ole ainoa tämän mietteeni kanssa. Minusta tämä ei vain erotu edukseen. Menee kyllä, mutta jää muiden jalkoihin. Jatko-osia odotankin jo innolla täällä!

      Poista
  4. Minun Potter-urani alkoi tästä kirjasta. Kaverini lainasi sen ja sanoi, että kyllä sen ymmärtää, vaikka on ensimmäisen osan lukenut. Sinnittelin 100.:lle sivulle saakka, mutta kesken se jäi ja piti siirtyä Viisasten kiveen. Salaisuuksien kammio on aina ollut minulle se nihkein osa, mielestäni siinä tapahtuu tosi ikäviä asioita, kuten melkein päättömän Nickin kuolemajuhla, vai miksi sitä nyt kutsuttiinkaan. Kiintoisaa on kuitenkin se, että minusta kuitenkin tuli aivan mieletön Murjottavan Myrtin fani ja pukeuduin mm. koulun halloweennaamiaisiin Myrtiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäh?! Minä olen sen verran pakkomielteinen, etten voisi koskaan edes harkita aloittavani kirjasarjaa mistään muusta kuin ensimmäisestä osasta! :D

      Tämä on kyllä se nihkein toden totta. Tai no hyvähän tämä on, mutta ei muiden osien veroinen. Ja minäkin tykkään hurjasti Myrtistä! En ehkä lapsena innostunut niin paljon, mutta nyt vanhempana hahmosta on löytänyt monia ulottuvuuksia. Ja onhan hänellä vallan merkittävä roolikin kirjasarjassa!

      Poista
    2. Olin 8-vuotias enkä tiennyt sarjasa mitään, kirja törkättiin minulle ja käskettiin lukea. Sen jälkeen olenkin ollut erittäin tarkka kronologisen järjestyksen noudattaja.

      Niin, ja vaikka *ei *ole ensimmäistä osaa lukenut. Huomaa ehkä, ettei ole ajatus vielä kunnolla juossut, kun noin aikasin olen käynyt kommentoimassa :D

      Poista
    3. Hih, no juu, olen minäkin joskus nuorempana vahingossa lukenut jotain kirjoja vähän väärässä järjestyksessä. Mutta yleensä sellaisia, joissa juoni ei välttämättä ole suoranaisesti jatkuva. Nykyään ajatuskin moisesta on hullu! ;)

      Sinä olet kyllä ollut aikaisessa. Tajusin vasta nyt katsoa! (Minä vetelin tuohon aikaan vielä tyytyväisenä hirsiä...)

      Poista
  5. Ihanaa että blogissasi on nyt paljon Harry Potteria! Jokin innostus tässä iski itseenikin, ja katsoin kaikki elokuvat. Nyt harkitsen vakavasti että luen myös kirjat uudestaan. Tämä Potter -huuma on hillitön kun se pääsee vauhtiin!
    Minustakin tämä toinen osa on sarjan heikoin. Jotenkin olen aina ollut tykästynyt neljänteen osaan.. Pitäisi kyllä vielä lukea ja kokea onko näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah miten hauska kuulla, että jollain muullakin on Potter -huuma päällä. Ja se on ihan hullua, miten koukkuun aina jää. Sitten kun on lukenut kirjat/katsonut elokuvat, on suorastaan tyhjä tunne kun se loppuu.

      Minä odottelen innolla jatkoa, sillä hauska nähdä itsekin, ovatko vanhat lempparit säilyttäneet paikkansa vai tuleeko yllätyksiä. Tämä toinen osa tosiaan jäi aika nihkeäksi ja sen nyt jo arvasin aiempienkin lukukertojen perusteella.

      Poista
  6. Hih, ihan samaa minäkin viimeksi tätä lukiessani hykertelin! Miten pitkälle ne asiat on jo tässäkin mietitty, ja miten mahdoton sitä oli tässä kohtaa vielä tietää.

    Oon myös samaa mieltä siitä, että tämä on sarjan heikoin osa. Sarjaa läpi lukiessa tämä on ollut aina jotenkin se pakollinen osa, että kunhan pääsee tämän yli. (Tosin myös Liekehtivä pikari on ollut mulle sellainen.) Viime vuonna aloitettu "Luenpa Potterit taas läpi" taisi jäädä kesken heti kahden osan jälkeen. Kauhean paljon hankalampaa kahlata sarjaa läpi kun omasta hyllystä ei vieläkään näitä löydy, vaan pitäisi mennä kirjastoon.

    Joululahjaksi toivoin tuon Potter-leffojen kokoelmaboksin, ja oon nyt pikkuhiljaa aloitellut sitä. Jännä miten sitä ihan automaattisesti täydentää puuttuvat kohtaukset ja repliikit elokuvaan mielessään - ja jännä, miten niitä putkeen katsoessaan huomaa myös pienet epäloogisuudet...

    Hitsi. Pakko varmaan mennä hakeen se Azkabanin vanki kirjastosta ja jatkaa siitä mihin viime talvena jäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rowling on kyllä rakentanut hurjan kirjasarjan, ja eikös hän tiennyt heti ensimmäisen kirjan kohdalla, että aikoo kirjoittaa seitsemän osaa? Että oli suunnitellut koko kaaren jo etukäteen. Ihan huisia! Ja tässä juuri näkee, miten tarkkaan näitä onkaan mietitty. Ja jos näistä vain osaisi poimia niitä yksittäisiä vihjeitä, mutta eihän niitä ainakaan ensimmäisellä kerralla voi tajuta... ja tuskin edes muistaa, kun jatkoja lukee.

