torstai 4. syyskuuta 2014

Tove Jansson: Seuraleikki


Tove Jansson: Seuraleikki
Suomentanut: Eila Pennanen
Sivut: 162, Wsoy 1991
Päällyksen kuva: Tove Jansson
Alkuteos: Brev Från Klara Och Andra Berättelser

Elokuussa kävin katsomassa Tove Jansson -juhlanäyttelyn Ateneumissa jo toisen kerran ja jälleen näyttelystä inspiroituneena paloin halusta lukea lisää Toven teoksia, joita en ole vielä ehtinyt lukea. Oman hyllyni aarteista sitten valikoin kaunis kantisen Seuraleikki -teoksen, ja luinkin sen rivakasti jo elokuun puolella. Kaikesta Tove Janssonia kohtaan pursuavasta rakkaudestani huolimatta en ole saanut kirjasta kirjoitettua. Seuraleikki oli vähintään niin hyvä kuin odotinkin, mutta lukukokemusta on ollut vaikea pukea sanoiksi.

Tove Janssonin novellit ovat samaan aikaan huvittavia, hienovaraisesti vihjailevia ja terävän tarkkanäköisiä. Rivien välistä huokuu välillä lämpö, välillä viisaus ja välillä ironia. Kuitenkin teksti ja tarinat ovat melko yksinkertaisia, joskin tarpeeksi hämmentäviä herätelläkseen lukijansa. Janssonilla on kertomisen taito ja hän tekee sen juuri omalla tyylillään, yksinkertaisesti, hyväntuulisesti naureskellen ja välillä sanoillaan sivaltaen.

Seuraleikki -teoksen novellit ovat melko erilaisia keskenään, mutta yhdistäviäkin tekijöitä on. Takakannessa mainitaan, että novellit kertovat erilaisista ihmisten välisistä seuraleikeistä ja totuuden hetkistä. Itse ajattelen novellien kertoneen ennemminkin erilaisista ihmisistä, ihmissuhteista ja tilanteista, joissa ihmisten kanssa ollaan tekemisissä eri tavoin, mutta en varsinaisista seuraleikeistä. Ainakaan siinä mielessä, mitä itse ajattelen seuraleikeillä tarkoitettavan. Toki novelleissa tarkastellaan esimerkiksi ihmisten tapaa käyttäytyä eri tavoin eri seurassa ja eri tilanteissa, mutta siitä huolimatta jäin karsastamaan takakannen mainintaa. Yhden novellin nimi on "Seuraleikki" ja se on nimensä veroinen, mutta muiden novellien kohdalla minusta takakansi johdatteli vähän harhaan sen suhteen, miten novelleja tuli lukeneeksi. Tai sitten olin vain turhan nipottavalla tuulella kirjaa lukiessani ja tartuin sanaan "seuraleikki" turhan kirjaimellisesti.

Novelleja yhdisti minusta myös vanhuus ja menneiden muisteleminen. Vanhuutta käsiteltiin useammassa novellissa hieman eri näkökulmista, sekä vakavasti että huvittuneesti. Seuraleikki on Toven myöhäisimpiä teoksia ja tuntuukin, että Tove käsitteli novelleissaan paljon omia ajatuksiaan ja tuntojaan vanhuudesta. Siihen liittyviä ilmiöistä yleisesti, mutta myös omaa ikääntymistään.

Muutama novelli onkin melko helposti linkitettävissä Toven omaan elämään. Esimerkiksi ensimmäisessä novellissa kerrotaan kahdesta naisesta, jotka asuvat saaressa ja joiden saareen eksyy vieras myrskyn seurauksena. Novellissa nousee hienosti esiin kahden naisen erilainen tapa suhtautua tähän vieraaseen ja jäinkin miettimään, että mahtoiko Tove näin kuvata eroa itsensä ja Tuulikin välillä. Ehkä? Kuten tiedetään, Tovehan ammensi teksteihinsä omasta ja läheistensä elämästä paljon, lähes kaiken.

Novellikokoelma on hieno, niin ulkoisesti kuin sisällöltäänkin. Novelleja lukiessani nautin niistä suuresti ja hyviä ne ovatkin, joskaan eivät Toven parhaimmistoa. Täytyy kuitenkin sanoa, että nyt kun lukemisesta on jo hetki, niin huomaan osittain unohtaneeni novellit. Esimerkiksi Kesäkirjan tunnelmaan voin palata koska vain, mutta tästä on vaikeampi sanoa enää mitään jälkikäteen. Se oli hyvä, mutta. Siinä muttassa onkin se ero, miksi Kesäkirja nousi loistavaksi, mutta Seuraleikki jäi hieman sen varjoon.

♥♥

4 kommenttia:

  1. Luin tämän lukiolaisena, mutta silloin olin liian nuori Janssonin novelleille. Nyt jotain kuitenkin palasi mieleen ja olisi hienoa lukea tämä.

    Kesäkirja on minunkin mielestäni loistava. Jos et ole lukenut Kuvanveistäjän tytärtä, suosittelen sitä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tyytyväinen, että olen suosiolla säästellyt näitä vähän vanhemmalla iällä luettavaksi. En varmasti olisi ymmärtänyt tai saanut näistä juurikaan mitään irti kovin nuorena. Suosittelen uutta lukukertaa siis!

      Kuvanveistäjän tyttären olen lukenut ja pidin siitä kyllä :)

      Poista
  2. Itse tykkäsin Seuraleikistä jopa enemmän kuin Kesäkirjasta. Ehkäpä se johtui juuri hahmojen erilaisuudesta ja eri elämäntilanteiden kirjosta.

    Mielestäni novellit olivat monipuolisuudessaan kuin kokoelma aikaisempien kirjojen helmiä, mikä tietysti teki siitä hieman epäyhtenäisen. Nimen suhteen olen sen sijaan kanssasi samoilla linjoilla - tosin alkuperäinenkään ei mielestäni anna kirjalle kaikkea kunniaa. Selkeä osoitus siitä, kuinka hankalaa novellikokoelman nimeäminen on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä lukijoita on moneen junaan. Itse ihastuin Kesäkirjan kepeyteen, suloisuuteen sekä tunnelmaan, joka oli samaan aikaan täynnä iloa että melankoliaa.

      Novellikokoelman nimeäminen on varmasti vaikeaa, etenkin jos novellit eivät tosiaan ole täysin yhtenäisiä. Siksi harmittikin, että novellit oli ikään kuin niputettu väkisin jonkin yhden sanan alle. Alkuperäisessä nimi ehkä jättää kuitenki tilaa muillekin novelleille paremmin. (Tai sitten ehkä tartuin nyt turhan paljon tuohon kirjan nimeen ja takakanteen... mutta kuitenkin!)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.