torstai 27. helmikuuta 2014

Marja Björk: Poika


Marja Björk: Poika
 Sivut: 215, Like 2013
Kansi: Tommi Tukiainen
Kannen kuva: Ville Juurikkala

"Minä olin kokonaan väärä. Minua ei olisi pitänyt olla olemassakaan. Jokin juttu oli mennyt vitusti pieleen." (s. 55)

Marja Björkin Poika päätyi luettavakseni kiinnostavan aiheen ja blogikehujen vuoksi. Finlandia junior -ehdokkaana ollut kirja kertoo transsukupuolisuudesta. Se kertoo tytön kehoon syntyneen pojan Maken tarinan. Nuorille suunnattu helppolukuinen kirja perustuu kirjailijan oman pojan elämään ja kokemuksiin. Kirja on hyvin simppeli, mutta koskettava ja aito. Pidin kirjasta, mutta jäin myös kaipaamaan syvemmälle aiheeseen pureutumista ja jotain vielä vahvempaa. Nyt tarina jäi hieman etäiseksi. Nuortenkirjana kelpo kirja, mutta vanhempana lukijana kaipasin enemmän.

Makke on poika, joka on syntynyt tytön kehoon. Hän on transsukupuolinen, vaikka ei sitä vielä lapsena voi tietää ja eikä se helppoa ole aikuisenakaan sisäistää. Marion eli Makke ei vain halua olla poika, vaan on. Ympäristö ja läheiset eivät sitä ymmärrä. Äiti tarjoaa mekkoa eikä tahtoisi Maken leikkauttavan hiuksiaan lyhyeksi. Kutsutaan poikatytöksi ja sanotaan sen olevan vaihe, joka menee ohi. Makke itsekään ei tiedä, miten olla. Jos koulussa laitetaan tytöt ja pojat erikseen, minne hänen kuuluisi mennä? Hän on poika, ja silti ei. Hän haluaa mennä poikien kanssa, mutta ei aina voi. Miksei? Sitä on vaikea tajuta lukijankaan.

Lapsuus on kuitenkin vielä helppoa, kun menee helposti pojasta. Monet Maken tuttavat eivät tiedäkään totuutta. Mutta murrosiässä mikään ei ole helppoa, ei ylipäänsä, eikä ainakaan väärässä kehossa. Miten kasvaa mieheksi, kun keho kasvaa naiseksi rintoineen ja kuukautisineen? Entä seurustelu ja seksi? Miten harrastaa seksiä, kun haluaa harrastaa sitä kuten mies, mutta ei fyysisyyden vuoksi voi? Ja kuinka moni mies joutuu ostamaan rintaliivit? Makke joutuu. Oman kehon inho ja masennus painavat päälle. Ilmastointiteippi ja löysät vaatteet auttavat, mutta eivät pelasta.

Vaikka Makke monesti saa olla oma itsensä ja poika, häntä pidetään myös läheisten toimesta toisinaan luonnonoikkuna. Osa ei anna hänen olla mitä hän on, vaan yrittää väkisin vääntää johonkin tiettyyn muottiin. Lesboksi, jos ei muuta. Onneksi kuitenkin on aina joku, joka ymmärtää. Ja kun Makke kasvaa aikuisemmaksi, hän tietää, ettei ole ainoa, joka on syntynyt väärän kehoon. Ja sen, että asialle on nimi ja asian voi halutessaan korjata. 

Kirja herätti paljon ajatuksia, niin vanhoja kuin uusiakin. Minä inhoan keinotekoisia sukupuolirooleja, jotka eivät palvele ketään. Inhoan kun ihmisiä yritetään laittaa lokeroihin, joihin he eivät sovi. Inhoan kun jonkun tekemisiä perustellaan sukupuolen perusteella. Toki itsekin joskus puhun sukupuolisuudesta sävyyn, joka voisi loukata muita. Nojaan joskus stereotypioihin ja ajattelen, etteivät ne aivan tyhjästä synny. En kuitenkaan allekirjoita, että tytöt tai pojat olisivat tai heidän pitäisi olla tietynlaisia. Ja Poika toi hyvin esiin sen, miten paljon sukupuolisuuden pikkiin laitetaan asioita. Oksettavan paljon.

