keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri

vaaleanpunainenmeri.pienikirjasto

Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
Sivut: 197, Wsoy 2014
Kansi: Jussi Karjalainen

Marisha Rasi-Koskinen teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen esikoisellaan Katariinalla (2011), joka on edelleen yksi parhaimpia koskaan lukemiani kotimaisia teoksia. Kirjailijan toinen teos Valheet (2013) ei sekään pettänyt, vaan tarjoili esikoisen tapaan annoksen uudenlaista, vahvaa kotimaista kirjallisuutta. Ja kolmas kertahan toden sanoo; kirjailijalta hetki sitten ilmestynyt teos Vaaleanpunainen meri jatkaa samalla vahvan väkevällä linjalla. Huh ja hei, Marisha Rasi-Koskinen on tosissaan kiipeämässä yhdeksi kotimaiseksi suosikikseni, siitäkin huolimatta, että kolmas kirja aiheutti lievää nikottelua kohdallani.

Vaaleanpunainen meri on novellikokoelma. Se sisältää seitsemän erilaista novellia perheistä, jotka ovat olleet ja rikkoutuneet. Lapsen kuolema, isän kuolema, vanhemman mielisairaus - ne runnovat perheen hajalle, rikki ja erilleen. Tapahtunut, syyllisyys ja ikävä painavat. Ja niillä on kirjailija novellinsa värittänyt. Mustalla ja synkällä, ikävällä ja syyllisyydellä. Oma tunteeni oli, että novellit ovat kipeitä ja ne tekevät kipeää. Ajattelin, että teoksen lyhyt sivumäärä takaisi sen, että sen lukisi hetkessä. Ei sitä lukenut, ei voinut. Novellit repivät hajalle ja tuntuivat mustaavan lukijan tummalla tussilla synkäksi. Novellien välissä oli pidettävä taukoa, joskus päiviä. Kirja oli pimeä - mutta hyvä. 

Marisha Rasi-Koskisen tapa kertoa on erilainen, se on kokeilevaa, mutta varmaa. Hän aloittaa novellinsa niin, että lukija tuntuu ensin hämääntyvän, eksyvän ja sitten oivaltavan. Pakokauhu ja ahdistus valtaavat, ja välillä tuntuu, ettei halua lukea novellia loppuun. Haluaa pienen pojan takaisin auton etupenkille leikkimään, ei haluakaan kuulla jatkoa. Kirjailijan tyyli on esikoisesta lähtien ollut vahvaa ja väkevää, tummaa ja synkkää. Silti niin houkuttelevaa ja kutkuttavaa, että on pakko lukea. Pakko nähdä ja kokea.

Pidän Rasi-Koskisen tyylistä kirjoittaa, vaikka se onkin vaativaa ja raskasta. Novellikokoelma on vaatinut paljon sulatteluaikaa ja aikaa asettua. Kirjan lukemisesta on yli viikko, melkein kaksi, mutten ole osannut pukea kaikkea lukemaani sanoiksi. Kirja jätti jälkeensä hämmentyneen tunteen. Olin pökertynyt. Kirja oli taitava, mutta jätti niin synkän sävyn jälkeensä, etten tiennyt pidänkö kirjasta sittenkään. 

Pidin minä, mutta kuten totesin, lievää nikottelua kirja aiheutti. Nimittäin vaikka kuinka olen Alice Munroon tutustumisen jälkeen päässyt pahimmasta novellikammostani, niin tällä kertaa Rasi-Koskisen novellit jäivät juuri siihen harmaaseen maastoon, johon sijoittuvat novellit, jotka tavallaan ovat ihan hyviä, mutta joita kuitenkin kartan. Rasi-Koskisen novellit ovat taitavia ja vahvoja, mutta minut lukijana ne veivät mukavuusalueeni laitamille kärvistelemään.  Kyseessähän on puhtaasti omat mieltymykseni lukijana, ja sen vuoksi lukukokemus itselläni taitavasta teoksesta huolimatta ei noussut niin upeaksi, kuin se olisi voinut nousta.

Marisha Rasi-Koskinen on kirjailija, joka tuo jotain uutta kotimaiseen kirjallisuuteen ja jättää jälkensä. Suosittelen kokeilemaan, jos vahvat ja väkevät kotimaiset teokset kiinnostavat.


Muualla: Anssin kirjat

4 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut Rasi-Koskiselta vain Katariinan, josta kyllä pidin ja tässä nyt taas mietin että miksen ole lukenut sitä toista enkä tätä kolmatta. Mukavuusalueen laitamilla oleilu ei ole mukavaa, mutta itse koen sen joskus kiinnostavaksi itsensä testaamiseksi. Laitan tämän syyniin, kiitos Katri hienosta tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti lukea myös Valheet ja tämä, jos ensimmäisestä kirjasta pidit. Hieman kirjojen miinuksena pidän sitä, että tarinat eivät tahdo jäädä mieleen pitkäksi aikaa, mutta toisaalta kirjojen vahva tunnelma kyllä jää päälle - ehkä jopa liian pitkäksi aikaa.

      Mukavuusalueelta on kiva välillä hypätä pois, se ravistelee ja tuo jotain uutta, mutta aina se ei toimi niin. Esimerkiksi nyt kirjassa kolahdi kaikki muu, paitsi novellimuoto, josta on tullut jo vähän katkeransuloinen vihattu rakastettu.

      :)

      Poista
  2. Itsekin luin tämän hiljattain ja aikeissa kirjoitella arviota tänään taikka ainakin pian. Rasi-Koskinen on tehnyt minuunkin vahvan vaikutuksen aikaisemmilla teoksillaan (enemmän pidin Katariinasta) ja niinpä novellikokoelma oli pakko saada luettavaksi mahdollisimman pian. Itse ahmaisin kokoelman nopsaan ja pidin jälleen kovasti kielestä. Kokanaisvaikutelma oli mieleen, mutta totta tosiaan tuo, mitä sanoit novellien tunnelmasta. Se on yhtä tummaa kuin kirjan kansikin, niin lohduton. Etenkin ensimmäinen novelli, mutta myös muutama muukin, sai melkein itkun silmään. Toivon laillasi, että Rasi-Koskisen löytäisi moni. Huikea kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasi-Koskisen kieli ei tunnu pettävän, vaan hyvin kantaa teoksesta toiseen. Siitä minäkin pidin ja tunnelmastakin, vaikka se olikin niin synkkä, että pahaa välillä teki. Todella hyvä kirjailija ja täytyy tosiaan toivoa, että lukijat hänet löytävät.

      Jään odottelemaan arviotasi tästä :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.