perjantai 14. helmikuuta 2014

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1



Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivut: 489, Like 2011
Alkuteos: Min Kamp, Første bok


Luin Karl Ove Knausgårdin omaelämänkerrallisen kuusiosaisen Taisteluni -kirjasarjan ensimmäisen kirjan ja täytyy sanoa, että aavistuksistani ja odotuksistani huolimatta kirja pääsi yllättämään. Enkä tarkoita vain sitä, että kirja oli hyvä - vaikka sitä se kylläkin oli - vaan sen jättämää hämmentynyeen ristiriitaista, mutta lisää janoavaa tunnetta. Hidas, rönsyilevä ja lukijalta paljon vaativa kirja vei minua kuin ristiaallokossa. Oli huippuja ja laskuja, oli inhoa ja ihastumista. Kirja ei päästänyt helpolla, siihen ei ihastunut heti varauksetta, vaan se vaati pitkän ajan ja sinnikkyyden, joka onneksi palkittiin.

Kirjailija kertoo kirjasarjassaan omasta elämästään. Kirja ei etene varsinaisesti kronologisesti lapsuudesta eteenpäin, vaan enemmänkin aihepiireittäin. Ensimmäisessä kirjassa esiin nousee perheen hajoaminen, vaikea isäsuhde, alkoholismi ja kuolema. Välissä kirjailija pohtii elämäänsä ja kirjan kirjoittamista kirjoittamishetkellä, sekä muita aiheita, kuten esimerkiksi kuinka yhteiskunnassa suhtaudutaan kuolemaan ja kuolleisiin. 

Kirja ei ole helppo. Aiheet ovat raskaita, kirjan rakenne ja tyyli ovat omalaatuisia ja jos käy kuten minulle, niin kirjaa ehtii lukea reilun sivumäärän kirjailijaa inhoten. Koska kirjailija on kirjoittanut tietenkin omaan muistiinsa ja itselleen merkittäviä asioita korostaen, se näkyy kerronnassa. Toisinaan yhden illan kuvaamiseen voidaan käyttää useampi kymmenen sivua, kun vastakohtana on hyvin lyhyesti pariin sivuun tiivistettyjä vuosia. Joitakin tapahtumia olisi lukijana halunnut avattavan enemmän, sillä välillä jäi tuntu, että jotain oleellista jätetään mainitsematta. Toisaalta kuvittelen ja toivon, että joihinkin aiheisiin palataan sarjan muissa kirjoissa.

Kirjailija ei kaunistele, eikä aika tunnu kullanneen muistoja. Elämän karuudet löytyvät kirjan sivuilta. On todella upeaa, että kirjailija on uskaltanut kirjoittaa näin rehellisesti ja antanut itsestään näin paljon, koska se on iso riski. Kirjailija ei ole ihannoitavin ihminen, vaan etenkin alkuun kirjailijasta muodostuu jopa turhan tyly ja inhottava kuva. Alkuun kirjailija tuntuu niin vastenmielisestä, että ellei osaisi aavistella kirjassa piilevän muutakin, se saattaisi jäädä kesken. Kuka haluaa lukea hidasta, paikoitellen vaikealta tuntuvaa omaelämänkertaa kirjailijasta, jota ei tahdo sietää? Väittäisin, että ei ihan hirveän moni. Onneksi vaikea alku palkitaan ja kun on saavuttanut yhteisymmärryksen kirjan kanssa - ja sietää hankalan suhteensa kirjan hahmoihin - voi jo sanoa nauttivansa sen lukemisesta.

Kirja on nimittäin aivan loistava. Kun siihen viimein pääsi kiinni, sitä luki yötä myöten ja viimeisen sivun kohdalla kiitti itseään siitä, että on tajunnut hankkia jatko-osan jo valmiiksi itselle omaan hyllyyn. Enkä silti edes tarkalleen tiedä, mikä kirjassa sen teki. Toki se oli taitavasti kirjoitettu ja kerrottu. Kaikista rönsyilyistä huolimatta kirja pysyi kasassa ja oli mielestäni niin looginen, kuin omaelämänkerta voi olla. Kirja on koskettava, ravisteleva ja ajatuksia herättävä. Se itkettää ja naurattaa. Se on niin aidon ja rehellisen tuntuinen, että kirjailijan rohkeutta on pakko ihailla. Kirja hivuttautuu lähelle ja jossain välissä vain tietää, että tässä se on, ja tätä on pakko lukea lisää.