Samaistuin tiettyihin asioihin hyvin vahvasti, johtuen omista kokemuksistani. En ole koskaan kokenut syntyneeni väärään kehoon, ja olisi törkeää vähättelyä verrata omia kokemuksia siihen, mutta omat kokemukset helpottivat ymmärtämistä ja auttoivat samaistumaan. En ole itse koskaan kokenut sopivani siihen rooliin ja asemaan, mitä minulta on jossain määrin odotettu. Esimerkiksi en ole koskaan ollut tyttömäinen tyttö, vaikka ympärilläni on ollut paljon juuri hyvin tyttömäisiä tyttöjä. Olen joskus ajatellut haluavani olla poika, jotta minulle sallitaan samoja vapauksia. Murrosikä oli vaikeaa aikaa, koska naisellisuus ei sopinut tai sovi siihen, mitä minä olen. Olen inhonnut, että minun odotetaan tekevän asioita (esimerkiksi vaikka meikkaavan), vain siksi, että olen syntynyt fyysisesti naiseksi. Ymmärsin siis hyvin, miltä Makesta tuntui, kun hänelle tarjottiin mekkoa, vaikka hän ei olisi voinut kuvitella sellaista pukevansa päälleen tai kun hänen mumminsa harmitteli, ettei kukaan leiki hänen pienistä rahoistaan ostamilla nukenrattailla. Omasta olemisestaan joutui olemaan epävarma ja vieläpä kokemaan syyllisyyttä, kun ei vastannut odotuksia. Makke koki sen, minä koin sen ja se yhdisti vahvasti.

Kirjan aihe ja sanoma ovat tärkeitä. Valitettavasti kirjassa on heikkouksiakin. Itse mielsin kirjan liian lyhyeksi ja "heppoiseksi". Vaikka tietää, niin silti ei oikein tiedä miltä Makesta tuntuu. Tai miten vaikeaa elämä voi transsukupuolisena olla. Koin myös Makesta tehdyn jotenkin stereotyyppisen miesmäisen miehen, vaikka samaan aikaan kirja ottaa kantaa sukupuolijaotteluun. Koin sen hieman ristiriitaiseksi ja liian korostetuksi. Tavallaan kirja painottaa sitä, miten poika Makke on, eikä sitä, miten vaikeaa hänen on sitä olla. Tekstin puhetyylimäisyys vähän tökki ja kirjan kansi - kannen perusteella en olisi tähän tarttunut. Violetit laatat ja tuo otsikkosöherrys? Ei toimi. Ihminen kannessa tosin on vaikuttava.

Olen iloinen, että luin kirjan. Ei se kylmäksi jättänyt. Oikeasti voisin kirjoittaa ja sanoa tästä niin paljon, mutta samaan aikaan olen vieläkin vähän sanaton juuri siksi, että on vaikea valita mitä sanoa. Varsinkaan ilman, että vuodattaa koko oman elämänhistoriansa samalla. Kirja ei sinänsä kirjallisilta ansioiltaan ole kovin erikoinen, mutta sen sanoma on yksi tärkeimpiä. Uskallan suositella kirjaa nuorille tai muuten asiasta kiinnostuneille tai epäilijöille. Ja jos kirja ei ole mieleen, niin ainakin se on nopea luettava. Kokeile ja ylläty.
 

Muualla: Luettua, kujerruksia, Kirjainten virrassa, Järjellä ja tunteella, Nannan kirjakimara, Oota, mä luen tän eka loppuun, Booking it some more, Lukutoukan kulttuuriblogi, Vinttikamarissa




8 kommenttia:

  1. Joo, olen samaa mieltä siitä, että kirja oli vähän heppoinen, vaikka pidinkin siitä. Se olisi saanut mennä vähän syvemmälle. Joitain tärkeitä juttuja tunnuttiin hyppäävän yli pelkällä sivumaininnalla, mutta sitten oli pitkä kohtus, joka liittyi Makken katutaiteeseen, mikä ei *muistaakseni* ollut lopulta kirjan kannalta kaikista tärkein kohta.

    Minäkin koin kirjan aika omakohtaisesti, sillä tilannetta voi tulkita sopivaksi mihin tahansa tilanteeseen, jossa yheisöön ei ymmärrä yksilön kamppailua. Tietenkin on tärkeää tämän kirjan kohdalla puhua erityisesti transsukupuolisuudesta, mutta jokaisella lukijalla on mahdollisuus löytää jokin samaistumisen kohde, jolla saa kosketuspintaa tarinaan. :)

    Minä en koe syntyneeni väärään kehoon, mutta silti koen usein olevani ns. sukupuoleton. Pukeudun melko tyttömäisesti, koska satun tykkäämään tyttömäisen tyylin estetiikasta ja mielestäni mekko näyttää päälläni paremmalta kuin housut, mutta en ole koskaan identifioinut itseäni *tyttönä*. Olen vain ihminen, jolla sattuu olemaan naisen ulkoiset tuntomerkit, siinä se. Olen ollut onnekkaassa asemassa kun minua ei ole koskaan painostettu stereotypiseen naisen muottiin, ei kotona, koulussa tai kaveriporukassa. Joskus jopa saan kommentteja siitä, että miten ihmeessä jaksan meikata lähes joka päivä ja pukeutua mekkoon (vaikka omasta mielestäni en edes tälläydy pahemmin) Sukupuolinen roolittelu ärsyttää minua ja joskus törmää ihan ihmeellisiin asenteisiin, varsinkin mediassa.

