keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Alice Munro: Liian paljon onnea

liianpaljononnea.pienikirjasto

Alice Munro: Liian paljon onnea
Suomentanut: Kristiina Rikman
Sivut: 365, Tammi 2013
Kannen kuva: Julia Lacaze / Corbis / SKOY
Päällys: Markko Taina
Alkuteos: Too Much Happiness 2009

Voi Alice Munro, tuo mieletön nainen, joka saa sukat pyörimään jaloissa ja kipinän syttymään jonnekin sydämen tienoille. Olen uponnut niin syviin vesiin Munron kanssa, että melkein kaikki muu kirjallisuus tuntuu juuri nyt mitättömältä ja merkityksettömältä. Vai kuinka usein kohdalle osuu teos, jota lukiessa täytyy välillä käydä haukkomassa henkeä ja avautua ystävälle kesken olevan kirjan mahtavuudesta? Harvoin, paitsi jos kyseessä on Munro, joka tuntuu vetävän maton jalkojen alta kerta toisensa jälkeen. Munroa kirjojen äärellä tietää lukevansa jotain todella hyvää, kaunokirjallisuuden helmiä ja samassa hetkessä kiteytyy se, miksi ylipäänsä lukee. Tämän takia. Näiden hengästyttävien, rakastettavien ja muun maailman merkityksettömäksi tekevien kirjailijoiden takia.

Liian paljon onnea on novellikokoelma, joka sisältää 10 kertomusta. Novellit kertovat jostain suuresta, elämää mullistavasta tapahtumasta ja siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen.  Mitä tapahtuu onnettomuuden, murhan tai hyväksikäytön jälkeen? Millainen ihmisestä ja hänen elämästään tulee suuren, useimmiten järkyttävän kokemuksen jälkeen? Miten sellainen muuttaa ihmistä? Munro kaivautuu noiden suurten tapahtumien jälkeisiin aikoihin, uuden elämän tapailuun ja tunteiden käsittelyyn sellaisella taidolla, että luulisi hänen kirjoittavan omasta kokemuksestaan. Jokainen novelli on hyvin erilainen ja pureutuu aiheeseen eri näkökulmasta.

Munron novellit ovat aivan mielettömiä. Olen varmaan aiemminkin sanonut samaa, mutta niissä yhdistyys arkinen ja jokin elämää suurempi tavalla, jota on vaikea kuvailla. Munron novelleissa ei lennetä kuuhun - ainakaan näissä lukemissani -, mutta ne tuntuvat siltä, kuin niissä lennettäisiin. Ne ovat vahvoja, erikoisia, puistattavan ihania ja ihanan puistattavia. Samaan aikaan saattaa tehdä mieli oksentaa ja lukea lisää, niissä kietoutuu yhteen elämän kauneus ja kauheus kutkuttavalla tavalla. Täytyy saada tietää lisää, lukea lisää, nähdä lisää. Vaikka sitten päätyisikin näkemään pitkin seiniä ammutut aivot.

Munron tapa kertoa on hienostunut, kaunokirjallisesti taitava ja hyvällä maulla huvittava. Tarinat saattavat olla kauheita, mutta ne on ikään kuin puettu arkisen mukaviin asuihin. Ne huijaavat lukemaan itsensä ja vieläpä niin, että siitä nauttii. Munro on niitä harvoja novellisteja, joista pidän. En ole koskaan oikein ymmärtänyt novellien päälle, mutta Munron novellit ovat sivumääristään huolimatta kuin kokonaisia romaaneja, kuin kokonaisia elämiä. Ne ovat täyteläisiä ja tyydyttävät lukijan uteliaisuuden. Ne eivät jätä kertomatta mitään oleellista, eikä niiden tulkitsemisessa tarvitse olla mikään maailman luokan nero. Kuitenkin jotain jää rivien väliin, mutta niin, että sen onkii sieltä helposti.

