maanantai 8. joulukuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

kuoleman varjelukset pienikirjasto

J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Sivut: 828, Tammi 2008
Kannet: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the Deathly Hallows 2007

Huom! Tämä teksti käsittelee Harry Potter -kirjasarjan viimeistä osaa, joten oletan aiempien osien olevan lukijalle tuttuja. En tee suuria juonipaljastuksia, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa, mutta haluat lukea sen tietämättä kirjoista etukäteen mitään, en suosittele lukemaan tätä postausta.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset on Harry Potter -kirjasarjan seitsemäs ja viimeinen osa. Osa, jonka jälkeen olo on aina vähän tyhjä ja sanaton. Nyt se on loppu, tarina saanut päätöksensä. On aika hyvästellä ja kiittää hienosta matkasta. Matkan aikana on koettu ensikohtaamisia, ystävyyttä ja rakkautta. Samoin pettymyksiä, surua ja menetyksiä. On opiskeltu, pelattu huispausta, juotu kermakaljaa ja naurettu Fredin ja Georgen kepposille. Välillä on täytynyt luikkia näkymättömyysviitan alla paikasta toiseen ja toisinaan käyttää lentävää autoa, kun muu ei ole auttanut. On yritetty vapauttaa kotitonttuja, koettu lemmenjuoman vaikutus, tanssittu suuressa salissa ja vietetty joulua Tylypahkassa, Kotikolossa ja Kalmanaukiolla. On jouduttu tutustumaan menneisyyden varjoihin, taistelemaan oman hengen puolesta ja näkemään kuolema. Mutta aina on sinnitelty, pidetty yhtä ja kuljettu kohti vääjäämätöntä totuutta. Kohti loppua - mutta kenen loppua?

Kuoleman varjelukset rikkoo kirjojen perinteisen kaavan ja kuljettaa lukijan tällä kertaa Harryn, Ronin ja Hermionen mukana kauas Tylypahkasta. Heillä on tärkeä tehtävä, joka heidän on pakko saada tehtyä, eivätkä he voi kertoa siitä kenellekään. He lähtevät kolmestaan matkaan kohdatakseen tehtävänsä ja sen tuomat vaarat - ja kohdatakseen toisensa. Kolmen ystävyksen tiivis matka saa heidän välinsä lähentymään ja rakoilemaan. Matka on vaikea monella eri tavalla ja he joutuvat kohtamaan asioita, joita eivät olisi osanneet edes kuvitella ja tekemään ratkaisuja, joita tuskin kukaan muu koskaan tekisi. He yrittävät mahdotonta ja ajautuvat väistämättä kohti lopullista ratkaisua, sillä kaikesta huolimatta sen on tultava.

Tämä viimeinen osa on hyvin erilainen Potter ja ehdottomasti vanhemmalle lukijalle suunnattu. Kaukana ovat viattomat ajat, kun Harry oli 11 vuotias ja kohtasi velhomaailman ensimmäistä kertaa. Viimeisessä kirjassa seisotaan väkivallan, menetyksen ja sodan äärellä. Lukija, joka on kulkenut kuuden aiemman kirjan verran tiivisti Harryn rinnalla, ei pääse tämän kirjan äärellä helpolla. Eikä loppu ehkä olekaan aivan sellainen, kuin on odottanut. Toisaalta siinä on myös paljon juuri sitä, mitä on odottanut ja tuntuu palkisevalta, kun Rowling väläyttää kirjan lopussa, miltä elämä näyttää vuosia kaiken tapahtuneen jälkeen.

Kuoleman varjelukset on pitkään ollut kirjasarjasta oma lempparini. Se on hassua, sillä samaan aikaan kun olen pitänyt siitä valtavasti, on juuri tämän kirjan lukeminen ollut vaikeinta. Kirja on viimeinen, sen jälkeen on päästettävä irti, eikä se tunnu yhtään hyvältä. Ei millään haluaisi kääntää kirjan sivuja ja kulkea kohti loppua. Mutta olen pitänyt kirjassa siitä, että se on erilaisin, monipuolisin ja kypsin. Lankoja sidotaan yhteen, tarinan kokonaisuus alkaa hahmottua ja ratkaisut ovat käsissä. Kirjassa päästään sukeltamaan vielä syvemmälle kolmeen päähahmoon ja heidän keskinäisiisn suhteisiinsa. Historiaa aukaistaan aivan uudella tavalla ja yksi koko tarinan lempikohdistani löytyy juuri tästä kirjasta. 
 
