perjantai 9. toukokuuta 2014

Stephen King: Carrie



Stephen King: Carrie
Suomentanut: Tuula Saarikoski
Sivut: 205, Tammi 1987
Alkuteos: Carrie 1974

Stephen Kingin esikoinen Carrie ei ole huono kirja, mutta se ei ole minun kirjani. Carrie on kauhea, mutta ei odottamaani kauhua. Kirja nimittäin valikoitui lukupiirissämme luettavaksi juuri siitä syystä, että tarkoituksemme oli lukea kauhukirja. En kuitenkaan pettynyt itse kirjaan omien hieman turhien odotuksien vuoksi, vaan muista syistä. Kirja jäi etäiseksi, eikä oikein tuntunut pientä ahdistusta lukuun ottamatta herättävän tunteita puoleen tai toiseen. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että tämä jo jonkin sortin kulttimaineenkin ansainnut teos on luettu. Elokuvaversion olen nähnyt nuorempana.

Carrie kertoo hieman oudosta tytöstä, joka on joutunut elämään epävakaan ja hallitsevan äitinsä armoilla sekä päätynyt koulukiusatuksi. Kirja alkaa siitä kun Carrie seisoo koulunsa pukuhuoneessa ja vuotaa verta. Hänen ensimmäisetä kuukautinsensa ovat alkaneet ja kun hän itse luulee tekevänsä kuolemaa, muut tekevät hänestä pilkkaa hyvin julmallla tavalla. Tarinan ydin on kuitenkin paljon myöhemmissä tapahtumissa, joita kirja yrittääkin selittää ja selvittää. Carrielle nimittäin tapahtuu jotain vielä pahempaa ja sen seuraukset ovat paljon tuhoisammat kuin kukaan voi ymmärtää. Sekä selittämättömät. Kirjassa kun on oma yliluonnollinen mausteensa.

Kirja otti minusta hienosti kantaa koulukiusaamiseen sekä toi esiin ihmisen julmaa luontoa. Miten joukolla voidaan sortaa yhtä ihmistä, joka ei kuitenkaan ole tehnyt mitään moista ansaitakseen. Kiusaamiseen puuttuminenkaan ei tapahdu aivan odotetusti. Aikuisten ihmisten suhtautuminen kiusattuun sekä kiusaajiin ei suinkaan ole sellainen kuin voisi ajatella tai toivoa. Kirja tuntui siltä osin puistattavalta. Oman ahdistuksensa toi myös Carrien äiti, joka kaikessa käytöksessään oli hirveä. 

Uskon, että kirjan tarina jää pidemmäksi aikaa mieleeni ja kirja on varmasti omalla tavallaan ajankohtainen aina. Kokonaisuutena kuitenkin petyin. Suurin syy on se, että kirja jäi etäiseksi eikä oikein herättänyt mitään tunteita. Kiinnostukseni ei tahtonut pysyä yllä ja kirja tuntui paljon pidemmältä kuin mitä se oli. Paikoitellen koin kirjan sekavaksi, mikä söi kiinnostavuuttani. Uskottavuutta taas nakersi kirjan yliluonnollisuus, joka ei omalla kohdallani toiminut.

Voisikin sanoa, että kirja on hieno omalla tavallaan ja arvostan sitä. Ajan kanssa varmaan huomaan kirjan vaikuttavuuden kunnolla ja ehkä myöhemmin kirja nouseekin suurempaan suosiooni. Lukunautinto se ei kuitenkaan ollut. Eikä edes sillä tavalla inhottava lukea, että se olisi omalla kauheudellaan, ahdistavuudellaan tai ällöttävyydellään tehnyt vaikutuksen. Joskus kirjan lukeminen voi olla kauheaa, mutta juuri siinä piilee sen hienous. Carrien kanssa ei käynyt niin.

Kirja kuitenkin herätti ja herättää paljon ajatuksia. Ja on siinä omat juttunsa, miksi kuitenkin myös jonkin verran pidin siitä. Mutta tällä kertaa täytyy todeta, että kohtasin ihan hienon kirjan, josta ei vain tullut minun kirjani. En silti sano, etteikö tätä kannattaisi lukea. Minä puolestani ottaisin mielelläni vastaan hyviä kauhukirjasuosituksia!

11 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän joskus teini-ikäisenä eikä kirja kyllä minuakaan onnistunut pelottamaan. Mitään muuta (itse tarinaa lukuunottamatta) lukukokemuksesta en muista, taisi jäädä ihan ok:n tasolle.

    En tiedä, olenko hyvä antamaan kauhukirjasuosituksia, koska etsin yhä sitä oikeasti pelottavaa kauhukirjaa! En muista, oletko lukenut John Ajvide Lindqvistin kirjoja? Kultatukka, tähtönen oli minusta melko karmaiseva, ei kuitenkaan pelottava. Muut hänen kirjansa ovat minulta yhä lukematta, voisikin piakkoin lukea lisää. Kingin Hohto on ahdistava, mutta imho Kubrickin leffaversio on paljon pelottavampi.

