maanantai 3. helmikuuta 2014

Tove Jansson: Nukkekaappi


Tove Jansson: Nukkekaappi ja muita kertomuksia
Suomentanut: Eila Pennane
Sivut: 167, Wsoy 2008
Kannet: J. S. Karjalainen
Alkuteos: DOCKSKÅPET och andra berättelser, 1978

Tove Janssonin novellikokoelma Nukkekaappi on toinen Tove Jansson -juhlavuoden kunniaksi lukemani teos, joka oli minulle entuudestaan tuntematon. En ole kovin suuri novellien ystävä, mutta kun kyseessä on yhden lempikirjailijani teos, ei lukematta jättäminen ole edes vaihtoehto. Odotusteni mukaisesti pidin kirjasta, mutta myönnän, että osa johtui puhtaasti kiinnostuksestani kirjailijaa kohtaan sekä novellien selkeästä yhteydestä kirjailijan elämään. Luinkin novelleita pitkälti viime kuussa lukemani Tove Jansson: tee työtä ja rakasta -teos mielessäni ja tuntui huikealta, miten rivien välistä pursui Janssonin oma elämä. Keskityinkin hyvin pitkälti lukiessani ja nyt tässä tekstissä novellien taustoihin ja linkkeihin kirjailijan omaan elämään. Täytyy kuitenkin lisätä, että monilahjakas Jansson osaa kirjoittaakin, eikä novellit siis jääneet pelkäksi kirjailijan elämän tirkistelemiseksi.

Nukkekaappi sisältää 12 novellia, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia. On helppoja novelleja, on novelleja suoraan kirjailijan omasta elämästä, on vaikeammin tajuttavia novelleja ja mielikuvitusrikkaampia. Novellien tyyli, tempo ja laatukin vaihtelevat. Muutama heikompi novelli sai hyvää vastapainoa vavahvuttavan vahvoista novelleista rinnallaan. Yksi ongelmani novellien kanssa on se, että luen mielelläni nopeasti ja paljon, enkä tämänkään kokoelman äärellä osannut antaa tarpeeksi aikaa yhdelle novellille kun jo luin seuraavan. Se laski hieman lukukokemusta ja jätti osan novelleista aukeamatta. Toisaalta ajatus novellien uudelleen lukemisesta ei ole ollenkaan hullumpi.

Apina on lyhyt avausnovelli, joka on selkeä kuvaus Tove Janssonin isän sekä hänen lemmikkiapinansa suhteesta. Isä, jonka Tove koki itselleen vieraaksi ja etäiseksi, rakasti suuresti oikeasti lemmikkinä pitämäänsä apinaa, joka tuntui olevan varsinainen kiusankappale. Novelli tuntui viileältä ja vaikealta. Isän ja apinan välisen suhteen lisäksi novelli heijasteli vahvasti kirjailijan omaa suhdetta isäänsä. 

Nukkekaappi oli kokoelman toinen novelli, ja pidin siitä kovasti. Se kertoo miesparista, joista toinen alkaa rakentaa nukkekaappia ja lopulta siitä kehkeytyy valtava nukkekoti, johon kaavaillaan jopa oikeita sähkövaloja. Tovehan oikeastikin rakensi alusta loppuun jättimäisen, yli kaksimetrisen nukkekodin, joten novelli viittaa tietenkin pitkälti siihen. Nukkekaappi kuvaa myös ihmissuhteita ja mustasukkaisuutta. Jäinkin pohtimaan, että mahtoikohan nukkekodin rakentamisen aikoihin Toven elämässä oikeasti olla tällainen tapahtuma kuin mitä novellissa? Ehkä, ehkä ei. Aikaansa ajatellen rohkea novelli, jossa keskiössä homoparit.

Aikakäsite ei täysin auennut minulle, vaikka koen ymmärtäneeni sen idean. Novelli on yksi selkeästi mielikuvitusrikkaampia, mutta toisaalta minulle jäi vahvasti siitä tunne vanhemman ihmisen sairastumisesta. Jännää novellissa oli se, että kertoja vaihtui kesken novellin.

