tiistai 6. tammikuuta 2015

Felicia "Snoop" Pearson: Grace After Midnight

felicia pearson pienikirjasto

Felicia "Snoop" Pearson & David Ritz: Grace After Midnight
Sivut 233, Grand Central Publishing 2007

Felicia "Snoop" Pearson saattaa olla joillekin tuttu tv-sarjasta The Wire, jossa hän näyttelee kylmäveristä tappajaa. Sarja kertoo Baltimoren huumejengeistä ja elämästä kaduilla. Sarjaa on kiitelty sen aitoudesta ja asioiden kuvaamisesta kuten ne oikeasti ovat. Mutta miksi Pearson, yksi sarjan näyttelijöistä, on kirjoittanut muistelmat alle 30 vuotiaana?

Koska hänen elämänsä on ollut kuten tv-sarjassa. Hän syntyi huumeriippuvaiselle äidille ja päätyi sijaiskotiin. Hän seurasi lapsesta asti katuelämää, kulman poikia ja huumekuvioita. Hän oppi jo tuolloin kadun säännöt ja tavat. Ja hän oppi myös yhden elinehdon: tapa, tai tule tapetuksi. Ja hän tappoi, 14-vuotiaana ikäisensä tytön, itsepuolustuksena, ampumalla.

Kirjassaan Pearson kertoo pääkohtia lapsuudestaan. Hän kertoo oikeasta äidistään, joka kerran sulkee hänet alastomana kaappiin lähtiessään myymään hänen päällään ollutta kaunista mekkoa. Hän kertoo sijaisperheestään, joka tuntuu rakastavalta mutta ei saa pidettyä Pearsonia poissa Baltimoren villeiltä kaduilta, jotka kiehtoivat häntä.

Pearson kertoo huumebisneksestä, johon päätyi mukaan. Hän kertoo kuinka ampui tytön, jolla oli pesäpallomaila aseena. Hän kertoo vankilasta, elämästään siellä sekä elämästään vankilan jälkeen. Hän kertoo työpaikoistaan, uusista aluista ja niiden kaatumisesta. Kuinka kadut ja niillä tienattu raha houkuttelevat. Kaduilla voi rikastua. Ja hän kertoo kuinka hänestä, vankilassa taposta istuneena, tulee tappaja tv-sarjaan.

Sen lisäksi yksi kirjan ehdottomasti kantavista teemoista on Pearsonin sukupuoli-identiteetti, seksuaalisuus sekä pojaksi pukeutuminen. On melkein yllättävää - ja silti ei lainkaan - miten isoa roolia se kirjassa kantaa ja miten se värittää kaiken. Vaan onhan sillä suuri merkitys ja sitä voikin pitää yhtenä syistä, miksi Pearson on hakeutunut jo nuorena kaduille. Koska hän ei sopinut tytöksi tyttöjen joukkoon, hän hakeutui kadulla hengaavien poikien joukkoon. Ollen silti aina ulkopuolinen ja jonkun hyljeksimä. 

Mutta mitä kirjasta, näistä muistelmista voisi sanoa? No, ainakin sen, että kirjasta huokuu sen amerikkalaisuus. Yksi syy kirjan kirjoittamiseen on varmasti ollutkin se kritiikki, jota näyttelijä ja hänet tv-sarjaan valinneet ovat saaneet osakseen hänen taustojensa takia. Tarvitsee selitellä ja kertoa, pyytää julkisesti anteeksi. Toisaalta kirja on todella rehellinen ja avoin, ei mikään siisti ja siveä. Se on oikean ihmisen oikea tarina, joka ei ole kaunis, helppo tai ihailtava. Kuten The Wire, kirjakin luo kuvan Baltimoresta ja siitä, kuinka mikään ei ole niin mustavalkoista kuin ehkä haluaisi ajatella. Olisipa helppo tuomita, mutta kun ei ole.

Kadulle päätyminen saattaa jollekin nuorelle olla yhtä selvää kuin se, että me käymme täällä peruskoulun. Se on oma kulttuurinsa, jonka sisään osa syntyy ja jonka sisässä kasvetaan. Se voi siirtyä sukupolvelta toiselle kuin perintönä. Se on vaarallinen ja kurja maailma, mutta joillekin silti se tutuin ja omin. Niin vaikeaa kuin sitä ehkä onkin ajatella saati ymmärtää.

Itse innostuin lukemaan kirjan katsottuani kaikki tv-sarjan tuotantokaudet ja luettuani muutamia näyttelijöiden haastatteluja. Pearson nousi taustansa takia esiin - kuinkas muutenkaan - ja kun huomasin hänen kirjoittaneen kirjan, uteliaisuutttani sen halusin lukea. Kirjaa olikin kiinnostava lukea ja pidin sen rehellisyydestä ja kaunistelemattomuudesta, vaikka toki jouduin kohottelemaan kulmianikin kun kirjan amerikkalaisuus ei tahtonut täysin upota. 

