sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - osa 2. Sairaus


Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 2. Sairaus
Suomentanut: Otto Lappalainen
Sivut: 300, Johnny Kniga 2014
Kansi: Pomper Hedengren
Kansikuva: Tuija Lindström
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar - 2. Sjukdomen

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 2. Sairaus  jatkaa siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Ensimmäisessä osassa otettiin haparoivia askelia kohti omaa itseään, oman seksuaalisuuden hyväksymistä ja toteuttamista. Löydettiin iloa, onnea ja rakkautta synkkien sävyjen keskeltä. Jo ensimmäinen osa nimittäin taluttaa näyttämölle AIDSin ja kuoleman. Ensimmäisiltä sivuilta lähtien sen tietää, ettei tällä tarinalla ole onnellista loppua. Ja toisessa osassa ollaankin jo lähempänä vääjäämätöntä.

Benjamin ja Rasmus ovat saaneet toisensa, mutta parisuhteella on monia varjoja. Benjaminin jehovan todistaja vanhemmat eivät hyväksy homoutta, eivätkä poikansa uutta elämää. Helppoa asia ei ole Rasmuksenkaan vanhemmille, sillä he ovat tottuneet ajattelemaan homofiileistä kuten koko yhteiskunta. Se on sairaus. Se on tuomittavaa. Painolastia parisuhteeseen lisää molempien ristiriitaiset tunteet ja teot: molemmat tuntuvat elävät jonkinlaista kaksoiselämää. Benjamin yrittää olla hyvä jehovan todistaja samaan aikaan kun hän elää muiden tuomitsemassa parisuhteessa, Rasmus yrittää olla hyvä parisuhteessa ja silti hän kaipaa vapauttaan. Musertavinta on kuitenkin sairaus. AIDS. HIV. Homojen sairaus. Homojen synnistä langetettu rankaisu. Sairaus ei jätä Rasmusta ja Benjamia rauhaan. Ensin se osuu heidän ystäviinsä ja sitten vielä lähemmäs.

Osa on jo saanut tartunnan,  toinen osa pelkää kuollakseen tartuntaa. Lehtilööpit huutavat sairautta. Osoittelevat homoja. Kuten kaikki. Osan mielestä sairaus on oikein, oikea kohtalo sellaiselle luonnottomuudelle kuin homous. Lääkärit uskovat sairauden tarttuvan pelkästään ilman välityksellä. Seuraavana päivänä he uskovat, ettei sairaus tartu normaalisssa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Totuus on vielä hukassa. Ja sairastuneiden hoitaminen lapsenkengissä. Toiset kieltäytyvät hoitamasta, toiset tekevät parhaansa. Samaan aikaan kun nuoret miehet ulostavat suolistonsa verille, laihtuvat luurangoiksi, ovat kipeitä, puolikuolleita, kunnes kuolleita.

Jonas Gardell käsittelee kirjasarjassaan tärkeää aihetta hyvin, ja tavalla, joka ravistelee. Kirjaa lukiessa tunteet kuohuvat ja keinuttavat puolelta toiselle. Ilosta suruun ja riemusta vihaan. On käsittämätöntä millä tavalla homouteen ja AIDSiin on suhtauduttu - ja valitettavasti suhtaudutaan toisinaan edelleen -, miten julmasti, kylmästi ja raa'asti. Epätietoisuus sekoitettuna uskomuksiin ja vihamielisiin ajatuksiin on ollut (ja on) turmiollinen yhdistelmä. Kirjaa lukiessa puistatti. Edelleen puistattaa. Ja silti kaikesta on vain hetki aikaa. Minun vanhempani ovat eläneet tätä aikaa. Mahdollisesti joko pelänneet omaa kohtaloaan sairastua, joutuneet piilottelemaan itseään tai vihanneet ja syytelleet homoja tuosta julmasta tappavasta sairaudesta. Ehkä olleet siinä jossain välissä. Olleet kuitenkin.

Gardell kirjoittaa hyvin. Sekoittaa koskettavia tarinoita ja ihmiskohtaloita kuvaamansa ajan yhteiskuntaan. Kirja on enemmän kuin kaunokirjallinen teos ja sitä lukiessa huomaa, miten läheltä Gardell on kaikkea joutunut seuraamaan. Että hän kirjoittaa omasta elämästään. Ja vihaisesti, syytellenkin, ja samaan aikaan kuitenkin yllättävän rauhallisesti. Kirjasta olisi saanut rajumman, raivoisamman ja vielä repivämmän. Mutta se ei sorru siihen. Kirja alleviivaa, mutta tällaisen vääryyden kohdalla ei mielestäni edes tarpeeksi. Kirja on herkkä ja kaunis, samaan aikaan karu ja julma.