Lokomotiivi taisi olla minulle vahvin ja parhaimpia novelleja. Se on tekstitasoltaan kokeilevin, erilaisin, jopa hengästyttävä. Kirjan naishahmo toi minulle vahvasti mieleen Toven yhden tärkeimmistä ystävistä Tovesta lukemieni elämänkertojen perusteella. Novelli pintatasolla kertoo lokomotiivien eli veturien piirtäjästä, joka tapaa naisen, josta kiinnostuu kovasti. Nainen ei kuitenkaan välttämättä ole sitä, mitä piirtäjä odotti. Kuitenkin pinnan alla piilee minusta koko novellin hienous. Novelli kannattaakin lukea kahdesti, jotta siitä saa irti sen, mitä sillä on tarjota.

Kertomus Hilosta, Havaijilta kertoo turistista, joka päättää jäädä maahan, johon matkusti. Novelli on erikoinen ja taustalla varmaan Toven haaveet matkustelusta ja matkat. Novellilla on pintakertomuksen lisäksi oma sanomansa, mutta minulle tämä jäi etäiseksi. Samoin kävi Muisto uudesta maasta -novellin kanssa. Se kertoo kolmesta köyhästä siskosta ulkomailla ja petoksesta. Novelli ei kuitenkaan jättänyt kovin suurta jälkeä ja minusta se oli kokoelman kömpelöimpiä.

Sarjakuvanpiirtäjä oli jälleen kuin Toven elämästä. Se kertoo väsähtäneestä sarjakuvapiirtäjästä ja hänen seuraajastaan, jota väsyneen ja kadonneen piirtäjän salaisuus kiinnostaa. Tove itsehän sitoutui piirtämään Muumisarjakuvaa erääseen lehteen, mutta väsyi hommaan niin, että alkoi suorastaan inhota muumeja. Oikeastaan sarjakuvan voisi ajatella kuvastavan Toven väsymystä ja ristiriitaista suhtautumista koko muumibisnestä kohtaan.

White Lady oli myös novelli, joka jäi etäiseksi eikä täysin vakuuttanut. Kolme naista lähtee juhlimaan ja nuoruuttaan muistelemaan. Idea minusta oli monitulkintainen, mutta tekstitasolla en innostunut. Taidetta luonnossa otti kantaa taiteen olemukseen ja varmasti heijasteli kirjailijan omia aatteita ja mietteitä. Valitettavasti tämäkin novelli jäi parempien jalkoihin, vaikka ei huono ollutkaan.

Päärooli oli minulle yksi vavahduttavimpia, vaikuttavimpia ja suorastaan huonon olon tuova novelli. Se on riipivä kuvaus näyttelijästä, joka saa ensimmäisen pääroolin ja tätä roolia varten haluaa oppia tietyt eleet ja ilmeet - toista ihmistä ilkeällä tavalla hyväksikäyttäen.

Kukkalapsi ei tehnyt minuun suurta vaikutusta, vaikka ei sekään ollut huono. En vain jotenkin kokenut saavani novellista kiinni, enkä täysin ymmärtänyt sitä. En ymmärtänyt kukkaislapsea, joka ei koskaan tahtonut kasvaa aikuiseksi.

Suuri matka oli viimeinen ja minusta yksi kiinnostavampia novelleja. Novelli on selkeästi kuvaus Toven, Toven äidin ja Toven naisystävän Tuulikin kimurasta suhteesta. Toven äitihän ei koskaan oikein oppinut hyväksymään Tuulikkia ja Tove itsehän oli äidissään kiinni, olisi jopa halunnut pelastaa tämän omalta isältään eli äitinsä mieheltä, ja muuttaa äitinsä kanssa kokonaan toiseen maahan. Novellissa päähenkilö suunnitteleekin matkaa, jonka tekisi äitinsä kanssa. Toisaalta hän haluaa yhtä lailla matkustaa myös "tärkeän ystävänsä" kanssa. Molempia hän ei kuitenkaan voi ottaa matkaan yhtä aikaa. Tämän monimutkaisen kolmen naisen välinen suhde sai Toven oikeastikin voimaan pahoin ja niin on myös novellissa. Kuinka olla, kun elämäsi kaksi tärkeintä ihmistä ei tule toimeen?

Kokonaisuutena novellikokoelma on hyvä ja vaikuttava. Taustalla tietenkin painaa vahvasti suuri ihailuni ja kiinnostukseni kirjailijaa kohtaan. Jonkun muun kirjoittamana ja vähemmän Janssonista kiinnostuneena, en varmaan olisi saanut kokoelmasta yhtä paljon irti kuin nyt sain. Kirjailijasta jo valmiiksi pitäville uskallan suositella tätä ehdoitta ja muille suosittelen pienellä varauksella.