En tiedä johtuuko aikuisuudesta vai lukuhetken kiireisestä elämäntilanteesta, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tätä kirjaa lukiessani, koin kirjan muutamassa kohdassa hitaaksi ja vähän junnaavaksi. Se on hassua, koska olen aina valitellut kuinka nämä lähes tuhat sivuiset ystäväni voisivat olla vähän vielä pidempiä ja pysähtyä vielä vähän useammin ihan vain kuvailemaa Tylypahkan arkista elämää, mutta nyt koin päinvastaista. Kirja ei ollut tylsä tai puuduttava, mutta en yhtään muistanut, että muutamissa kohdissa edetään todella hitaasti - jopa lievään turhautumiseen asti. Huh - olenko tullut sittenkin liian vanhaksi? No tuskin, sillä nautin kirjan lukemisesta kuitenkin täysin. Hieman hitaalta tuntuvat sivut kirjasta luin, kun oma elämä oli äärimmäisen hektistä ja oli vaikea keskittyä johonkin, mikä ei tuntunut syöksähtävän eteenpäin ääntä nopeammin.
 
Yhdessä asiassa olen kuitenkin aikuistunut ja ehkä ihan hyvällä tavalla. Nimittäin joskus nuorena, kun luin kirjasarjan kaikki osat yhtä kyytiä, tuntui viimeisen kirjan jälkeen täysin tyhjältä. Tuntui siltä, ettei elämässä ole mitään odotettavaa tai ei oikeastaan järkeä lainkaan. Muutaman päivän olin kuin tyhjä kuori, joka oli joutunut hyvästelemään parhaat ystävänsä kivuliaalla tavalla ja kohtaamaan karvaan jästimaailman totuuden. Tällä kertaa totaalinen tyhjyys ei iskenyt! Lievä outo kumea tunne iski jonnekin pallean lähelle, mutta sekin lieveni nopeasti. Ehkä syynä on se, tällä kertaa en lukenut kirjoja yhteen putkeen, vaan olen lukenut näitä 10 kuukauden aikana hitaampaan tahtiin. Lisäksi viimeisen kirjan jälkeen oivalsin jotain mieletöntä - minähän voin aloittaa lukemaan kirjat uudelleen koska vain. Koska vain! Pois turha tyhjyys ja suru, kun siihen ei ole mitään aihetta. (Paitsi ihan vähän, mutta sen vähän kanssa voin elää.)
 
Jos et ole vielä lukenut Harry Potteria, niin lue. Lue ja nauti. Minä jään salaa odottamaan, että Rowling päättäisi sittenkin kirjoittaa vielä vähän Harrysta, ja Ronista, ja Hermionesta. Vaikka sellaisen kirjan, jossa kerrotaan heidän aikuisuudestaan. Toisaalta kirjasarja Harryn vanhemmista ja kumppaneistakin tulisi varmasti luettua. Rowling, miten olisi? (Ja tiedän, että tulossa on kolme elokuvaa velhomaailmaan liittyen, mutta ei Potteria...)
 

14 kommenttia:

  1. Mulle tuli kesällä samanlainen tyhjä ja ravisteltu olo Dostojevskin Karamazovin veljesten jälkeen, vaikka ihan eri syystä. Mutta voimakkaat kirjat tekee olon tyhjäksi ja kovin usein ne parhaimmat järisyttäjät ovat niitä tiiliskiviä, huh huh. (Sota ja rauha on yhä kesken, mut ehkä sit lomalla?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvien kirjojen jälkeen jää usein tyhjä olo, se on totta! Ja ehkä tiiliskivien kohdalla on se, että kun on niin pitkäksi aikaa uponnut johonkin tiettyyn maailmaan, on sieltä palaaminen joskus ravisteleva ja vähän oudolta tuntuva kokemus. Siitä usein seuraa se tyhjyys. Ja sitten jos on lukenut 7 tiiliskiveä samasta maailmasta ja samoista tyypeistä, on tyhjyyden tunnekin sitä luokkaa ;)

