keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Veronica Roth: Outolintu


Veronica Roth: Outolintu
Suomentanut: Outi Järvinen
Sivut: 363, Otava 2014
Alkuteos: Divergent 2011

Veronica Rothin kohistu Outolintu on niitä kirjoja, joka ei aluksi kiinnostanut minua yhtään, mutta kaiken kohinan jälkeen päätyi hyvinkin äkäiseen lukulistalleni. Täytyyhän sitä nyt vähän salaa nuorten dystopiaan hurahtaneena pysyä kartalla siitä, mikä milloinkin on pinnalla. Eikä kirjan lukemista voinut lykätä myöhempään, sillä kirjan pohjalta tehty elokuva on aivan pian ensi-illassa ja trailerin aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta aion sen käydä katsomassa. Mutta asiaan - mikä nyt sitten on tämän kirjan juttu?

Outolinnusta löytyy kaikki nuorten dystopian tyypillisimmät tunnusmerkit. Tulevaisuuden järjestäytynyt yhteiskunta, jossa ihmisiä jaotellaan ja hallitaan omalla tavallaan. Löytyy kapinaa, väkivaltaa ja rakkaustarina. Kaikessa tuttuudessaan kirja tuntuu kuitenkin yllättävän tuoreelta ja raikkaalta. Siinä on jotain erilaista ja uutta, mutta silti löytyy myös juuri ne koukut, jotka tekevät nuorten dystopiasta niin kovin herkullista ja mieltä kutkuttavaa luettavaa.

Tris elää yhteiskunnassa, jossa jokainen 16 vuotias testataan ominaisuuksiltaan ja jaotellaan omaan ryhmäänsä, jossa hän tulee elämään elämänsä loppuun asti toteuttaen ryhmän ihanteita. Ryhmät ovat vaatimattomat, sopuisat, rehdit, uskaliaat ja terävät. Jokainen kuuluu syntymästään asti siihen ryhmään, johon omat vanhemmat kuuluvat, mutta 16 vuotiaana testi voi osoittaa sopivammaksi myös toisen ryhmän. Testi on kuitenkin vain suuntaa antava, ja jokainen on vapaa valitsemaan minkä tahansa ryhmän. Ryhmän uudet jäsenet kuitenkin vielä testataan, että he sopivat varmasti valitsemaansa ryhmään. Mikäli ei sovellu, voi joutua myös osattomaksi, joka on kurjin mahdollinen kohtalo. Siksi valintaa täytyy miettiä huolella.

Tris on elänyt vaatimattomien ryhmässä, mutta ei ole koskaan sisimmässään kokenut kuuluvansa lähes näkymättömien, epäitsekkäiden, ja muiden edun aina ensimmäiseksi laittavien ryhmäläistensä joukkoon. Kun Trisin testipäivä koittaa, se ei helpota valintaa, sillä testin tulos on täysin odottamaton. Tris on testin mukaan divergentti - hänellä on moneen osastoon sopivia ominaisuuksia ja tästä syystä hän ei voi saada tulosta. Tilanne on vaarallinen, sillä divergenttiä ei pidetä yhteiskunnassa arvossa. Tulos vaikeuttaa entisestään päätöksen tekoa, mutta päätös on tehtävä. Ja sen jälkeen täytyy vielä vakuuttaa soveltuvansa ryhmään.

Kirjan idea tuntui minusta(kin) alkuun hivenen erikoiselta ja no - lapselliselta. Mutta nopeasti sain kiinni ideasta ja tarinasta. Kuitenkin kun on kyse nuorten dystopiasta, niin tietynlaiset naiiviudet ja ylilyönnitkin ovat melko odotettavissa, mutta minusta tässä kirjassa oltiin vielä melko maltillisella linjalla ja pahimmat kömpelyydet oltiin vältetty. Kirjan väkivaltaisuudesta hieman yllätyin, ja muutaman jutun pois jättämisellä olisi saatu aikaan paljon, mutta muuten en takertunut hirveästi siihen, että tämä tosiaan on nuortenkirja. Kyllä vaan kelpasi vanhemmallekin lukijalle. Etenkin kun kirjan luki oikeassa mielentilassa, sopuisassa sellaisessa.

Tekstin laatu teki vaikutuksen. Usein nuortenkirjoja lukiessa, etenkin dystopian kohdalla, alkaa tympäistä, kun idea on hyvä, mutta tuntuu kuin sitä ei olisi osattu kirjoittaa itsestään ulos. Jälki on usein hätäistä ja kömpelöä. Outolinnussa teksti on melko simppeliä, nopeasti luettavaa, mutta silti hyvää. Tykkäsin.

Kirja onnistui kyllä koukuttamaan sen verran hyvin, että jatko-osat aion lukea ja todella toivon, että niissä taso pysyy samana eikä kirjasarja koe mitään järkyttävää romahdusta. Tässä ensimmäisessä osassa ehtii jo tapahtua sen verran paljon, että vähän jännittää, mitä tuleman pitää. Kuten jo alussa kerroinkin, niin elokuvankin haluan nähdä. Vähän on kuitenkin sellainen tunne, että elokuva ei ole kirjan veroinen. Toisin kuin vaikka Nälkäpeli, joka on minusta elokuvana kirjojen veroinen ellei jopa parempi.

Jos mielesi tekee lukea nuorille suunnattua dystopiaa, niin tämä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto kokeilla.

½

4 kommenttia:

  1. Jee! Mitä mieltä olit kirjan rakkaustarinasta? Minusta sitä oli liikaa, mutta ehkä vielä lämpenen lukemaan siitäkin... Ja parivalinta ei tosiaan yllättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamiin muihin dystopioihin verrattuna, tässä oli minusta aika pienessä osassa rakkaustarina. En siis itse kokenut sitä mitenkään liialliseksi. Yllätyksetön ja naivihan se vähän oli, mutta ei häiritsevällä tavalla. Ihan jännä nähdä, miten kaikki kehittyy! :)

      Poista
  2. Jatko-osat (ja varsinkin viimeinen osa) ovat tainneet herättää lukijoissa hieman ristiriitaisia reaktioita - osa on rakastanut niitäkin ja pitänyt niitä parempina kuin ensimmäistä osaa ja osa on ollut todella pettynyt viimeiseen osaan. Minulla on pieniä aavistuksia siitä, mitä viimeisessä osassa voisi tapahtua, koska luin jo toisen osan, mutta saa nähdä, olenko yhtään oikeassa. En pitänyt Insurgentista niin paljon kuin tästä ekasta osasta, mutta oli se sen verran koukuttava, että nyt odotan aika malttamattomana viimeistä osaa kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hui, nyt tekee entistä enemmän mieli lukea ne jatko-osat! Toivottavasti vaan ei käy kuten esim. Deliriumin kanssa, että kaksi ekaa osaa vielä meni, mutta viimeisen kohdalla teki ihan kipeää, kun se oli niin kehno.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.