Minä pidin ensimmäisestä osasta paljon, ja niin myös tästä. Pidän kirjassa niin monesta asiasta. Yksi tärkein on aitous. Kirja ei tee kenestäkään pyhimystä. Kirjassa homot eivät ole marttyyreja, tai vain uhreja. He ovat vain ihmisiä. Kaikki omanlaisiaan kuten muutkin. Minusta se on hienoa. Kirja on rehellinen ja myös rohkea. Olisi helppo maalata homoista jokin yhtenäinen ryhmä, joukko ihania sulosia poikia, joita odottaisi julma ja karu kohtalo. Mutta kirja jättää sen teennäisyyden muille. Homous on yhtä kuin seksuaalinen suuntautuminen, eikä se määritä sen enempää. Sen sijaan yhteiskunnan asenne määrittää ja pakottaa, luo elämälle tietyt raamit.

Kirjan ainoana heikkoutena saattaisin pitää pientä sekavuutta. Kirjassa hypitään ajassa ja paikassa, joten kirja vaatii lukijan täyden huomion. Toisaalta itse en kuitenkaan kokenut kirjaa sekavana, vaan se pysyi mielestäni hyvin koossa. Mutta sekavuuden ja useiden hahmojen vuoksi kirja tuntuu jäävän vähän etäiseksi. Se saisi tulla vielä enemmän iholle. Tosin en tiedä olisiko se jo liikaa, sillä jo nyt pieni tunteiden tuuletus oli lukemisen jälkeen paikallaan. Etäiseksi jääminen jäi kuitenkin kaikesta huolimatta hieman vaivaamaan.

Mutta lukekaa tämä kirjasarja. Ja jos pidit ensimmäisestä osasta, ei tätä toista voi olla lukematta.

♥½


13 kommenttia:

  1. Kuvauksesi perusteella tv-sarja näyttäisi noudattaneen aika uskollisesti romaanitekstiä. Myös siinä liikuttiin eri aikatasoilla. En tiedä, miten se kirjallisessa muodossa tulee ilmi/hahmottuu, mutta tv-sarjaa katsoessani ainakin peilasin tapahtumia sen kautta, että tiesin mitä tulee myöhemmin tapahtumaan.

    Ja sitten juuri tuo, mitä kirjoitat. Miten vähän tästä on aikaa. Miten valtavia ennakkoluulot ovat olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan vaikea ajatella, että tämä on oikeasti tapahtunut omien vanhempien elinaikana. Vain vähän ennen omaa syntymää!

      Minäkin haluaisin nähdä tästä tehdyn tv-sarjan, mutta vasta sitten kun kaikki osat on luettu.

      Poista
  2. Minä ajattelin aloitella kohta tämän trilogian viimeistä osaa. Kiitos kun palautit mieleeni tämän kakkososan fiiliksiä. ja kiva että pidit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä kirja. Jos minä osaisin lukea ruotsiksi, niin lukisin heti jatkon. Nyt täytyy malttaa syksyyn odottaa suomennosta.

      Poista
  3. Itse aloitin ko. trilogin lukemisen nimenomaan tästä kakkososasta, ja ehkä juuri siitä syystä se tuntui lopulta koko kirjasarjan parhaalta osalta. Välillä oli ihan pakko lukea lauseet ja kappaleet useampaan kertaan, niin kauniisti ne oli kirjoitettu. Kirjaston varausjonon säikäyttämänä ajaiduin lukemaan trilogian viime syksynä ruotsiksi, ja tuntui, että alkuperäiskielellä tekstistä sai vielä enemmän irti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa minäkin osaisin lukea ruotsiksi, niin ei tarvitisi odotella suomennosta. Mutta tämä toinen osa oli minusta hyvä. Toivottavasti viimeinenkin on.

      Poista
  4. Heippa! Blogissani on sinulle Muumi-haaste: http://kaupunginpuutarha.blogspot.fi/2014/03/muisteloita-muumilaaksosta.html. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Vastailen kun ehdin :)

      Poista
  5. Hieno kirjoitus sinulta, taas!:) Nyt on ollut muut kirjat mielessä niin tiiviisti, että en ole harkinnutkaan tätä lukevani, vaikka ilmiselvästi pitäisi. Joidenkin kirjojen suhteen liikun auttamattomasti jälkijunassa ja luenkin tämän sarjan varmaan joskus parin vuoden päästä, kun se tulee vastaan oikealla hetkellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi hyvä kirja ei vanhene, eli ei haittaa, vaikka tämän lukisi myöhemminkin. Mutta suosittelen lukemaan kuitenkin! :)

      Poista
  6. Minä annoin samat pisteet kuin sinä. :) Oi, mikä kirja. <3

    VastaaPoista
  7. Upea teksti, Katri! Tämä on kyllä huikea kirja, aito ja nimenomaan rehellinen kuten sanot. Gardell kirjoittaa upeasti ja sydämeenkäyvästi, huh.

    Tv-sarja olisi kyllä kiinnostava katsoa, mutta nenäliinoja saa kuulemma varata rutkasti. Itse aion tosin harkita sitä tosissani myös vasta kun kaikki osat on luettu.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.