    Jäänpä seuraamaan jos minäkin saisin täältä lisää kauhukirjasuosituksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan tarina varmasti jääkin mieleen, ja hyvähän se onkin.

      En ole lukenut Lindqvistiä, mutta kuullut kirjailijan kirjoista hyvin ristiriitaisia mielipiteitä. Kultatukka, tähtönen kiinnostaa kyllä, mutta nyt kaipaisinkin ehkä enemmän juuri sellaista Vieras kartanossa -tyyppistä psykologista kauhua, kuin karmaisevaa kirjaa. Karmivia kirjoja luen muutenkin paljon. Mutta voisihan tuota kokeilla! Hohdon minäkin olen nähnyt elokuvana.

      Poista
  2. Annillekin kävin jo tästä kommentoimassa. Olen siis lukenut Carrien kauan sitten teininä, enkä sinällään muista itse lukukokemuksesta paljon, sen verran, että luin kirjan hyvällä mielellä, mutta ei se vaikuttanut minuun kovin suuresti. Minähän tosiaan luin Kingejä nuorella iällä jonkin verran, mutta en silloin vielä kokenut herraa lempparikseni, ei lähimainkaan, ja menikin vuosia ennen kuin luin lisää Kingiä (aikuistumista hieman tapahtui, ehkä) ja sitten se oli menoa se. =D Jos lukisin Carrien nyt uudestaan, voi olla, etten nostaisi sitä oman suosikkilistani kärkipäähän. Tarina on toki tuttu ja vahvasti mielessä. Kirja onkin enemmän psykologinen ja tosiaan koulukiusaamisjuttuun kantaa ottava teos kuin kauhukirja. Olisitte lukeneet Uinu, uinu lemmikkini! =D

    Hmm, miksi kirjan pitää olla uskottava? Eikö fiktiivinen kirjallisuus ole juuri siksi olemassa, ettei kaiken tarvitse olla niin uskottavaa? Anteeksi kun takerrun tuohon, mutta minulla alkaa aina punainen väri välkkyä päässä kun näen tuota että vedotaan uskottavuuteen. =D Hullu Irene! Tämä on toki vain oma mielipiteeni, ja kirjoittajanäkökulmaa omaavana tuo uskottavuuskortti jotenkin risoo. Minun mielestäni kirja saa olla kuinka "paksua" meininkiä tahansa kuin ikinä keksii, kunhan kirjoitus ja tarina toimii muuten. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olisi pitänyt kokeilla Kingiltä jotain muuta, mutta tämä kiinnosti maineensa puolesta eniten. Olen aiemminkin yrittänyt lukea Kingiä, mutta silloin kirja jäi kesken. Kirjailijan tyyli ei tunnu ihan omaltani. Koska Carriessakin tarina on ihan hyvä, mutta jotenkin se tekstitasolla jäi etäiseksi eikä oikein onnistunut koskettamaan.

      Minä tarkoitan kirjan uskottavuudella sitä, että vaikka olisi miten paksua puppua tahansa, niin kun se on kirjoitettu hyvin, kirjaan ja tarinaan pystyy uppoutumaan täysin. Esimerkiksi Pottereita lukiessa en kyseenalaista sitä, voisiko Tylypahka olla olemassa vai ei. Pääsen maailman sisään ja se tuntuu siltä, kuin voisi olla totta. Tässä kirjassa yliluonnollisuus ei tuntunut uppoavan muuhun tarinaan, vaan jäi sellaiseksi muuriksi lukijan ja kirjan väliin. Muulla tavalla toteutettuna se olisi voinut toimia ja tuntua uskottavammalta. Etenkin juuri kauhun kohdalla kirjan täytyy olla uskottava - eli mitä tahansa siihen onkaan keksitty laittaa, sen täytyy tuntua siltä, että niin voisi oikeasti tapahtu olisi se sitten katseella tappaminen tms. - koska muutenhan se ei pelota. Lyhyesti voisi sanoa, että tässä tapauskessa kirjoitus ja tarina eivät toimineet, koska kirjan yliluonnollisuus tuntui jopa hitusen typerältä.

      Mutta makuja ja mielipiteitä on monia. Hyvä niin.

      Poista
  3. Ymmärrän kyllä pointtisi, miksei tämä koskettanut sinua! Ja voi olla, että aiemmin näkemäsi elokuva vaikutti asiaan...
    No, nyt se on ainakin luettu! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että elokuvalla oli tekemistä asian kanssa tai sitten ei. Minusta kirja ei oikein toiminut tekstitasolla. Mutta luettu on! Kohti seuraavia pettymyksiä? :DD

      Poista
  4. Carrie ei ole suosikkini Kingin kirjoista, vaikka tykkään kyllä siitäkin. Tuo alun suihkukohtaus on sinänsä tärkeä tarinan lopun kannalta, Carrien naiseksi kasvaminen eli kuukautiset laukaisevat hänen kykynsä täyteen voimaan eli sitä ennen hän on kuitenkin melko "turvallinen", vaikkakin omalaatuinen ja erikoisella kyvyllä varustettu tyttö. Veri siis tavallaan sitoo alun ja lopun tapahtumat yhteen.

