keskiviikko 7. toukokuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari


J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Suomentanut: Jaana Kapari
Sivut: 768, Tammi 2001
Alkuteos: Harry Potter and and the Goblet of Fire 2000
Kansi: Mika Launis

(Huom! Arvioni käsittelee Harry Potter -kirjasarjan neljättä osaa, joten oletan aiempien osien olevan lukijalle tuttuja. En tee juonipaljastuksia neljännestä tai sitä seuraavista osista, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa, mutta haluat lukea sen tietämättä kirjoista etukäteen mitään, älä lue tätä postausta.)

Helmikuussa aloittamani Pottereiden uudelleenluku on edennyt jo siihen pisteeseen, että kirjasarjan neljäskin kirja on luettu. Vaikka en tiedä pitäisikö sanoa jo, kun puhutaan kirjasta, jonka aloitin maaliskuun puolessa välissä, jota pidin jäissä puolitoista kuukautta ja jonka sitten ahmaisin loppuun parissa päivässä. Tauko kirjan lukemisen välissä oli tahaton - minunhan piti lukea tätä muiden kirjojen rinnalla, mutta ilmeisesti olen liian tiukasti yhden kirjan ihminen. Joko luen muita Pottereiden kustannuksella tai sitten Potteria muiden kustannuksella. Nyt on kuitenkin neljäs kannesta kanteen eletty ja voi, kyllä Tylypahka minua taas mukanaan niin vei, että oikeaan maailmaan palaaminen on ollut vaikeaa.

Harry Potter ja liekehtivä pikari kertoo Harryn neljännestä vuodesta oppilaana Tylypahkan velhokoulussa. Kuten lukija jo tietää, Harryn kouluvuodet ovat kaikkea muuta kuin rauhallisia, eikä neljäs tee poikkeusta. Jo ennen koulun alkamista Harry pääsee kokemaan jotain uskomatonta, nimittäin huispauksen maailmanmestaruuskisat. Valitettavasti kisojen riemua laskee kuolonsyöjät, jotka myös päättävät näyttäytyä. Välikohtaus ei kuitenkaan jaksa painaa mieltä kauaa, sillä neljäs kouluvuosi ei ole millään mittapuulla tavallinen, vaan Tylypahkassa järjestetään useiden vuosien tauon jälkeen kolmivelhoturnajaiset. Kisat, joihin kolmesta koulusta osallistuu kolme täysi-ikäistä oppilasta. Kuten arvata saattaa, kaikki ei aivan mene suunnitelmien mukaan. Harry joutuu mukaan liemeen, jonka ei pitäisi häntä millään tavalla koskettaa. Näyttää siltä, että joku haluaa Harrylle pahaa. Mutta kuka ja miten? Kolmivelhoturnajaisista huolimatta oppivuosi sisältää kuitenkin ihan tavallistakin koulun arkea, pientä kansalaisaktivismia sekä ehkä ripauksen romantiikkaa.

Neljäs osa yllätti minut totaalisesti, vaikka olen tämänkin useamman kerran lukenut. Elokuvaversio on vaan niin vahvasti mielessäni, että olin tyystin unohtanut, miten erilainen kirja onkaan. Kirjassa on toki paljon sellaista, mitä elokuvassa ei, mutta sen lisäksi elokuvaan on osa juonesta täysin muutettu. Ja nyt jäin kirjan äärellä ihan miettimään, että kumpi toimii paremmin: kirjan vai elokuvan versio eri tapahtumista? Toki kirja on aina kirja, mutta muutama juonikuvio on ehkä toteutettu jopa hippasen paremmin elokuvassa. Uskottavammin ja yksinkertaisemmin. Toisaalta ennen kivitystä haluan kyllä vielä anoa armahdusta ja todeta, että kokonaisuutena kirja kuitenkin voittaa elokuvan. Mutta pisteet elokuvien tekijöille hienosti keksityistä omannäköisistä ratkaisuista.

Olin myös unohtanut, miten raaka, julma ja kiero kirja on. Kirjassa on todella raadollisia tapahtumia, ja osaa voisi kuvailla jopa sadistisiksi ja sairaiksi. En tiedä ylireagoinko näin aikuisena, kun mietin sitä näkökulmaa, että näitä kuitenkin pidetään lasten kirjoina. Olenhan nämä itsekin nuorena lukenut enkä koe kirjoista traumatisoituneeni, mutta eivät nämä loppupään kirjat todellakaan mitään pikkulasten luettavaa ole. Paikoiteleln kirja on todella synkkä ja pimeä. Kuin suoraan sielun syvimmistä syövereistä kaivettu. Tai sitten ylireagoin. Lapsen mieli kuitenkin suojelee sellaiselta, mitä ei voi ymmärtää.

