torstai 29. tammikuuta 2015

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti

ghana ikuisesti pienikirjasto

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
Suomentanut: Marianna Kurtto
Sivut: 393, Otava 2013
Kansi: Timo Mänttäri
Alkuteos: Ghana must go 2013

Ghana ikuisesti päätyi luettavakseni oikeastaan kolmesta syystä: afrikkalaisuus, blogikehut ja alennusmyynti. Minua on aina kiinnostanut kirjat, joissa käsitellään jotain Afrikkaan tai afrikkalaisuuteen liittyvää ja tuntuu, että viime vuosina tällaisia kirjoja on alkanut saada enemmän suomennettuinakin. Tai ne ovat olleet ainakin sen verran pinnalla, että kaltaiseni puusilmäkin on ne paremmin löytänyt luettavakseen. Ghana ikuisesti on ollut kirjabloggaajien kesken melko luettu ja pääasiassa kehuttu, minkä vuoksi sen kerran nappasin alennusmyynneistä mukaani. Eikä kirjan tarvinnut kovin pitkään hyllyssäni pölyttyä, kun jo teki mieli lukea se.

Heti alkuun sanon, että kirja on hyvä. Se on hyvä juuri sellaisella kirjallisella tavalla, että vaikka kirjasta ei varsinaisesti pitäisikään, ei sen kirjallisia ansioita oikein voi kiistää. Kirjaa lukiessa huomaa, että kirjailija on tiennyt mitä tekee, miten sen tekee ja että hän tuntee kirjallisuutta. Jos kirjoittaa tähän tapaan, ei voi mennä pahasti metsään. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta voi silti ansaita kiitokset taidostaan kirjoittaa.

En kuitenkaan syttynyt kirjalle täysin. Kirja on taitava, aistillinen ja nautittava, unohtamatta sen todella järkyttäviä ja puistattavia kohtia. Kuitenkin kirjan hidas junnailu, tunnelman kasvattaminen ja lankojen kokoon kerääminen ei tahtonut toimia kohdallani. Kaunis kieli oli mukavaa lukea, mutta etäännytti tarinasta ja tarinan hidas eteneminen puudutti välillä. Tuntui siltä, että vaikka luin kirjaa, vaikka pidin siitä, niin oikein kertaakaan en saanut siitä kunnolla otetta. En päässyt tarinaan sisään, ja jäin kaipaamaan jotain enemmän.

Tarina on kuitenkin hyvä. Se on tarina eräästä perheestä, joka syntyy, kasvaa, rikkoutuu, haarautuu, kasvaa lisää, kärsii ja joutuu kohtaamaan kipeitä asioita. Kaikki alkaa kuolemasta, mutta oikeastaan se ei ole alku eikä loppu. Se on vain kohta, jonka ympärille tarina rakentuu. Kerrotaan seurauksia, ja syitä, loppuja ja alkuja.

Kirjassa on monta kiinnostavaa ulottuvuutta. Minua kiinnosti ihmisten tekemät ratkaisut, miksi joku lähti, miten joku lähti ja miten muut reagoivat siihen. Miten kyseessä ei ollut vain yhden ihmisen tarina, vaan se kosketti kaikkia, eikä vanhaan tarinaan ehkä voinut enää palata, koska muidenkin tarina oli jatkunut, mutta tyystin eri tavoin kuin olisi ajatellut. Kirjassa tuotiin hyvin esiin se, miten ihmiset näkivät itsensä, miten he näkivät toisensa ja miten he kuvittelivat toisten näkevän itsensä. 

Kirja lähestyi montaa aihetta hyvin hienovaraisesti. Kaikkea ei sanottu suoraan eikä selkeästi, eikä kirjassa hahmot ehkä itsekään osanneet määritellä asioita tai uskaltaneet myöntää itselleen. Tavallaan pidin paljon siitä, miten sekavalta, mutta aidolta monet asiat tuntuivat. Lukijalle jätettiin paljon pureskeltavaa ja ajateltavaa. (Ja ehkä sen takia on kestänyt näin kauan kirjoittaa kirjasta, koska en oikeasti vieläkään tiedä mitä ajatella, vaikka kirjan lukemisesta on jo tovi.)

Mutta kuten sanoin, kirjan hitaus ja välimatka kirjan ja lukijan välillä ei ollut mieleeni. Ja kirjassa oli todella rajuja juttuja, jotka jotenkin tuntuivat töksähtävän kirjasta. Tavallaan se, että jokin kirjassa jää vähän ärsyttämään, on ihan hyväkin. Mutta jotenkin se kaikki tuntui niin irralliselta. En tiedä. Jokin siinä kaikessa, ja kirjan lopussa muutenkin tuntui väärältä.


Ghana ikuisesti on kuitenkin hyvä kirja. Aion itse jättää kirjan hyllyyni ja ehkä joskus ajan kanssa palata ja makustella tätä uudelleen. On sellainen olo, että jotain jäi vielä tajuamatta ja ymmärtämättä. Ja kirja on niitä, jotka haluaa ymmärtää ja tajuta.

8 kommenttia:

  1. Löysin omani myös alennusmyynneistä, sopivasti vielä heti luettuani Purppuranpunaisen hibiskuksen, jonka jälkeen kaipasin kovasti takaisin Afrikkaan. :) Vaan jäipä sekin hyllyyn odottelemaan... Tänä vuonna olisi kyllä tarkoitus lukea se osana sateenkaari-haastetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin tämän heti Purppuranpunaisen hibiskuksen jälkeen! Teki niin kovasti mieli jatkaa samalla linjalla, vaikka aivan erilaisia kirjojahan nämä ovat.

      Kirja oli hyvä, joten kannattaa kyllä lukea!

      Poista
  2. Tunnustin kyllä kirjan ansiot, ei kirja ollut huono mutta minun se ei ollut kuitenkaan. Ehkä sitä kielellä kikkailua oli sitten kuitenkin liikaa, että en päässyt oikein kunnolla sisään tarinaan. Oli liikaa asioita jotka jäivät ilmaan leijumaan. Luin kirjaa muistaakseni aika kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin samankaltainen olo minulle kirja jäi, ja minäkin luin kirjaa melko pitkään. Mutta pidinkin siitä kyllä, vaikka tarina jäi etäiseksi. Ehkä luen tämän joskus uudelleen.

      Poista
  3. Itsekään en päässyt ekalla kerralla tähän oikein sisään, mutta toisella lukukerralla jysähti ja kovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minunkin pitää kokeilla tätä vielä toisen kerran. Pidin kirjasta kuitenkin ja lukemisen jälkeen jäi olo, kuin olisin lukiessani ollut sokea... ehkä toisella kertaa asiat avautuisivat paremmin.

      Poista
  4. Minä pidin tästä ihan hurjasti. Pidin sitä hitaudesta, koska sitä vasten rankemmat asiat tuntuivat yllättäviltä ja koskettavilta. Selasi on todella taitava kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hän on taitava kirjoittaja. Minulla on todella ristiriitainen olo kirjasta, koska minusta se oli hyvä ja pidin siitä. Mutta kuitenkin se jäi etäiseksi, hitaus tuntui tylsältä... ehkä pitää oikeasti lukea tämä toisen kerran, koska jäi niin vahvasti olo, että jotain jäi ymmärtämättä.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.