      Poista
  2. Minulle tämä viimeinen ei ole kohonnut suosikkeihin. Tykkään tästäkin tosi paljon, niin kuin kaikista Pottereista, mutta rakastan varmaankin Tylypahkaa liikaa ja kaipasin sitä vikan kirjan ajan. Tietenkään viimeinen kirja ei voinut sijoittua samalla tavalla Tylypahkaan kuin aiemmat, mutta silti. Minusta myös jotkin jutut tapahtuivat liian helposti.
    Luin viimeksi nelosen. Vitonenkin houkuttelisi, mutta en tiedä, milloin sen ehtisin lukea, koska olisi paljon muutakin luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hassua, miten eri lukijoina koemme Potteritkin eri tavoin. Mutta sama täällä, minäkin kaipasin viimeisessä kirjassa Tylypahkaa ja jotkut jutut tapahtuivat minustakin vähän liian helposti, esimerkiksi Irvetan juttu.

      Unohdinkin kirjoittaa itse postaukseen siitä, että vaikka tämä on ollut pitkään lempparein, niin ei tämä enää kohoa niin selkeästi ylitse muiden. Vaikka loppupään kirjoista enemmän pidänkin :)

      Poista
  3. Olen lukenut kaikki Potterit ainakin kaksi tai kolme kertaa, mutta tämän viimeisen ehkä vain yhden kerran. Pidän Pottereista paljon, mutta aina kun on ollut sen viimeisen aika, olen vain skipannut sen. Syy on se, että en vain kestä sitä väkivallan ja kuoleman paljoutta sellaisten hahmojen kohdalla, joita on rakastanut kuuden kirjan ajan. Olen kyllä ajatellut lukea kaikki Potterit taas uudelleen tässä piakkoin, ja toivottavasti saan sen viimeisenkin tällä kertaa luettua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä viimeinen osa herättää selvästi monessa voimakkaita tunteita ja ymmärränkin halun skipata tämän kirjan. Koska vaikka itse pidän tästä kovasti, on tämän lukeminen aina vaikeaa, koska tämä on viimeinen ja moni rakastamani hahmo menehtyy.

      Rowling on kyllä luonut sellaisen kirjasarjan ja maailman, joka näyttää liikuttavan lukijoitaan todella syvästi.

      Poista
  4. Minä odottelen vain sopivaa hetkeä tarttua tähän ja saattaa Pottereiden uudelleenluku-urakkani päätökseen... Kuoleman varjelukset on yksi minunkin lemppareistani! :)

    VastaaPoista
  5. Olipas ihaa bloggaus! Jotenkin täydellinen päättämään bloggaussarjasi Pottereista.

    Satuin muuten kuuntelemaan tätä: https://www.youtube.com/watch?v=-uVZT1roV8w kappaletta lukiessani kirjoitustasi. Sopi mielestäni hyvin tunnelmaan.

    VastaaPoista
  6. Voi, niin totta. Tämä on erilainen kuin muut Potterit. Kolmasluokkalainen tyttäreni tulee saamaan tämän jouluna synttärilahjaksi kummiltaan. Minua hieman hirvittääkin, miten hän kokee tämän, mutta on innokas Potter-fani ja lukenut kaikki edelliset osat. En oikein halua tätä häneltä pantatakaan, mutta valmistaudun keskustelemaan asioista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilainan ja rankka. Mutta uskallan väittää, että lapsena näitä lukee vähän eri tavalla ja se oma mieli suojelee. Mutta voi olla, että tämän jälkeen tarvitsee juttukaveria, koska tämä on hyvin tunteita kuohuttava teos.

      <3

      Poista
  7. Mutta mikä on se lempikohta, joka löytyy juuri tästä kirjasta? Sun on pakko kertoa!

    Ps. Järjestetään Harry Potter -ilta töissä, kerron lisää kun nähdään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Siinä kohdassa Severus ja Lily ovat vielä nuoria ;)

      Huu jee, nähdään pian!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.