Kolmannen yllätyksen toi se tosiasia, että odotin pitäväni kirjasta enemmän. Toki puhutaan Pottereista, jotka ovat suurin piirtein pyhiä arvostelulle ja joiden arvosteluasteikko ei ole yleisesti lainkaan pätevä, mutta silti. Kirja ei ole huono, vaan todella vetävä ja nämä runsaat 700 sivua hujahtivat lopulta hetkessä. Sata sivua meni samaa vauhtia kuin jostain muusta kirjasta menisi kaksikymmentä. Kirjan hahmot olivat yhtä tuttuja, ärsyttäviä ja ihania kuin aina ennenkin. Nautin olostani Tylypahkassa. Mutta ensimmäistä kertaa koin oloni myös hieman vieraaksi. En suostu sanomaan, että olisin liian vanha Tylypahkaan - en ole, jos ei Dumbledorekaan ole. Mutta nyt kirjassa oli vähän jotain epäuskottavaa (taikamaailmassa onneksi ei, vain kirjassa), yliampuvaa ja noh, jotain mistä en pitänyt. Ehkä se oli kolmivelhoturnajaiset, joille en oikein lämmennyt. Nuorena upposi, nyt takertui kiinni.

Yksi parhaita puolia kirjassa oli kolmen ystävyksen kehityksen huomaaminen. Kun on liian pitkään ollut elokuvien pyörityksessä, unohtaa aivan, että hahmoissa on paljon enemmän vivahteita kirjoissa. Esimerkiksi Hermione ei ole enää vain ystävysten aivot, joka tykkää viettää aikaansa koulukirjojen äärellä, vaan neljännessä kirjassa hänestä kuoriutuu esiin erilaisia puolia. Sama pätee Roniin ja Harryynkin, kuten kaikkii muihinkin hahmoihin. Kun kirjoja lukee näin vanhempana, on hahmoja tavallaan helpompi ymmärtää ja toisaalta kirjoista tuntuu saavan enemmän irti. Lapsena Dumbledore on verrattavissa jumalaan, nyt tajuaa, ettei hän ehkä olekaan. Muutkin hahmot tuntuvat erilaisilta, kun osaa vähän ehkä asettua heidän saappaisiinsa ja ajatella hahmojen kokemuksia. Huh, kirjasta tosiaan riittäisi kirjoitettavaa!

Uskomatonta on, että tämänkin kirjan julkaisusta on suurin piirtein 14 vuotta, ja edelleen kirja on iso juttu niin vanhempien kuin nuorempienkin lukijoiden keskuudessa. Kirjojen taikamaailma on uskomaton ja kirjojen järkälemäinen koko on ennen kaikkea etu, ei haitta. Suosittelenkin kirjasarjaa jälleen kaikille, mutta muistutan, että kirjasarja ei sovi aivan kaikista pienemmille lukijoille.


 

12 kommenttia:

  1. Minähän suhtaudun hyvin myötämielisesti Potter-elokuviin, erityisesti loppupuolella sarjaa saivat asiat kerrottua paremmin, mutta on totta että menettävät erityisesti päähenkilöistä syvyyttä kun ovat joutuneet jättämään pois niitä kaikkia pieniä sattumuksia jotka eivät keskeisen juonen kannalta niin tärkeitä ole (sivuhenkilöt ovat voimakkaammin karrikoituja ja taitavilla näyttelijöillä toimivat leffoissakin paremmin).

    Siitä on jo jonkin aikaa kun tämän olen viimeksi lukenut mutta muistelen että tässä synkkyys iski aika lujaa, seuraavissa osissa alettiin jo rypeä enemmän angstissa joten impaktikin väheni, tässä se tuli yllättävämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aina pitänyt elokuvista, ja vaikka monet ovat eri mieltä, niin minusta ne toimivat eivätkä ole lainkaan niin sekavia kuin ensi alkuun usein tuntuu. Tai tuntuu, kun on lukenut kirjan ja sitten näkee elokuvan, joka ei kuljekaan täysin samoja ratoja. Toki leffoissakin on kohtia, jotka ovat niin yliampuvan typeriä, että minusta menty liiankin pitkälle. Mutta kyllä minä elokuvista olen pitänyt ja ne useasti katsonut. Vaikka eivät kirjoja päihitäkään.

      Kirjojen runsaudessa kun on juuri se ilo, että Tylypahkan arki ja pienet kommellukset tuovat tarinaan kuitenkin niin paljon. Ja monet hahmot syventyvät, mikä on todelliselle Potter -fanille herkkua!

      Totta, että tässä kirjassa synkkyys yllättää. Jatkoissa ei enää niinkään. Tämä kirja tuntuu vaan niin ristiriitaiselta, kun samaan aikaan se on kuitenkin lastenkirja ja sitten toisaalta ei lainkaan.

      Poista
  2. Mahtavaa, lisää Pottereita!

