lauantai 29. maaliskuuta 2014

Minä ja muumit


Iida, Minna ja fable haastoivat minut kertomaan suhteestani muumeihin ja ilolla otan haasteen vastaan, sillä olenhan kovan luokan muumi-fani. Haaste on alunperin lähtöisin Opuscolo -blogista.

En muista sellaista aikaa, jolloin en olisi rakastanut muumeja. Lapsuudessani juuri muumi-animaatiot olivat ne, joita katsottiin vuodesta toiseen yhä uudelleen ja uudelleen koskaan kyllästymättä. Aina ne onnistuivat herättämään ihastusta, naurua ja toisinaan haikeuttakin. Minulla ei ole muistikuvaa siitä, olenko ihan pienenä lapsena lukenut tai onko minulle luettu muumeja. Mutta koska jo oma äitini on tykännyt hurjan paljon muumeista, niin muumit ovat näkyneet ja kuuluneet monin tavoin koko elämäni ajan. Lapsuuden kodista muistan muumiastiat ja isäni muumiherätyskello, joka aamuisin soitti muumivideoiltakin tuttua laulua ja huhuili perään "on kaunis päivä tänään, herää jo!".

Kouluikäisenä muumifaniuteni koki kolauksen kun teimme retken Naantaliin ja Muumimaailmaan. Kauhukseni muumimaailma ei vastannut lainkaan minulle henkilökohtaisesti tuttua ja tärkeää muumilaaksoa, vaan jotain aivan muuta. Pehmeät värit, rauha ja luonnon siritys olivat poissa ja tilalla hirveä ihmisvilinä, muumipukuihin pukeutuneita työntekijöitä ja kylmiä jäljitelmiä Tove Janssonin luomasta ihanasta muumimaasta. En tykännyt - en vaikka kuinka yritin. Mutta lapsen mieli on omanlaisensa. Nyt vanhempana olen pohtinut jo parin kesän ajan, pitäisikö tehdä uusi vierailu hieman ehkä toisenlaisesta näkökulmasta kuin aikoinaan.

Teinivuosina ihastukseni muumeista alkoi vaihtua Tove Janssonin ihailuun. En ihaillut muumeja enää sellaisella lapsen naiiviudella ja yksinkertaisella tavalla, vaan aloin nähdä muumeissa ja niiden luojassa paljon enemmän. Täytyi kuitenkin elää yli teinivuosien ennen kun koin ajan sopivaksi tutustua Toveen ja alkuperäisiin muumeihin paremmin. Ennen blogini perustamista luinkin kaikki muumi-romaanit. Vertasin niitä tuolloin paljon animaatioihin, jotka olivat minulle lapsuuden oikeita muumeja ja jotka osasin lähes ulkoa, ja koin sekä pettymyksiä että riemua. Romaanithan ovat paljon enemmän kuin animaatiot, ja niiden maailmaan kiinni pääseminen otti aikaa. Mutta kun pääsin, niin rakastuin.


Romaaneista innostuneena luin Tove Janssonista kirjoitetun elämänkerran ja jos sitä ennen olin jo ihaillut Tovea suurin sydämin, niin viimeistään elämänkerran jälkeen rakkaus roihusi. Mikä taiteilija! Mikä nainen! Yhtäkkiä koin ymmärtäväni muumienkin mieletöntä maailmaa aivan uudella tavalla. Ja vaikka Tovelle muumit eivät ehkä olleet aivan yhtä tärkeitä kuin suurelle yleisölle, niin silti juuri niistä hän on tunnettu ja juuri ne ovat monen sydäntä lähellä. Minunkin. Annan arvoa kaikelle Toven luomalle ja nyt kun olen alkanut lukea hänen aikuisille suunnattuja novellikokoelmia, olen pitänyt niistäkin. Mutta ei ole muumien voittanutta.

Mikä muumeissa sitten ihastuttaa? Miten sekä lapsena että aikuisena voi olla saman maailman lumoissa? Luulen, että aivan alusta asti se on ollut muumimaailman lämpö, riemu ja turvallisuus. Samaan aikaan vapaus, vapaus olla ja toteuttaa itseään. Erilaisuuden hyväksyminen, suvaitsevaisuus ja suopeus. Muumeissa käsitellään isoja asioita, joista lapsena ymmärtää omaa itseään lähellä olevan ja aikuisena enemmän. Ja tietenkin muumit tarjoavat huvittavia hetkiä, seikkailua ja erilaisia suhteita. Perheitä, ystäviä ja yksinäisyyttä. Paljon paljon rakkautta.


Kuten kuvista näkyy, saavat muumit näkyä omassakin kodissani samoin kuin lapsena. Halusin kuvata tätä varten omia lemppareimpia juttuja, mutta kun täällä kotona katselee ympärilleen, näkyy muumeja monessa muussakin yhteydessä. Pidän siitä, miten saan kodissani arjen keskellä ihailla lempitaiteilijani käden jälkiä esimerkiksi kehystetyissä postikorteissa ja miten aamupalapöydässäkin voi vain mukia vilkaisemalla saada kiinni muumimaailman tunnelmasta. Se tunnelma kun on aivan omanlaisensa. Oi jos vain Muumilaaksossa saisin elää.
Kiitos mainiosta haasteesta kanssabloggaajille! Oli ihana uppoutua näin lauantain riemuksi itselle tärkeään aiheeseen ja kirjoittaa omia mietteitään siitä. Viime lauantain minä vietinkin Ateneumissa Tove Janssonin juhlanäyttelyssä ja en voi kuin huokailla edelleen, miten mahtava ja vaikuttava se olikaan! Suosittelen lämpimästi.

Ihanaa lauantaita ja viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihana kangaskassi ensimmäisessä kuvassa! Sattuisiko se olemaan Ateneumin myymälästä? Toivoisin ainakin, sillä minunkin tieni vie ensi kuussa Tove Janssonin näyttelyyn ja toivoisin nappaavani jotain muumiaiheista mukaani... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin mainio ja kyllä juuri Ateneumista tuon ihastuksen ostin. Hitusen pelottaa, kun tuo ei laadultaan ole perus kangaskasseja kummempi, että mahtaakohan kestää aikaa. Täytyy käyttää varoen!

      Poista
  2. Pidin tosi paljon tästä tekstistä! Ja kaikista parhaimpia suhteita ovat ne, jotka syvenevät, oli kyseessä sitten itse ihminen tai hänen tuotoksensa (tai kummatkin). Joten odotelleen vain, että mitä Tove meille tarjoaa kymmenen vuoden päästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Ja totta, että usein hyvä suhde syntyy hiljakseen vuosien saatossa. Mutta mieti miten mahtavaa jo se, että lapsesta asti on jo osannut antaa arvon Toven tuotannolle - vaikka animaatiot eivät nyt suoraan hänen tekemiään olekaan, mutta hänen ideoistaan ja tarinoistaan syntyneitä :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.