lauantai 10. toukokuuta 2014

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä


Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä, Romaani rakkaudesta
Suomentanut: Sanna Manninen
Sivut: 214, Siltala 2014
Kannet: Elina Warsta
Alkuteos: Egenmäktigt förfarande - en roman om kärlek 2013
 Kirja on voittanut August -palkinnon vuonna 2013


Omavaltaista menettelyä on pieni, viisas ja vähän vinksahtanut kirja. Juuri sellainen, joka sopivissa määrin ärsyttää ja kutkuttaa, antaa ajattelemisen aihetta ja toisaalta vain vie mukanaan. Luonnehdinta "romaani rakkaudesta" voi johtaa hieman harhaan, sillä siirrappista romantiikkaa saa etsiä muualta, sen sijaan romaani pakkomielteestä, yksipuolisesta suhteesta ja julmuudesta olisi lähempänä totuutta. Itse kiinnostuinkin kirjasta, kun takakannessa mainittiin sanat pakkomielle, valta ja julmuus. Vinksahtanut kirja vinksahtaneelle lukijalle upposi hyvin.

Ester Nilssonin elämä muodustuu sanoista, filosofisesta pohdinnasta sekä hyvästä parisuhteesta. Hänen elämässään kaikki on hyvin. Kunnes häntä pyydetään pitämään esitelmä taiteilija Hugo Raskista. Ester aloittaa esitelmän teon, uppoutuu aiheeseensa ja huomaa pian olevansa täysin miehen pauloissa. Miehen, joka on hänelle tuttu vain paperilla. "Hän huomasi, että ihminen voi ikävöidä ihmistä jota ei ole koskaan tavannut muualla kuin mielikuvituksessaan." 

Esitelmän teosta virinnyt kiinnostus ja kaipaus miestä kohtaan täyttyy, kun hän tapaa Hugo Raskin pitämänsä esitelmän jälkeen. Elämä kääntyy nurin kun pakkomielle mieheen kasvaa - etenkin kun Ester saa vastakaikua suurille tunteilleen. Oma parisuhde ei enää kiinnosta, vaan Hugo Rask täyttää Esterin ajatukset ja elämän täysin. Hän on miehen kokonaan, mutta huomaa pian paneutuvunsa suhteeseen paljon vakavammin kuin mies.

Voi miten tekikään välillä mieli ravistella Esteriä ja kehottaa ottaman järki käteen. Älä hyvä nainen ole kuin kuolaava koiranpentu, jota voi huijata yhä uudelleen tekemään temppuja palkkion toivossa, vaikka palkkio ei olisikaan mieleinen tai sitä ei olisi lainkaan. Samaan aikaan kuitenkin teki mieli ylistää kirjaa, joka niin tarkkanäköisesti ja julman rehellisesti kuvasi sitä rakkaudesta, intohimosta ja pakkomielteestä viriävää tyhmyyttä, joka tekee sokeaksi. Rakkaus on sokea ja toivo tappavaa. Oi miten järisyttävän ärsyttävän ihana kirja!

Kirja on hyvin kirjoitettu ja kieli on kaunista. "Sitten yhdessä yössä tuli muutos, puut suhisivat uudella tavalla, ilmassa oli unohtunutta kirpeyttä. Syksy oli lähettänyt ensimmäisen tunnustelijan." Vaikka kirja vilisee jonkin verran filosofisia mietteitä, ja taittaa lievästi esseistiseksi, niin sen lukeminen sujuu kuitenkin sutjakkaasti. Kaikista viisaista sanoistaan ja vakavasta aiheestaan huolimatta kirjaa ei ole raskas lukea. Sen sijaan kirjasta tekisi kyllä mieli alleviivata useampi hienoja lausahduksia. Voi miten hurjan hyviä juttuja siinä onkaan!

Sanoisin, että kirja on hyvä sellaisenaan, mutta ei kuitenkaan yllä omaksi lempikirjakseni tai ole minulle täydellinen. Oli kiva lukea näin nopealukuinen kirja, joka on juuri niitä suuria pieniä teoksia, mutta jotain jäin kaipaamaan. Nopea tahti kirjassa aiheutti esimerkiksi aikahyppelyä, jonka vuoksi ei aina tiennyt, kuinka kauan mistäkin tapahtuneesta on aikaa. Kirjassa ei myöskään avata Esterin ja Hugon välistä suhdetta kokonaan, ja juuri suhteeseen ja Hugoon olisi ollut kiva saada lisää vivahteita. Toisaalta kirja toimii juuri näin loistavasti, mutta olen melko varma, että tämä jää hyväksi lukukokemukseksi, ja tarina häviää nopeasti mielestäni. Sääli.

Suosittelen kirjaa, jos haluat lukea viisaan ja kauniisti kirjoitetun teoksen, jos haluat lukea jotain vinksahtanutta tai jos haluat lukea suhteesta, jota kuvataan parhaiten sanoilla pakkomielteinen ja julma. Kirja jää kutkuttamaan mukavasti mieltä ja on sellainen, josta tekisi mieli keskustella enemmänkin.

 

8 kommenttia:

  1. Ihan samaa mieltä kanssasi - huomaan, että usein olen (toki on poikkeuksiakin): loistava kirja, hyvin kirjoitettu ja oivaltava, mutta ei kuitenkaan varsinainen lempikirja. Odotan kyllä innolla seuraavaa Anderssonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei jokaisesta hyvästä kirjasta tule omaa, mutta tietenkään se ei kirjan arvoa sinänsä vähennä. Tätä kyllä suosittelen muillekin ja olen todella iloinen, että vähän vahingossa tämän luin. Ja minäkin lukisin mielelläni kirjailijalta lisää!

      Poista
  2. Tämä on yksi kirjakevääni huippuja. Jokin vain kolahti juuri sopivasti. En pidä kummastakaan kirjan päähenkilöstä, mutta tarina ja tyyli, jolla Andersson sen kertoo, on just eikä melkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on todella hyvä kirja, vaikka omani siitä ei tullutkaan. Minäkään en pitänyt kirjan päähenkilöistä, mutta se toi juuri sopivan jännitteen kirjaan. Andersson on huippu, toivottavasti häneltä suomennettaisiin muitakin teoksia :)

      Poista
  3. Kiinnostuin tästä jo aiemmin, ja arviosi sen kuin vaan innostaa lukemaan. Mielenkiintoisia tyyppejä tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tuskin petyt ja no, jos petyt, niin kirja on ainakin hyvin lyhyt ;)

      Poista
  4. Minusta tämä oli aivan huikea - ehdottomasti nykykirjallisuuden helmiä! Ehkä minäkin olen vähän "vinksahtanut", lumoutunut tästä joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja olikin hyvä. Minulle tästä jäi jotain puuttumaan, jotta se olisi ollut täydellinen, mutta ehdottomasti hyvä joka tapauksessa :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.