    Minä jäin Irenen tavoin hieman ihmettelemään tuota uskottavuus-yliluonnollisuus -mainintaasi. Ehkä King ei ole sinun juttusi, sillä useissa hänen kirjoissaan on yliluonnollisuus läsnä, kauhu ei siis monesti ole realististista niin kuin ei useinkaan kauhukirjoissa. Olen onneton genremääritelmissä, mutta ehkä jännityskirjat (dekkarit?) olisivat kauhun sijasta sinulle sopivampia? Jos kuitenkin haluat vielä kokeilla vähemmän yliluonnollista Kingiä suosittelen Piinaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verellä on tosiaan tärkeä rooli kirjassa. Muistan kun aikoinaan katsoin elokuvan ja siitäkin mieleeni on jäänyt parhaiten se "veren maku suussa".

      Olen aiemminkin yrittänyt lukea Kingiä, mutta kesken on jäänyt, joten uskallan väittää, ettei hän ole kirjailijani. Toisiin hänen tyylinsä puree, minuun ei. Yliluonnollisuutta en sinänsä vieroksu, mutta tässä se vain ei toiminut omalla kohdallani. Sellaista sattuu.

      Dekkareista en hirveästi piittaa. Tykkäsin aikoinaan paljon Sarah Watersin Vieras kartanossa -kirjasta, että sen tyyppistä etsiskelen. Katsotaan tuleeko vastaan. Piinaa saatan harkita, mutta Kingiin en aio kyllä ihan heti palata :) Kiitos kuitenkin vinkistä!

      Poista
  5. Tykkään kyllä itsekin eniten psykologisesta kauhusta, vaikka King onkin yksi lempikirjailijoistani. Selailin vähän Goodreads-sivuani, ja löysin muutaman joita uskaltaisin suositella kirjoituksesi perusteella.

    Shirley Jacksonin The Haunting of Hill House. Kuten Vieras kartanossa -romaanissa, siinä itse talo on suuressa osassa, mutta yliluonnollisia tapahtumia on enemmän. Aika perinteinen kummitustalotarina, mutta tapahtumat voi tulkita kahdella tavalla, joka mielestäni erottaa sen massasta.

    Thomas Tryonin Se toinen on tunnelmallinen tarina pikkukaupungin elämästä ja omituisista kaksosista. Jotkut juonikuvaukset paljastavat vähän liikaa ja niistä voi päätellä ratkaisevan juonenkäänteen, joten en suosittele lukemaan kirjasta liikaa etukäteen.

    Klassikkokauhusta suosittelen ehdottomasti M. R. Jamesin kummitustarinoita. Jotkut voivat vaikuttaa vähän kuivakoilta, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat aika karmaisevia ja jännittäviä.

    Haudantakaisia-novellikokoelmassa on muistaakseni myös aika hyviä tarinoita, mutta en kyllä mene vannomaan, sen lukemisesta on kuitenkin jonkun verran aikaa.

    Jacksonin kirjaa lukuunottamatta kaikki löytyvät Turun seudun kirjastoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kirjavinkeistä! Etenkin The Hauntig of Hill House alkoi kiinnostaa. No tietenkin, jos sitä ei täältä päin löydy. Mutta otan nimet ylös ja katselen, jos jonkun vaikka ottaisin luvun alle :)

      King on varmaan niitä hyviä kirjailijoita, jotka iskevät toisiin tosi lujaa ja toisiin ei. Minusta usein hyvä kirjailija jakaa rajustikin mielipiteitä :)

      Poista
  6. Moikka!

    Itse en ole Kingiä ehtinyt vielä lainkaan lukea, mutta omien kirpparilöydösten joukossa nököttää Hohto, johon toivon joskus vielä ehtiväni (hylly kun pursuaa jo muutenkin lukemattomia kirjoja ja lisää vain tulee). Taidan suhtautua siihen kuitenkin näin alkuun varauksella odottamatta liikoja.

    Innostuin kommentoimaan, kun kyselit kauhukirjasuosituksia, vaikka taidan olla vähän myöhässä liikkeellä. Itse tykästyin Marisha Pesslin romaaniin Night Film, josta Otava julkaisi suomennoksen (Yönäytös) viime syksynä. Teos keskittyy kulttimaineen saaneen elokuvaohjaajan Stanislav Cordovan ympärille, kun innokas toimittaja lähtee selvittämään Cordovan tyttären kuolemaa. Tunnelma on hyytävä ja teos kirjallisestikin mielestäni ansiokas. Luin sen itse kyllä englanniksi, joten en osaa arvioida, miten hyvin suomennos onnistuu vangitsemaan tunnelman. :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.