torstai 5. kesäkuuta 2014

Bo Carpelan: Kulkeva varjo


Bo Carpelan: Kulkeva varjo
Suomentanut: Kyllikki villa
Sivut: 222, Otava 2010
Alkuteos: Vandrande skugga, 1977
Kannet: Timo Numminen, Nordic Photos / Hans Hammarskiöld

Bo Carpelan on niitä kirjailijoita, jotka pitää tietää. Minulle tuo arvostettu kirjailija on ollut jo vuosia nimeltään tuttu, ja hänen teoksensa loputtomalla lukulistallani. Kun sitten Kulkeva varjo tuli kirjakaupan tarjouspöydässä alle kolmella eurolla vastaan, ei ollut montakaan syytä olla menemättä kassan kautta kotiin. Lukupiirissämmekin peukutin kovasti tämän lukemisen puolesta. Halusin tutustua vihdoin Carpelaniin sekä lukea oman hyllyn kirjoja. Vaan nyt tekee melkein pahaa kirjoittaa kirjasta, sillä niin vähän siitä pidin. Kesken meinasi jäädä ja olisi jäänytkin, jos se olisi ollut sivunkin pidempi. Ei ollut minun kirjani, ei lainkaan, ei tipan tippaa. 

Kulkeva varjo kertoo... niin mistä? En tahtonut saada kirjasta otetta oikein lainkaan, enkä ole vieläkään aivan varma kirjan hahmoista tai heidän tekemisistään. Tiedän 1800-luvun lopun ja pikkukaupungin, kuristetun Anna Persin, joka piti kaupungin miehet tyytyväisinä, tiedän rikosta ratkoneen poliisin ja tiedän syyllisen. Syyllinen oli muuten juuri se, ketä epäilinkin. Kirjassa oli taiteilija, salarakas, sairas poika ja tuleen sytytetyt lastenvaunut. Turku mainittiin useaan otteeseen. Silti mietin edelleen, mitä tulinkaan lukeneeksi.

Kirjan takakannessa lukee dekkari. Sanoisin, että älkää uskoko takakantta. Toki kirjassa on murha, sitä selvitetään ja se ratkaistaan, mutta - kuinka monta dekkaria on kirjoitettu sielua hivelevän (tai kirvelevän) runollisesti preesensissä? Niin, sitä minäkin. En ole runollisen kielen ylin ystävä, enkä etenkään silloin kun se tekee tekstistä vaikeaa ja hidasta luettavaa. Bo Carpelanin lauseet tuntuivat paikoitellen niin hienoilta, että aivot tuntuivat vääntyvän solmuun ja lauseiden tavaaminen vei jo sen verran mehuja, että lauseiden sisäistäminen tuntui mahdottomalta. Ja tavasin niitä lauseita muuten useampana päivänä, välillä kiukusta kihisten aikomuksenani jättää kirja kesken (ja viskaista se lähellä virtaavaan jokeen) ja välillä harvinaisen lannistuneena. Tunsin oloni vähän typeräksi, kun en tuntunut tajuavan kirjaa. Toisaalta vain huijatuksi. 

En voi kuitenkaan sanoa, että kirja olisi huono. Se ei vain ole makuuni. Sillä lukupiirissä kun juttelimme kirjasta, niin olimme kaikki kokeneet kirjan melko samoin. Kirja oli hidas, hahmoissa meni sekaisin eikä kaikki tapahtumatkan oikein auenneet. Mutta ero oli siinä, miten se kaikki otettiin vastaan. Näköjään saman kirjan voi lukea hyvin samalla tavalla ja silti toiset saattavat rakastaa sitä kun samaan aikaan yksi ei todellakaan pidä siitä. Se yksi olin tosiaan minä. (Ja okei, voin minä sanoa - kirja oli huono. Huono kirja minulle.)

Minulle on sanottu, että tämä ei ole parasta Carpelania. Uskon ja toivon niin. On sanottu, että tästä ei kannata aloittaa. Uskon ja toivon niin. Mutta ollakseni rehellinen, en kyllä tällä hetkellä näe meillä Carpelanin kanssa yhteistä tulevaisuutta. Traumat ovat sen verran järeät, että vaatii vuosia ja unohduksen, ja ehkä enemmänkin, että kykenisin antamaan kirjailijalle toisen mahdollisuuden. Liikutaan sen verran kaukana niistä vesistä, joissa minä viihdyn, että taidan jättää ne vedet niille, jotka paremmin siellä uivat.

Bo Carpelanille on aikansa, paikkansa ja lukijansa. Ja nyt ainakin yksi bloggaaja, joka ei hänelle syttynyt.


6 kommenttia:

  1. Vähän harmittaa, että valittiin Carpelanilta juuri tämä kirja lukupiiriin. Minä pidän Carpelanista tosi paljon, mutta tämä ei kyllä ihan napannut mullakaan :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tosiaan taida olla sitä parhainta Carpelania. Mutta toisaalta en ylipäänsä ole näin hienon ja runollisen kielen ystävä, joten veikkaan, että Carpelanin muutkaan kirjat eivät välttämättä ole minulle ominta, jos ovat kuitenkin kieleltään melko samantapaisia.

      Poista
  2. Hassua, että tutustuin Carpelaan ihan samalla tavalla: Kirja alennusmyynnissä, jota ei voi olla ostamatta. Otsikko toi kuitenkin heti mieleen, että kirjassa haetaan tunnelmia, valoja ja varjoja.. En kovasti juonta hakenutkaan, vaan kauniita tunnelmakuvauksia, joihin ihastuin, joita kirjoitin ylöskin.www.mediatorconsulting.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmakuvauksiahan kirjassa paljon olikin, mutta tällä kertaa minä en oikein saanut niistäkään irti mitään. Kirjan kieli ei vain ollut makuuni. Mutta näin eri tavalla kirjoja voi lukea :)

      Poista
  3. Jäin arviotasi lukiessani miettimään, että olenkohan kotiuttanut tämän kirjan kirjaston ota-tuo-vaihda -kärrystä, vai olenko vain pyöritellyt tätä muuten vain käsissäni. Carpelaniin pitäisi minunkin tutustua, mukava lukea välissä myös tällainen negatiivinen arvio, tasaa hieman odotuksia tutustumisen suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo on niin tuttua, ettei aina edes muista mitä kirjoja omistaa ja mitä kirjoja on vain häpelöinyt jossain. Carpelaniin kannattaa tutustua, sillä voihan hän ollakin juuri sinun kirjailijasi. Monet hänestä pitävät. Minä en ihan näin runollisen kielen ystävä itse ole.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.