Liian paljon onnea oli mielestäni kutakuinkin täydellinen novellikokoelma. Luin yhden novellin illassa ja sen jälkeen sulattelin lukemaani seuraavaan iltaan asti. Vain kaksi viimeistä novellia, jotka luin mukavasti syysflunssaisena ja kuumeessa, eivät täysin auenneet minulle. Toiseksi viimeinen Metsä -novelli oli muihin verrattuna melko erilainen ja vaikka se oli hyvä, niin tuntui, kun en olisi ymmärtänyt siitä jotain. Vika lienee kuitenkin kuumeisessa lukijassa, ei niinkään novellissa. Viimeinen novelli Liian paljon onnea sen sijaan perustuu oikeasti eläneen ihmisen elämään, ja vaikka en tiennyt tuota ennen kuin aloin lukea novellia, niin se oli selkeästi tyyliltään erilaisempi kuin muut. Toisaalta Munro näytti hienosti kykynsä kirjoittaa faktan ja fiktion sekoitusta, mutta itse lämpenin enemmän novellikokoelman muille kertomuksille.

Kerjäläistytön luettuani kirjoitin, että jäin kaipaamaan vielä jotain. En tiennyt tuolloin mitä, mutta voin sanoa, että tässä kirjassa se oli. Kerjäläistyttö ei hiipinyt täysin iholle, mutta tämä hiipi. Aiheet koskettivat voimakkaasti ja olivat sellaisia, jotka itseäni kiinnostavat henkilökohtaisesti. Kaikki palaset loksahtelivat kohdalleen. Munron taito kirjailijana ja aiheet, jotka koskettivat minua lukijana.

Munroa kannattaa ehdottomasti lukea ja aivan kaikkien. Etenkin jos haluaa kosketuksen hyvään kaunokirjallisuuteen ja upeisiin novelleihin. Ja entisenä novellien välttelijänä väitän, että sopii aivan kaikille, jopa heille, joita novellit eivät normaalisti sykähdytä.
 
♥♥

6 kommenttia:

  1. Hieno kokoelma. Avausnovelli etenkin on aivan uskomaton. Munrokin on, ei vaan pysty käsittämään, että tällaista taituruutta on olemassa. Olemme onnekkaita, kun saamme sitä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avausnovelli oli kyllä todella vaikuttava ja kuin isku vasten kasvoja heti alkuun.

      Munro on nero, ja on jopa vähän ärsyttävää, kun kirjojen loistavuutta ei osaa kunnolla edes pukea sanoiksi. Tulee sellainen olo, että tykkää tosi tosi paljon, en vaan tiedä miksi. Heh.

      Ja kyllä, tällaisten kirjailijoiden takia luetaan.

      Poista
  2. Munro on ihana!! Mä tykkään Munron kirjoista hurjasti, tykkäsin tästäkin vaikkei se tuotannosta ihan parhaimmistoa mielestäni ole.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Minä taasen pidin tästä ehkä eniten näistä kolmesta lukemastani. Kerjäläistyttö jätti jonkin verran toivomisen varaa, mutta toisaalta se on Munron ensimmäisiä, eikä ehkä vielä hioutunut huippuunsa. Sen sijaan Viha, ystävyys, rakkaus -teos oli tosi hyvä, mutta jäi ehkä aiheiden kiinnostavuudessa tämän jalkoihin. Mutta ero noiden välillä on hiuksenhieno.

      Poista
  3. Minäkin olen nyt ottanut ensiaskeleeni Munron teoksiin. Ja voi että, millainen kirjailija hän onkaan. Ja juuri niin kuin sanoit, sopii todella hyvin niille, jotka karttelevat novelleja - minulle novellit ovat yleensä vähän tahmeita luettavia. Minulla on parhaillaan kesken Hyvän naisen rakkaus, joka on imaissut mukaansa ensimmäisestä novellistaan lähtien. Hyllyssä odottelee myös tuo lukemasi Kerjäläistyttö ja Karkulainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa ja mahtavaa! Munro on huippu. Ja itse en tosiaan ole koskaan oikein innostunut novelleista, paitsi nyt Munron omia lukiessani. Minulla on Hyvän naisen rakkaus omassa hyllyssä lukematta, mutta veikkaan, että en pitkään malta olla siihen tarttumatta.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.