      Ja hae ihmeessä se Azkabanin vanki! Olisi hauska lukea muidenkin blogeista Potter -postauksia!

      Minä olen katsonut elokuvat niin monta kertaa, että en varmaan enää edes tajuaisi niiden epäloogisuutta, kun muistan ne ulkoa. Tosin jotain joo, esimerkiksi miten Hagrid asuu aina vähän eri maisemassa jne.

      Poista
  7. Ymmärrän hyvin mietteesi! Itselleni kolahti aikoinaan vasta kolmas osa, Azkabanin vanki. Kaksi ensimmäistä kirjaa tuntuivat vielä liian heppoisilta ja lapsekkailta, mutta heti kun meno muuttui astetta synkemmäksi ja aikuisemmaksi, ja Sirius tuli mukaan.. ai että! Olin täysin koukussa. Siitä eteenpäin jokainen potter-kirja oli minusta aina edellistä parempi, silkkaa nousukiitoa siis. Kuoleman varjelukset on edelleen minulle se koukuttavin teos kautta aikojen.

    Nuo pienet vihjaukset tulevaan tässä kirjasarjassa ovat pitkälti sen ansiota, että Rowling suunnitteli kaiken alusta loppuun etukäteen, ennen kuin alkoi kirjoittamaan. Muistaakseni hän suunnitteli Potteria viitisen vuotta, ennen kuin kirjoitti riviäkään. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi Potter-sarja on niin onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin sarja vain paranee loppua kohden ja ainakin vielä viimeinen osa on ollut lempparini. Toisaalta on jännä nyt nähdä, pitääkö se vielä pintansa, kunhan pääsen eteenpäin sarjassa.

      Minäkin olen lukenut jostain sen, että Rowling oli suunnitellut koko kirjasarjan jo etukäteen. Eli tiesi kirjoittavansa seitsemän osaa. Ja kyllä Rowlingin taidon ja työn näkee näissä, koska todella ovelia ovat vihjeet ja hienosti ripoteltu sinne tänne :)

      Poista
  8. Minustakin kolmos osa oli ensimmäinen hyvin pohjustettu kirja ja siinä ei ollut tätä pääpahista. Minusta kakkososa on parempi kuin vitososa, joka on minusta sekä liian pitkä että huono. Tässähä tuhotaan ensimmäinen hirnyrkki vai mikä se olikaan.

    Tässä tulee tämä mainio Gilderoy Locchart.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä olen pitänyt vitosesta. Saa nyt nähdä kun uudelleen luen, että kuinka sitten käykään! Mutta tämä kirja on tärkeä kokonaisuuden kannalta, mutta tätä kirjaa lukiessa sitä ei ehkä tajua ja tästä syystä saattaa jättää lukemisen tähän osaan. Yksinään kirja on vähän laimea.

      Lockhart on hulvaton.

      Poista
  9. Meillä on Potter-buumi hurjana. Tytöt lukivat jo itse loppuun, minä luen ääneen nelosta, mutta hiljakseen, koska kuuntelija on vasta kuusivuotias ja äärettömän eläytyvää sorttia. Pidin tästä kakkosesta paljon, koska vauhti pysyi siedettävänä ja lapsellisena. Lockhart oli mainio, tosiaankin. Todelliset Potter-konkarit osaavat tehdä loistoanalyyseja. Jään odottamaan seuraavaa Potter-postaustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, että teilläkin on Potterit menossa. Minä odotan kovasti, että pääsen lukemaan jatko-osia, koska ne ovat lemppareitani. Ja kiva, jos Potter-postauksista tykätään :)

      Poista
  10. Oh, potterit!! Vakaa aikomuksenin on lukea tänä vuonna potterit uudestaan (en nyt muutamaan vuoteen ole kaikkia lukenut) ja blogata niistä, sillä niistä ei mielestäni voi puhua liikaa... :)

    Taidan olla vähemmistössä; Salaisuuksien kammio on aina ollut suosikkejani pottereista. Se oli pitkään suosikkini, ennen loppuosien julkaisua, ne ovat sittemmin kiilanneet ohi.

    Minä muuten aloitin potterien lukemisen kolmannesta osasta. o.O Se oli juuri ilmestynyt ja muistin hämärästi kuulleeni sanan "Harry Potter" jossain, ja kun kirja nökötti kirjaston esittelytelineessä, se lähti mukaan. Olin aika nuori siihen aikaan enkä kai oikein tajunnut että kirjat kannattaisi lukea järjestyksessä. No, ei se haitannut, jäin heti koukkuun ja juoksin hakemaan ykkös- ja kakkososatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee lisää Potter-ihmisiä! Olisi ihan huippua lukea muidenkin bloggauksia Pottereista, joten eikun lukemaan ;)

      Taidat kyllä olla ainakin tässä kohtaa vähemmistöä, jos kommentteja on uskominen, sillä moni on tämän kokenut heikompana. Mutta makuja on monia ja sehän on vain hyvä.

      Ja ehkä tärkeintä ei ole se järjestys tuossa tapauksessa, vaan se, että innostuis ja luit ensimmäisetkin osat. Hih!

      Poista
  11. Minulla vähän sama juttu ettei Salaisuuksien kammio kuulu suosikki Pottereiheni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla se kaikista "epäsuosituin" Potteri, jos sellaista nyt onkaan ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.