"Elämys ei koskaan voi olla samaa kuin kuvitelma elämyksestä. Niin hän uskoi."

12 kommenttia:

  1. Olet saanut novelleista paljon enemmän esille Toven elämänkerran kautta kuin minä, joka en sitä ole lukenut. Hieno plokkaus. Kannattaa siis lukea elämänkerta ensin ja sitten vasta näitä novelleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja elämänkerran perusteella Tove on ammentanut kaikkiin kirjoihinsa aiheita omasta elämästä, joten elämänkerran lukeminen kyllä kannattaa. Luulen, että nämä novellit olisivat jääneet minulla tosi pliisuiksi, ellei olisi ollut jo näin paljon taustatieoa :)

      Poista
  2. Minusta tuntuu, että olen lukenut tämän lukiolaisena, mutta silloin olin liian nuori tälle kirjalle enkä saanut irti kovinkaan paljoa. Nyt tänä vuonna aion lukea parikin Janssonin novellikokoelmaa (vaikka poden novelliallergiaa). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juuri itse pohdin näitä lukiessa, että onneksi en yläasteella lukenut näitä vaikka harkitsin. En varmasti olisi saanut näin paljon irti. Ja elämänkerran lukemisen jälkeen näistä sai tosi paljon irti. Olisi varmaan muuten jäänyt tosi vaisuiksi. Suosittelen kyllä tätä :)

      Ja minäkin poden novelliallergiaa normaalisti, mutta muutamien kirjailijoiden kohdalla nekin kiinnostavat.

      Poista
  3. Olen myös huomannut novelleja lukiessa, että niitä ei pitäisi ahmia. Välillä kun sortui lukemaan useamman kerrallaan, tuntui, että kaikki jäivät etäisemmiksi ja aukeamatta. Siksi luenkin novelleja nykyään "kevyempänä lukemisena" romaanien rinnalla tai silloin kun en jaksa keskittyä lukemiseen yhtäjaksoisesti kovin pitkään. Kannattaa kokeilla! Varsinkin jos harrastaa aamupalapöydässä lukemista, novellit ovat siihen tarkoitukseen käteviä. Malttaa repäistä itsensä irti kirjasta helpommin ;)

    Nämä novellit kyllä päätyvät ehdottomasti lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisen lukemani novellikokoelman luin juuri niin, että luin novellin per päivä. Se oli hyvä tahti ja siinä rinnalla meni muutakin. Nyt en malttanut! Tosin kirjoitin novellien välissä ylös vähän mietteitäni kustakin novellista, niin sai sitten näistä jotain kirjoitettuakin.

      Suosittelen näitä. Etenkin jos Tovesta muutenkin jo tykkää :)

      Poista
  4. Minäkin olen tämän vuosia sitten lukenut. Juurikaan en muuta muista, mutta nimikkonovelli Nukkekaappi jäi vahvasti mieleen. Nyt lukemastani Viesti-kokoelmasta löytyy kyseinen novelli ja myös Apina, Sarjakuvapiirtäjä, Suuri matka ja Taidetta luonnossa. Harmi, kun oma tietopohja Tovesta ei ole kovin vahva -pitäisi saada käsiin Tee työtä ja rakasta. Siksi esim. Apina avautui nyt minulle paremmin, kun luin arviosi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään, että Viesti -kokoelmassa on noin paljon samoja. Ehkä sitä ei kannatakaan siis ihan heti lukea.

      Suosittelen kyllä tutustumaan Janssonin elämänkertaan. Aukaisee aika hyvin hänen teoksiaan :)

      Poista
  5. Olen lukenut Seuraleikki- ja Kevyt kantamus -kokoelmat, joista ensimmäisessä pidin monesta tarinasta paljonkin, toinen taas jäi turhauttavasti ja harmittavasti pettymykseksi. Tiedä sitten olisiko elämäkerta auttanut siihenkin?!

    Täällä olisi haastetta tarjolla: :)
    http://satunluetut.blogspot.fi/2014/02/vastauksia-kirjahyllysta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ovat molemmat lukemistasi lukulistalla. :)
      Mutta kyllä tämän novellikokoelman kohdalla se Toven elämän tuntemus toi paljon lisää. Moni novelli jäi kuitenkin pintatasolla hitusen tylsäksi, mutta kun osasi haistella taustoja, niin niistä sai tosi paljon irti. Suosittelen siis elämänkertaan tutustumista :)

      Kiitos haasteesta!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.