    Kirjoitat kyllä kivasti, näissä palaa aina omiin lukuhetkiin. Minä pidän tästä osasta, ehkä siinä on se että Harry ja kumppanit alkavat kasvaa ja mukana alkaa olla sitä synkkyyttä. Tunnelma alkaa siis hieman muuttua.

    Ihan järjetöntä, olen ollut 13-vuotias kirjan ilmestyessä! Mihin tämä aika oikein menee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih jee, kiva, että tykkäät :)

      Minäkin kyllä pidän kirjassa juuri siitä kasvamisesta ja synkkyydestäkin, mutta huomasin suhtautuvani siihen eri tavalla kuin ennen. Liekö ikä syynä?

      Ja juu, pienoista ikäkriisiä pukkaa kun katselee, koskas nämä onkaan julkaistu... huh ja huh!

      Poista
  3. Harry Potter -elokuvista Liekehtivä pikari on jäänyt kaikista parhaiten mieleeni. Varmaan siksi, koska sitä on näytetty telkkarista niin usein (tai olen sattunut samalle kanavalle useimmiten juuri sen Potter-leffan kohdalla) ja sen erilaisuuden vuoksi, koska ne kolmivelhoturnajaiset. Lempparini se ei tosin ole. Kirjasta en taas muista mitään, yllättäen :D Ehkäpä kirjojen uudelleenluku sitten maistuukin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekehtivä pikari on kyllä varmasti näytetty telkkarissa suhteellisen usein, Viisasten kiven lisäksi tietenkin. Uudemmathan eivät ole tainneet tulla kuin ehkä kerran?

      Sinulla onkin edessä aikas kivat lukutuokiot, kun saat lukea nämä vähän kuin puoliksi puhtaalta pöydältä ;)

      Poista
  4. Näitä Potter-juttuja on kyllä mukava lukea. Minulle Pikari on ehkä suosikkini kaikista, tai ehkä se on Azkaban (tai Azerbaidzan, kuten nuorempana aina muistelin... =D ). Jompsin kumpsin. Kaikki leffat olen nähnyt... ei kun hetkinen, en muuten ole, ne Varjelukset on muuten näkemättä. Jotenkin en ole leffoihin päässyt ikinä oikein "sisään" kunnolla, ihan jees viihdettä, mutta that´s pretty much it. Joskus minä aion lukea nämä uudestaan, en tosin vielä pitkään aikaan, ehkä neljänkympin kriiseissä sitten... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Azerbaidzan :D No onhan tuo melko lähellä totuutta!

      Ihanaa, miten jokaisella on se oma suosikkinsa Pottereista! Omani on vielä edessä minulla. Elokuvat jakavat mielipiteitä, mikä on aika ymmärrettävää. Itse olen aina leffoista pitänyt. Ja suosittelen katsomaat viimeisetkin osat, ovat ihan katsottavia ;)

      Neljänkympin kriiseissä sinulla on sitten taatusti hyvää luettavaa!

      Poista
  5. Eilen olin opiskelukavereiden kanssa istumassa iltaa ja joku otti puheeksi Potterit. Yhtäkkiä meillä olikin koossa noin kahdeksan hengen Potter-fanikerho. En edes tiennyt, että he kaikki pitivät Pottereista! Niin se fanius vain löytyy niistäkin, joista ei uskoisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo on kyllä totta, että kun Pottereista alkaa jossain puhua, niin harvoin sen ympärillä olevia kylmäksi jättää. Jos nyt puhutaan oman sukupolven ihmisistä ja hitusen vanhemmista tai nuoremmista. Eivät kaikki tietenkään tykkää tai ole edes lukenut, mutta hassun usein törmää muihinkin faneihin. MUTTA onhan Potterit oikeasti niin iso ilmiö, ja suosittu, että ehkä olisi oudompaa jos joku ei olisi mitään niistä kuullut?

      Poista
  6. Mä niin tykkään näistä sun Potter postauksista. Tulee aivan pakottava tarve alkaa itsekkin lukemaan Pottereita läpi uudestaan, mutta aloittaisin suoraan kolmososasta. Osaan Viisasten kiven ja Salaisuuksien kammion ulkoa etuperin ja takaperin. Jotenkin jäin nyt miettimään miten itse suhtautuisin näihin "uudempiin" Pottereihin näin aikuisiällä, tunnelma kyllä tosiaan synkistyy kun Harry ja ystävät kasvavat. Nuorempana siihen ei niin kiinnittänyt huomiota samalla tavalla. :) Olen aikalailla kanssasi samoilla linjoilla tuon elokuva homman suhteen. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät! Ja mikäpä estäisi lukemasta näitä uudelleen ja tunnustelemasta, että mites nyt maittaa uudemmat Potterit?

      Hih ;)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.