Ihan vähän kirjaa olisi ehkä voinut tiivistää luettavuutta ajatellen. Koin kerronnan laadun myös aavistuksen vaihtelevan, joten muutamaa kohtaa olisi voinut ehkä vielä hioa. Toisaalta luulen, että joistain asioista vain on niin vaikea kirjoittaa, ettei niitä saa itsestään ulos kuin töksäyttäen. Mutta kyllä kirja minulla hipoi täydellisen kirjan liepeitä, vaikka ei ihan sinne yltänyt. Aivan loistavasti Knausgård on elämänsä kirjan sivuille tuonut. Huh ja vau.

"Entä minulle, kuka isä oli ollut minulle?
Sellainen jonka toivoin kuolevan."

"Oli niin paljon sellaista mitä hän ei halunnut. Esimerkiksi kaikki se mikä minussa tulvi yli."


10 kommenttia:

  1. Minutkin Knasu toisaalta veti kirjansa imuun, mutta toisaalta tuntui, että kirjan aiheet olivat aika tavanomaisia. Taisin odottaa kirjalta jotain täräyttävämpää. Joku päivä kyllä aion kokeilla kirjasarjan seuraaviakin osia. Mitään kammoa ei siis kuitenkaan jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas pidin siitä, että aiheet olivat tavanomaisiakin, mutta olihan kirjassa tosi ääripäähän venynyttä alkoholismia ja muuta erikoisempaa, mistä itse olen lukenut vähemmän. Kun pääsin alun yli, niin ihastuin kirjailijan rehellisyyteen. Vaatii aika paljon, että uskaltaa.

      Minä kannoin toisen osan jo yöpöydälle. Vielä en ole ehtinyt aloittaa, mutta enköhän jo nyt viikonloppuna ;)

      Poista
  2. Hienoa, että sinäkin innostuit Knasusta. Minä ihastuin täysillä jo tähän ensimmäiseen kirjaan, vaikka toki kirjassa on tyhjäkäyntiä ja sellaista haparointia - mutta niin on elämässäkin. Kakkososa on mielestäni paras jo suomennetuista, joten sinulla on hyvä kirja yöpöydälläsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin elämänmakuinen kirja on. Ehkä luettavuuden vuoksi tekstiä olisi voitu hieman siivota, mutta toisaalta pidin kirjasta näinkin todella paljon. Hieno kirja. Ja innokkaasti odotan toista osaa, kunhan uskallan aloittaa!

      Poista
  3. Olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Kolmas on tavallisempaa, vähemmän esseeosia siältävää elämäkertaa, mutta kuudennessa Knasu taas kait palaa esseetyyliin. Katjan kanssa olen samaa mieltä siitä, että kakkonen on suomennetuista paras, ytimekäs, perhe-elämästä ja Ruotsiin muutosta kertova. Eikös se ollutkin juuri kakkonen, jossa hän vertaa hauskasti norjalaisia ja ruotsalaisia asenteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, pakko ihan pian kyllä tarttua tuohon toiseen osaan, kun niin kehutte :)

      Poista
  4. Oi voi! Siitä on aika lailla tasan vuosi, kun luin tämän, ja nyt tekisi mieli uudestaan. Mutta yritän malttaa siihen asti, että kaikki osat on suomennettu, hienointa olisi lukea ne kaikki putkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä sellainen, että voisin hyvin itsekin kuvitella lukevani sen toiseen kertaan. Mutta onneksi minulla on vielä kaksi muutakin suomennettua jäljellä, niin on toviksi luettavaa kuitenkin :)

      Poista
  5. Mahtavaa, että sutkin Knausgård vei mukaansa :) Mulla on ollut ihan sama ajatus kuin Pekalla yllä, olen jo suunnitellut, että kunhan viimeinenkin osa joskus hamassa tulevaisuudessa ilmestyy suomeksi, otan ja uudelleenluen koko sarjan putkeen. Olen myös kärsimättömyyksissäni ajatellut, että tässä odotellessahan ehtisi vaikka opetella norjaa ja lukea nuo suomentamattomat alkukielellä :D Enkä mäkään oikein osaa sanoa, mikä tässä niin vetää, mutta minusta kyllä ajoittainen takkuaminen ja tyhjäkäyntikin jotenkin kuuluvat näihin. Huoh. Tulis jo se nelososa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, siitä sitten norjaa opiskelemaan! :) Mutta ymmärrän kyllä, koska voisin hyvin kuvitella itsekin palaavani kirjan pariin vielä. No onneksi minulla on vielä kaksi suomennettua lukematta!

      Yritin eilen muutamalle ystävälle selittää, että luin hyvän kirjan ja samalla kertoa, mikä tästä niin hyvän teki. Oli kyllä vaikeaa. Kirja on hyvä, vaikka sitä onkin vaikea pukea sanoiksi, että miksi :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.