    Okei, olipas avautuminen :D Palatekseni tähän kirjaan, toivon että tämä innostaa muita suomalaiskirjailijoita tarttumaan saman aiheeseen ja ehkä joku kirjoittaa vähän vanhemmille suunnatun kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minuakin vähän kaiversi se, että kirjassa nostettiin niin monia asioita pinnalle, vaikka itseä kiinnosti selkeästi eniten se transsukupuolisuus. Aiheesta ei myöskään ole ainakaan liikaa kirjallisuutta, joten ihan hyvin se olisi riittänyt vaikka pidempäänkin kirjaan sellaisenaan. Vähän jäi kaikki se ylimääräinen katutaide ja -tappelut häiritsemään. Ymmärrän toki, että tässä kuvattiin myös miten tavallinen nuori Makke on ja että hän tykkää tällaisista jutuista, mutta itse asia tuntui vähän hukkuvan sen jalkoihin...

      Kirja onkin hieno juuri siitä, että varmasti moni löytää siitä samaistumiskohtaa. Vaikka toki itsekin yritin pitää mielessäni sen, että omat ristiriidat sukupuolirooleja kohtaan ovat aika pientä verrattuna transsukupuolisuuteen, mutta kirjan aihetta on helpompi ymmärtää, jos osaa yhtään kuvitella, miltä Makesta voisi tuntua. Vaikka tietenkään samaan ei pääse.

      Minulla taas on juuri niin, etten oikein itse tykkää pukeutua mekkoihin ja hameisiin, vaikka niitä joskus toki käytänkin. Koska en koe olevani naisellinen tai tyttömäinen, niin en ole koskaan halunnut sitä sitten korostaakaan edes vaatteilla. Ehkä se juontaa juuriaan lapsuuteen, jolloin mekko päällä oltiin usein juhlissa ja piti olla "sievästi ja kiltisti", kun samaan aikaan pojat saivat suurin piirtein harrastaa kurapainia. Kuulostaa nyt hitusen naurettavalta ehkä, mutta etenkin teini-iässä melkein inhosin kaikkea "tyttöilyyn" liittyvää. Ja olen minäkin aina periaatteessa saanut olla mitä olen, mutta toki kun kasvaa monen naisen ympäröimänä, on monta pikkusiskoa jne. niin muiden naisellisuuden keskellä ehkä sitten odotetaan, että kaikki ovat sitä. Ettei heti välttämättä ymmärretä vaikka juuri sitä, ettei tykkää kaikista sellaisista jutuista, joista tyttöjen ajatellaan tyypillisesti tykkäävän.

      Ja tämä kirja kyllä aiheuttaa avautumista! Mutta minusta se on hyvä, että asiasta ja sitä liippaavista aiheista puhutaan. Koska vaikka me emme esimerkiksi ole transsukupuolisia, niin yhtä tärkeää on minusta saada olla muutenkin sitä mitä on, vaikka ei sopisikaan johonkin tiettyyn valmiiseen muottiin.

      Poista
  2. Ah, en tiennytkään, että kirja on helppolukuinen, kuvittelin ihan aiheen perusteella, että olisi raskassoutuinen. Hyvä tietää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lainkaan raskas. Itseasiassa jos kaipaa jotain oikeasti nopeasti ja helposti luettavaa, mutta ei tyhjänpäiväistä kirjaa, niin tämä käy sellaiseen hyvin :)

      Poista
  3. Minä voin yhtyä mielipiteisiisi kirjasta, samansuuntaisia ne olivat. Etenkin juuri se, että Poika olisi saanut olla syvällisempi ja pureutua eritoten transsukkupuolisuuteen.Teoksen yhtenä ansioista on se, että siinä voivat kaikki samaistua johonkin aiheeseen vaikka ei välttämättä sukupuolisuuden kokemiseen. Eli samalla oli myös hyvä, että hieman sivuttiinkin aihetta, kuka tahansa voi innostua siitä. Itselleni Poika oli se 'välipala', mutta kun sukupuolivähemmistöihin liittyvät aiheet ovat tulleet tutummiksi muiden lähteiden kautta, oli kaunokirjallinen teos hyvä lisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentit ja pahoittelut hyvin viivästyneestä vastauksesta.

      Minustakin kirja on mainio juuri siksi, että siitä voi löytää samaistumispintaa herkästikin. Ja toisaalta toivon, että jollekin kirja avaa silmiä, jos aihe on täysin vieras. Sillä tämä on ainakin helppo lukea. Olisi mielenkiintoista lukea aiheesta jokin hieman "raskaampi" romaani.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.