Yksi kirjan ja tv-sarjan viehätyksistä onkin se, miten se haastaa omia ajatuksia ja käsitysmalleja. On virkistävää, tosin myös raskasta ja vähemmän mieltä ylentävää, tutustua johonkin itselleen näin kaukaiseen, vieraaseen ja silti tavallaan niin lähelle tulevaan maailmaan. Huh, sanon minä!

Grace After Midnight on ensimmäinen englanniksi lukemani kirja blogiaikana. Englantini ei ole kovin vahvaa, joten välttelen vapaa-ajalla englanniksi lukemista, ja siksi yllätyinkin miten vaivatonta kirjan lukeminen lopulta oli! Toki tarvitsin sanakirjaa, takerruin muutamiin kohtiin ja kirjoitusvirheisiin (koska en tahtonut tajuta, että siinä on virhe, eikä vain jokin mitä en tajua), mutta kirjan lukeminen vei vain vähän normaalia enemmän lukuaikaa. Ehkä tästä innostuneena voisin lukea lisääkin englanniksi. Jotain yhtä helppoa kuin tämä.

Kirjaa voisin suositella The Wiren innokkaille faneille, erilaisista elämäntarinoista kiinnostuneille, sukupuoli-identiteettiä pohtiville ja heille, jotka haluavat lukea jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta.

4 kommenttia:

  1. Kirja, eikä tv-sarjakaan ole minulle tuttu, mutta pakko kommentoida tuota englanniksi lukemista. En itsekään koe olevani kovinkaan vahvoilla kun luen englanniksi, lähinnä sen takia että lukemisessa kestää niin kauan. Aina välillä mietin lukeako joku kirja englanniksi (monissa pokkareissa usein on esim. paljon hienommat kannet kuin suomalaisissa!), mutta jotenkin suomeksi on vain niin paljon helpompi lukea... Itsellä jää myös aina tunne, etten välttämättä saa tekstistä kaikkea irti jos luen muulla kuin omalla äidinkielellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh kannattaa katsoa The Wire! Yksi parhaita katsomiani tv-sarjoja :)

      Suomeksi on helpompi lukea ja englanniksi itse aina epäilen sitä, jääkö jotain tajuamatta. Olisihan se kiva lukea englanniksi kirjotetut kirjat alkukielellä, mutta ei kielitaito ole ihan sitä tasoa. Mutta tällaisia helppoja kirjoja voisi lukea jatkossakin englanniksi :)

      Poista
  2. Minun on tehnyt jo jonkin aikaa mieli lukea jokin elämäkerrallinen kirja. En vain tiedä, olenko kiinnostunut kenestäkään tarpeeksi paljon, että olisi motivaatiota lukea sellainen. Elämäkerran tai muistelmien avulla voisi kuitenkin tutustua johonkin henkilöön paremmin, vaikkei lähtökohtaisesti niin kiinnostaisikaan. Ehkä olisikin ihan jännä lukea jonkun aivan itselle vieraan elämästä :)

    Siellä Turussa taitaa olla tosi hyvät valikoimat englanninkielisiä kirjoja kirjastossa, tiedätkö? Muistelisin joskus vertailleeni Oulua ja Turkua, kun tuntui, että Oulussa on niin surkea kokoelma. Ja tulos oli, että niin kyllä onkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän elämäkerroista! Siis olettaen, että ne ovat henkilöstä, jonka elämä on jollain tavalla kiinnostavaa. Mutta ei tarvitse olla entuudestaan kukaan tunnettu, kun voin jo lukea. Ja etenkin silloin on kiva lukea, kun ne ovat näinkin ravistelevia kirjoja ja saavat ajattelemaan uudella tavalla asioista. Mutta toki paljon on elämäkertoja, joita en todellakaan haluaisi lukea.

      Onhan täällä ihan hyvä valikoima. Ja vaikken Oulun tilannetta sen paremmin tiedäkään, niin villi veikkaukseni on, että täällä on myös enemmän kysyntää. Paljon ulkomailta tulleita opiskelijoita ja maahanmuuttajia. Pikkusiskoni lukee paljon englanniksi ja hänen kanssaan on kyllä koluttu pääkirjaston englanninkielisiä romaaneja useaan otteeseen. Monipuoliselta vaikuttaa kokoelma ja tietokirjojakin löytyy reippaasti englanniksi, mutta se nyt ei varmasti ole kovin kummoista, kun kaikkia ei kuitenkaan suomenneta :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.